AfterDawn logo

Nintendon Wii Mini ei todennäköisesti ollenkaan Eurooppaan

Teemu Laitila Teemu Laitila
2 kommenttia

Nintendon eilen vuotanut ja sittemmin jo virallisestikin julkaistu Wii Mini julkaistaan todennäköisesti vain Pohjois-Amerikkalaisten saataville ja sielläkin ainakin aluksi vain Kanadassa.

Wii Mini on käytännössä Wii-konsoli pienemmässä paketissa ja vieläpä riisuttuna nettiyhteyksistä. Se hinnoitellaan Kanadassa 99,99 dollariin eli noin 77 euroon. Wii Mini on jo kolmas versio alkuperäisestä Wii-konsolista.

Päätös nettiyhteyksien poistamisesta tuntuu erikoiselta, sillä vaikka vanha konsoli ei jaksakaan pyörittää HD-laatuista videota, nettiyhteys toisi laitteelle edes jotain lisäarvoa pelaamisen lisäksi ja sille löytyy esimerkiksi Netflix-asiakasohjelma. Nintendon mukaan laite on suunnattu budjettiratkaisuksi ensimmäistä Wii-konsoliaan hankkiville pelaajille.


Yhtiö ei ole kertonut miksi julkaisualueeksi valittiin vain Kanada. Euroopan julkaisua yhtiö ei vahvistanut.

2 KOMMENTTIA

Heavenraven1/2

Kolmas versio?

cpenter832/2

Family Editionista oli poistettu Gamecube-tuki

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT