AfterDawn logo

Applen karttasotku johti toisenkin pomon potkuihin

Teemu Laitila Teemu Laitila

Suurin kohu Applen pannukakuksi lässähtäneestä karttajulkaisusta on jo laantunut, mutta yhtiön sisällä asian selvittelyä jatketaan edelleen. Viimeisin karttasotkun vuoksi kenkää saanut johtaja on Richard Williamson, joka vastasi karttaprojektin sujumisesta.

Applen karttoja on kritisoitu vääristä paikannimistä, yleisistä bugeista sekä puuttuvista julkisen liikenteen tiedoista, jotka löytyivät Applen aiemmin käyttämästä Googlen karttasovelluksesta. Karttasotkusta huolimatta Applen uusimman iPhone-mallin myynti ei ole kärsinyt, vaan laite on kelvannut ostajille tuttuun tapaan.

Asiasta uutisoivan Bloombergin mukaan potkuista oli päättämässä karttatoimintojen johtajaksi siirtynyt Eddy Cue. Yhtiön sisältä peräisin olevien tietojen mukaan Cue yrittää saada karttaprojektin johtoa uuteen järjestykseen ja Cuen kerrotaan myös hankkineen konsultaatiota karttavalmistaja TomTomilta ongelmien ratkaisemiseksi.


Williamson ei ole ensimmäinen karttaongelman vuoksi kenkää saanut Apple-pomo, vaan Scott Forstall sai lähteä talosta jo aiemmin. Applen mobiilipuolesta vastanneen Forstallin kerrotaan vähätelleen karttojen ongelmien merkitystä ja kieltäytyneen allekirjoittamasta yhtiön julkaisemaa julkista anteeksipyyntöä. Forstall ei myöskään ollut erityisen suosittu työtovereidensa keskuudessa, mikä luultavasti nopeutti oven näyttämistä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT