AfterDawn logo

Fujitsu: Windows 8 ei myy

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
26 kommenttia

Aiemmin sekä Acer että Asus ovat antaneet lausunnot, joista käy ilmi, ettei Microsoftin uusin käyttöjärjestelmä ole saanut tietokoneita menemään kaupaksi halutulla tavalla. Nyt myös Fujitsu on antanut julkisuuteen samankaltaisen lausunnon. Asiasta uutisoi AllThingsD.

Fujitsun toimitusjohtaja Masami Yamamoto kertoi tiedotustilaisuudessa uusien Windows 8 -koneiden kysynnän olevan tällä hetkellä "heikkoa". Yhtiö odotti vuoden myyntinsä olevan seitsemän miljoonan koneen luokkaa, mutta se on nyt uusien lukujen valossa lohkaissut arvionsa noin kuuteen miljoonaan.

Acerin Emmanuel Fromont kommentoi aiemmin uuden käyttöjärjestelmän myynnin alkua hitaaksi. Microsoftin uusi tuote ei ole onnistunut vastaamaan houkuttelevuudellaan laitevalmistajien odotuksiin.

26 KOMMENTTIA

_kooma_1/26

Niinhän se on että kuluttajat äänestävät lompakollaan, ja ellei edellisestä käyttöjärjestelmästä ole pakonomaista tarvetta siirtyä uuteen niin miksi siten tehtäisiin. Lisäksi Windows 8 on saanut huomattavan paljon negatiivista julkisuutta johtuen uudesta käyttöliittymästä, jota eivät ole osanneet käyttää edes vuosikymmeniä Windowsia käyttäneet, ilman hieman pidempää tutustumista (vrt. aiemmat windows versiot).
Liian paljon uusia juttuja liian nopeasti, tämä on osin oma mielipiteeni, mutta mitä olen kommentteja aiheesta lueskellut niin aikas moni taitaa myös sen allekirjoittaa. Vika ei tässä tapauksessa ole käyttäjissä vaan järjestelmässä jota tyrkytetään liian monelle eri laitteelle. Toisaalta integroiminen on hyväksi, näin saadaan laitteet helpommin keskustelemaan ja toimimaan keskenään. Mutta kun jo valmiiksi toimivia ratkaisuja aletaan muuttamaan näinkin radikaalisti, ihmiset helposti suhtautuvat siihen juuri näin.
Järjestelmä joka toimii kännyköillä ja tableteilla, ja ollaan suunniteltu kosketus näyttöjä silmälläpitäen, ei taivu riittävän fiksusti hiirellä sekä näppäimistöllä käytettäväksi.
Ongelmana näen myös perinteisen käynnistä valikon puuttumisen sekä hankalasti (vanhaan tottuneelle) toteutetun käyttöliittymän.
Toisin sanoen, ihmiset pysyvät niissä järjestelmissä jotka ovat oppineet ja viimeisin sellainen on ollut ja on Windows 7. Se että tekivät siitä vastaavan näköisen kuin Vistasta, mutta karsivat suorituskykyä rajoittavia ominaisuuksia saivat ison osan ihmisistä siirtymään siihen suoraan Windows XP:stä. Lähes samoin tein itsekin, tosin itselläni oli välissä muutaman kuukauden Vista kunnes 7 tuli ja syrjäytti sen omalla koneella.
Pääsääntöisesti käytän kuitenkin Linuxia, mutta Windows järjestelmistä ehdottamasti paras on tähän astisista ollut Windows 7. Windows 8 taasen toimii mainiosti puhelimilla ja tableteilla (kunhan niitä tableteita nyt vaan tulee) varmasti Windows 7:aa paremmin.

Boss932/26

Jos uutisessa viitataan kannettaviin tietokoneisiin ja pöytäkoneisiin, niin ei mikään ihme, ettei Tablettikäyttis myy pöytäkoneissa...

E: Eikös tuota integrointia olisi voinut toteuttaa siten, että Tablettien, kannettavien ja pöytäkoneitten käyttöjärjestelmät perustuisivat samaan käskykantaan yms. mutta UI olisi erilainen (Vrt. Androidin erilaiset puhelinvalmistajien modit)

himpo3/26

Uusi kannettava ostoon kohta ja mitä olen etsintöjä tehnyt niin ne missä W8 olen suoraan ohittanut, sillä eihän niihin sitä W7 saa kun eivät tietenkään mitään ajureita siihen julkaise, kirotut.

Onneksi busines luokasta löytyy seiskaa ihan kiitettävästi, eli tämä W8 on omalla kohdalla se deal braker, ei ihme ettei myy.

Ja en siis ole kokeillut kasia, enkä tiedä siitä muuta kuin mitä netistä lukenut, mutta se kiinnostaa niin kovasti etten jaksa edes warea virtualboxiini ladata.

Seiska toimii ja toisella koneella vista joka sekin ihan toimiva, mutta uutta en jaksa opetella sillä jouduin aikanaan opettelemaan DOSin josta siirryin Win3.1 ja siinä olikin opettelemista tarpeeksi, ei kai sitä nyt voi vaatia opettelemaan uutta käyttistä aina kahdenkymmenen vuoden välein?

nRT4/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

E: Eikös tuota integrointia olisi voinut toteuttaa siten, että Tablettien, kannettavien ja pöytäkoneitten käyttöjärjestelmät perustuisivat samaan käskykantaan yms. mutta UI olisi erilainen (Vrt. Androidin erilaiset puhelinvalmistajien modit)

Microsoft taisi nimenomaan haluta käyttöliittymien yhtenäistämistä eri laitteiden välillä. En tosin ymmärrä, että miksi. Taisin sanoa täällä jo joskus aikaisemminkin, että erilaisilla ohjaimilla hallittavilla laitteilla on ihan syystä erilaiset käyttöliittymät.

Boss935/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nRT:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

E: Eikös tuota integrointia olisi voinut toteuttaa siten, että Tablettien, kannettavien ja pöytäkoneitten käyttöjärjestelmät perustuisivat samaan käskykantaan yms. mutta UI olisi erilainen (Vrt. Androidin erilaiset puhelinvalmistajien modit)

Microsoft taisi nimenomaan haluta käyttöliittymien yhtenäistämistä eri laitteiden välillä. En tosin ymmärrä, että miksi. Taisin sanoa täällä jo joskus aikaisemminkin, että erilaisilla ohjaimilla hallittavilla laitteilla on ihan syystä erilaiset käyttöliittymät.

Nooh toivottavasti ne mikkisoftallaki tajuisivat tuon, ettei ole tarkoituksenmukaista väkisin vääntää puhelin- ja tablet käyttistä pc:lle... Ainakin huonontunu myynti on kohtuullisen selvä vinkki asiasta

figo106/26

No ei tästä itellä mitään valittamista ole. Kaikki toimii ja aika nopsaan tuohon metroonkin tottui vaikka aika skeptinen olin alkuun. Testimielessä laitoin pöytäkoneelle, mutta nyt löytyy Win8 Pro myös läppäristä. Ei tähän nyt Win 7 käyttistä kannata välttämättä päivitellä, mutta ei tässä loppupeleissä mitään vikaa kuitenkaan ole (jos esim. vertaillaan Vistaan niin voittaa mennen tullen). Toimii jopa vikkelämmin mitä Win 7.

olliboi7/26

syy on vaa siinä et ihmiset on nii ahdasmielisii ja pelkää kaikkee uutta ja ei jaksa/osaa opetella uutta käyttistä. jos ihmiset olisivat avaramielisempiä ja unohtaisi sen että aluperänen metro oli suunniteltu tabletille, niin ymmärtäisi win8 ylivoimaisen tehon ja käyttömukavuuden.

edit. ja ehkä microsoft ei oo tehnyt metroa alusta alkaenkaan vain tablettia varten, ehkä kuluttajat ovat vain saaneet semmoisen käsityksen et metro on mobiilikäyttis koska se tuli ekaksi tableteille, olisiko asiat samallailla jos metro oisi tullu ensikis pc:lle?

jmmv8/26

Ei mielestäni ihme jos ei Win8 myy. Ei kuitenkaan ole kauaa kuin seiska ilmestyi ja ainakaan itseä ei kiinnosta pätkääkään päivittää uudempaan versioon kun kotona kaikissa neljässä koneessa Win7 ja pelittää ihan täysillä ja ei mitään ongelmia ole ollut.

Maailmanlaajuinen firma missä olen töissä(tuhansia koneita) saatiin just noin kuukausi sitten kaikki koneet päivitettyä seiskaan ja oli pitkähkö projekti...en usko että aloitetaan sama päivitys rumba ihan heti.

Eikö se mene niin että älä koske jos hommat pelaa niinkuin pitää.

coocie989/26

Windows 8 on kyllä kohtuullisen nopea vanhoihin käyttöjärjestelmiin verrattuna, mutta siihen ne hyvät puolet jäävätkin. Kaikki Metro-uudistukset ovat työnäkökulmasta kökköjä ja pakottaneet opettelemaan liudan run-komentoja tehokkuuden säilyttämiseksi. Ajurit toimivat hieman vaihtelevasti ja kaikkea pientä bugia löytyy, esim. uudelleenkäynnistämien tuntuu vievän oletusasetuksilla ikuisuuden kaikilla testaamillani konemalleilla.

Jotkut ohjelmien uudistukset ovat dokumentoitu erittäin heikosti Microsoftin yleistä tasoa katsoen, ja tämä on tehnyt työskentelystä ajoittain turhauttavaa. Koko käyttis muistuttaa minua hieman Ubuntun Unitya; pirun turhauttavaa ja turhaa shaibaa.

Toivoisin Windows 7:ankin toimivan yhtä nopeasti, mutta itse en ole kuitenkaan tähän kasiin siirtymässä toistaiseksi.

edit. korjausta

Boss9310/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:

edit. ja ehkä microsoft ei oo tehnyt metroa alusta alkaenkaan vain tablettia varten, ehkä kuluttajat ovat vain saaneet semmoisen käsityksen et metro on mobiilikäyttis koska se tuli ekaksi tableteille, olisiko asiat samallailla jos metro oisi tullu ensikis pc:lle?

Ehkä Microsoft siinä tapauksessa olettaa, että kaikilla Pc käyttäjillä on kosketusnäyttö läppäreissä ja pöytäkoneissa, kun tuo metro kumminkin on aika kosketusele pohjainen

olliboi11/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:

edit. ja ehkä microsoft ei oo tehnyt metroa alusta alkaenkaan vain tablettia varten, ehkä kuluttajat ovat vain saaneet semmoisen käsityksen et metro on mobiilikäyttis koska se tuli ekaksi tableteille, olisiko asiat samallailla jos metro oisi tullu ensikis pc:lle?

Ehkä Microsoft siinä tapauksessa olettaa, että kaikilla Pc käyttäjillä on kosketusnäyttö läppäreissä ja pöytäkoneissa, kun tuo metro kumminkin on aika kosketusele pohjainen

no ei se kyl kauheesti oo kosketuspohjaine ku tietokoneen näyttö on niin suuri et ei paljoo tarvi vieritellä metronäkymää ellei kaikkee turhaa siihe metroo asentele.

Boss9312/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:


no ei se kyl kauheesti oo kosketuspohjaine ku tietokoneen näyttö on niin suuri et ei paljoo tarvi vieritellä metronäkymää ellei kaikkee turhaa siihe metroo asentele.

Miten se ei ole kosketuspohjanen, jos tärkeimmät ominaisuudet on piilossa jonkun kulman sörkkimisen takana, joka taas on kahden näytön ja hiiren kanssa erittäin hankalaa? Lisäksi Start-näppäimen, joka siis ohjaisi siihen uuteen "aloitusvalikkoon" puuttuminen on todiste kosketusnäyttökäytön ensisijaisuudesta.

kaizora (vahvistamaton)13/26

windows 8 on hyvä, ei siinä mitään mutta tottunut windowsin alkuperäiseen käyttötyyliin , käynnistä-valikko jne. Windows xp on yhä yksi suosituimmista käyttöjärjestelmistä vaikka siinä onkin direct X 9 esiasennettuna. 11 version voi erikseen asentaa, samoin 10 versionkin.

Sefriol14/26

Kun olen W8 vähän aikaa kokeillut, niin niin se on hyvän ja kohtalaisen välimaastossa. Tavallaan Modern- käyttöliittymä tuntuu kuin se olisi liimattu normaalin työpöydän päälle. Monella ruudulla tämä korostuu vielä enemmän.
Multitaskaus on useammin nopeampaa/luonnollisempaa kuin seiskassa, mutta Modern UI:n asetusten muuttaminen on taas tavallista hankalaampaa. Ainakin omasta mielestäni hiiren vieminen aina johonkin kulmaan saadaksesi jonkun valikon auki ei tunnu luontevalta.
Modern UI kokonaisuudessaan toimii hyvin, mutta ei ole työpöytäkoneelle aivan valmis tekele. Pöytäkoneille sen suunta pitäisi olla lähempänä käynnistävalikkoa ja sitten useammalla näytöllä voitaisiin Moderni ottaa kokonaan käyttöön (Yksi näyttö normi työpöytä, toisessa Modern UI:n applikaatiot yms).

jartar15/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:


edit. ja ehkä microsoft ei oo tehnyt metroa alusta alkaenkaan vain tablettia varten, ehkä kuluttajat ovat vain saaneet semmoisen käsityksen et metro on mobiilikäyttis koska se tuli ekaksi tableteille, olisiko asiat samallailla jos metro oisi tullu ensikis pc:lle?


Metro on tehty alusta asti mobiililaitteita varten. Sitä ei olisi edes koskaan julkaistu nykyisenlaisena tietokoneelle, jos Microsoft ei olisi mobiili bisnekseksessä mukana.

Metro tuotiin työpöytäkäyttikseen pelkästään siitä syystä, että sen avulla pyritään vauhdittamaan mobiililaitteiden myyntiä. Microsoftin bisnes strategia on se, että kun ihmiset "pakotetaan" käyttämään tietokoneissa metroa, niin he tulevaisuudessa valitsevat "metro kännykän" ja "metro tabletin"...

Joensuu16/26

Ei ole kovinkaan suurta indressiä alkaa vaihtamaan Win7 Ultimate retail verioa noinkin paljon miinusmerkkistä julkisuutta saaneeseen kasiin.

mcmopo17/26

Kyllähän tuota metroa nyt pystyy käyttämään. Itsekin opin sen hetkessä. Toinen asia on sitten että miten mukava sitä on käyttää. Helpompaa on klikata ok nappia kun lähtee vetämää palkkia jotta saisi saman vaikutuksen. Käynnistä nappia on porukka käyttänyt vuosia joten se tietenkin herättää ristiriitaisia tunteita. Eniten itseäni harmittaa ominaisuuksien piilottaminen. Ohjauspaneeln lisäksi on paljon ominaisuuksia mitkä on piiloitettu ja niitä ei läydä jos ei tiedä mitä etsii.

bfr18/26

Eiköhän ne tuttuun tapaan taas laita pakettiin pari release date bugeja korjaavaa w8 service packia ja vaihda kahta nappulaa käyttöliittymässä ja julkaise paketin nimellä "Windows 9", ja kaikki ovat taas hurmoksessa, ihan niinkuin kävi Vista -> 7 kanssa. "Ooh, täysin uusi käyttis, paljon parempi kuin edellinen, ja vanhat ajuritkin sattuvat jostain kumman syystä toimimaan suoraan 1:1! Kiitos Bill Gates!"

G0lden_Kebab19/26

Kenelle tämä uutinen tuli yllätyksenä nostaa käden ylös nyt!


timppu20/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nRT:

Microsoft taisi nimenomaan haluta käyttöliittymien yhtenäistämistä eri laitteiden välillä. En tosin ymmärrä, että miksi. Taisin sanoa täällä jo joskus aikaisemminkin, että erilaisilla ohjaimilla hallittavilla laitteilla on ihan syystä erilaiset käyttöliittymät.

Minä ymmärrän kyllä miksi MS halusi ainakin nyt yhtenäistää UI:ta eri laitteiden välillä, vaikka kaikki uudistukset eivät välttämättä istu kovin hyvin desktop-käyttöön.

Aikoinaan kun koitin jotain Lumia-puhelimia yms., olin ihan pihalla miten niiden "Metro"-liittymä toimii. Mutta kun olin käyttänyt kotikoneella Win8:aa jonkin aikaa, osasin samantien käyttää samaa käyttöliittymää käyttäviä Windows RT-tabletteja.

Eli, päällimmäinen tarkoitus on totuttaa nykyiset Windows-käyttäjät tablettikäyttöliittymään, jotta meillä olisi pienempi kynnys ostaa Windows-mobiililaitteita, eli ne tuntuvat heti alusta tutuilta.

Se ei muuta sitä että varsinkin käyttöliittymäuudistukset Windows 8:ssa eivät kovin hyvin istu nykyisiin PC-koneisiin, vaikka kyllä uuden käyttöliittymän kanssa oppii elämäänkin kun oppii niksin tai pari. Mutta siinä vaiheessa kun PC läppäreissä ja ehkä jopa pöytäkoneissa alkaa olla myös defaulttina kosketusnäytöt, alkaa ehkä Windows 8:kin tuntua niillä hieman luontevammalta. Saa nähdä.

Start-valikon puuttuminen Win8 desktop-näkymästä ei haitannut minua enää kunhan opin ajattelemaan että Windows-näppäimen takana oleva Win8-aloitusruutu on itseasiassa kyseinen starttivalikko, ainoastaan monipuolisempi sellainen. Start-valikon puuttuminen ei minua enää haittaa, se on korvautunut Start-sivulla.

Mikä minua hieman vielä pännii Win8 käyttökokemuksessa on kuinka jopa desktop-käytössä hypit aina välillä äkkiarvaamatta ikkunoidun desktop- ja kokokuvaruutuisen "metro"-käyttöliittymän välillä. Esim. avaat PDF tai kuvatiedoston desktop-näkymässä, hyppääkin kone yhtäkkiä metro-tilaan koska defaultti-ohjelma kyseisten tiedostojen avaamiseen on Windows RT app. Esimerkiksi jos haluan kopioida osia PDF-dokumentin tekstistä vaikka Notepadiin tai Wordiin, ei se ole aivan yhtä jouhevaa noiden kahden erilaisen näkymän välillä, kuin jos molemmat olisivat rinnakkain auki desktop-näkymässä.

Tähän liittyen myös ärsytti se että kun painan näppiksessäni totutusti "internet"-oikotienappulaa, mikä Windows 7:ssa avaa defaultiksi määrittelemäni selaimen (esim. Firefox), Windows 8:ssa se avaa nimenomaan IE:n tablettiversion, vaikka painaisin näppäintä desktop-näkymässä. En vielä kokeillut korjaako desktop-Firefoxin asettaminen oletusselaimeksi tuon ongelman.

Tosin saahan noita perusohjelmia muutettua, eli voi asentaa toisen PDF-dokumenttiohjelman (vaikka sitten Adoben) ja määritellä että se on aina default-ohjelma PDF-tiedostojen avaamiseen, ei Windows 8:n mukana tuleva Metro app.

Noin muuten Win8 toimii mielestäni ihan ok ja on siinä ihan hyviä uudistuksiakin (esim. nopea "factory reset"), mutta eipä desktop-käyttäjällä paljoa syytä tällä hetkellä ole siirtyä siihen Win7:sta, ainakaan ennenkuin hankkii kosketusnäytön.

Mutta en koe että Windows 8:aa olisi erityisesti yrittää vältelläkään, jos sellainen on tulossa uuden koneen mukana. Microsoft on tainnut jo lopettaa Win7:n toimittamisen OEM-toimittajille, eli kohta tuskin edes löytää uusia PC-koneita, joissa on esiasennettu Windows 7.

Lumikki21/26

Sanotaan näin että Windows 8:ssa on hyvä käyttöliittymä kosketusnäyttöihin.

Mutta on idiotismiä kuvitella että kaikki erillaisen laitteet toimisivat yhtä hyvin samalla käyttöliittymällä.

Kosketusnäyttöön tarkoitettu käyttöliittymä ei toimi hyvin hiiri/näppäimistö laitteessa. Siksi ihmiset "haluavat" sen vanhan liittymän takaisin näissä laitteessa Windows 8:ssa.

Kyseessä on siis epäonnistunut tuote strategia, jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Oikein tehty käyttöliittymä on tehokas ja paras juuri sille laitteelle. Se ei ole "Kyllä siihen tottuu" paskaa.

mcmopo22/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bfr:

Eiköhän ne tuttuun tapaan taas laita pakettiin pari release date bugeja korjaavaa w8 service packia ja vaihda kahta nappulaa käyttöliittymässä ja julkaise paketin nimellä "Windows 9", ja kaikki ovat taas hurmoksessa, ihan niinkuin kävi Vista -> 7 kanssa. "Ooh, täysin uusi käyttis, paljon parempi kuin edellinen, ja vanhat ajuritkin sattuvat jostain kumman syystä toimimaan suoraan 1:1! Kiitos Bill Gates!"

En tiedä mitä käyttöjärjestelmiä sinä olet käyttänyt. Mutta kyllä minun mielestäni vista ja 7 on ihan eri planeetalta käytettävyyden kannalta. Vista oli niin raskas ja buginen että paljon jouduttiin muuttamaan järjestelmässä vaikka ulkoasu olikin oikeastaan sama. Ja MS ilmoitti aikaisin että seiska ei ole seiska vaan 6.1:n (vai olisi se 6.2).

_kooma_23/26

Pöytäkoneelle kosketus näyttö.... Hmm, ei vois vähempää kiinnostaa puhdistella vielä isommistakin ruuduista sormenjälkiä, ja jotenkin sekin tuntuisi typerältä tökkiä ruutua jos kerran on jo olemassa hiiri ja näppäimistö jotka tuntuvat huomattavasti luontevammilta käyttää tuossa ympäristössä.
Eli ympäristön ja käytön mukaan järjestelmä, ei siten että järjestelmä määrää miten sitä käytetään, varsinkaan jos se ei tunnu luontevalta tai järkevältä. Metro ruutujen änkeäminen pöytäkoneille (miksei myös läppäreille) tuntuu mielestäni aivan helvetin typerältä. Vaikka pidänkin itseäni nopeana oppimaan ja omaksumaan uusia asioita, ja uusia lähestymistapoja käyttöjärjestelmissä, niin jo kerran toimivaa systeemiä ei saisi pilata sillä verukkeella että "no se toimii myös laitteilla x ja y, joten miksei tässä o:ssakin?". Se että Metron (Modern what ever) "alta" löytyy "perinteinen" työpöytä, ei muuta sitä tosi-asiaa että jo itsessään ne palikat ovat mielestäni typeriä. Haluan muutoinkin että työpöytäni on mahdollisimman tyhjä kaikesta roinasta. RocketDock on itselleni se must have juttu Win 7:ssa, sinne saan ängettyä kaiken oleellisen käynnistymään nopsasti. Käynnistä valikko on tullut tutuksi aina Windows 95:sesta saakka, välillä kun tekee mieli hoitaa jotkin asiat edelleen komentorivillä, tai päästä vikkelään ohjauspaneeliin hoitamaan vaikkapa WLAN verkot kiinni/auki.

Sitten jotakin oikeasti hauskaa sekä käytännöllistä mitä Mikkisofta olisi saanut mielestäni apinoida Linuxin puolelta on, compiz fusion tyylinen muokkaus mahdollisuus käyttöjärjestelmälle, useat työpöydät (myös 3d työpöytä joka on ollut mahdollista asentaa esim ubuntulle pian 5 vuoden ajan). Eli halukkaille käyttäjillä olisi mahdollisuus muokata järjestelmästään enemmän oman-näköisensä. Se että kaikki työpöydät toimivat samoin on sekä hyvä että huono asia, hyvää asiassa on se että osaat käyttää jokaista Win 8 konetta samalla tavalla, huonoa on se että ei ole mahdollista räätälöidä järjestelmää omia intressejä mukaillen. Ja eikös PC ollutkaan Personal Computer? Näillä toimilla nimen voi muuttaa muotoon Public Computer.

delic24/26

En ihmettele tätä yhtään.

Itsekin windowsseja joku 20 vuotta käyttäneenä tuntee sen kun omat taskunsa. Sitten yhtäkkiä kaikki muuttuu ja mikään ei toimi niinkuin sen on aina tehnyt ja joutuu opettelemaan uusia tapoja.

Ei vaan kiinnosta alkaa opetella uutta, kun win 7 yleisesti ottaen pelaa tosi hienosti ja se workflow on nopea kun tietää mitä tekee.

Se on vähän sama kun graafikko joka on käyttänyt fotaria koko elämänsä ja pitäisi yhtäkkiä käyttää paint shop pro:ta tms. Voikin olla yhtäkkiä kovin vaikea tehdä mitään, kun puolet ajasta menee siihen kun turhautuneena etsii toimintoja.

Mutta tämä homma kaatuu nimenomaan siihen ensivaikutelmaan minkä ihmiset saa kaupassa kun testaavat sitä ja perus toimintojenkin tekeminen vaikuttaa hankalalta ja etsii mistä tämäkin ja tämä onnistuu.

Eli tässä vaiheessa jo moni asiakas on menetetty.

johtaja5925/26

Win8 menisi paljon paremmin kaupaksi, jos Microsoft tarjoaisi vaihtoehdoksi myös classic UI

odin5626/26

kyllähän jääpuikkoon perseessäkin tottuu jos on pakko mutta tuskimpa kukaan tai ainakaan moni sitä haluaa yrittää

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT