AfterDawn logo

HBO Nordic kuuli asiakkaitaan - tarjolla tammikuun loppuun ilman sitoumuksia

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
5 kommenttia

HBO Nordic kertoi uutiskirjeessään antavansa uusille asiakkaille mahdollisuuden tilata palvelu kokeiluun tammikuun loppuun asti ilman vuoden sitoumusta, joka sopimusehdoissa muutoin vaaditaan.

- Jotkut ovat olleet huolissaan siitä, etteivät pääse kokeilemaan palvelua ilman sitovaa tilausta. Olemme huomioineet tämän, ja tästä syystä tarjoammekin mahdollisuuden tutustua sitoumuksetta palveluumme 31. tammikuuta 2013 asti ilman lisäkustannuksia tai pidempää sitoutumista, yhtiön uutiskirjeessä kerrotaan.

Palvelun saaminen ilman sitoumuksia edellyttää ilmeisesti ilmaisen uutiskirjeen tilaamista HBO Nordicilta joulukuun loppuun mennessä.

HBO Nordic valaisi myös keskustelua herättänyttä kuvanlaatukysymystä. Tällä hetkellä palvelu tarjoaa HD-kuvaa vain Samsungin SmartTV-laitteisiin. Lähiaikoina teräväpiirtoa luvataan saatavaksi myös tietokoneille, ja sen jälkeen muillekin laitteille. Lähiaikoina saattaa kuitenkin olla HBO Nordicin tapauksessa hyvinkin suhteellinen käsite, sillä palvelun avauskin oli kuukausia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta.

5 KOMMENTTIA

moipska1/5

Itse kävin juuri äsken kokeilemassa tätä, mutta en moista vaihtoehtoa löytänyt. Vain se 12kk sopimus oli tarjolla, vaikka uutiskirjettäkin tilaan.

jau912/5

Muuttuiko noi henkilötietokäytännöt mitenkään? (pitääkö lähettää kirjettä Ruotsiin jos haluaa suoramarkkinointikiellon ym.)

tonttila3/5

Kannattaako siihen laittaa oikeaa osoitetta? Ja turha sähköposti on helppo ohjata roskakoriin. Siis jos mainonta harmittaa eikä jaksa kieltää sitä ruåtsia myöten.

MoZar4/5

Aika hienosti sössitty tämä HBO julkaisu suomessa.

Rakkine5/5

Jep. Jää kyllä tilaamatta HBO Nordic. Kilpailijoihinsa nähden heillä on kallein kuukausimaksu, älytön 12 kk määräaikainen sopimus, suppein tarjonta eikä edes HD-kuvaa saatavilla tietokoneille. Ei mitään järkeä tilata edes parilla eurolla kuussa tälläistä roskaa. Saati sitten 15e/kk toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla. Huh huh!

Pitäkää tunkkinne, HBO.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT