AfterDawn logo

Vanjoki lupaa tekniikaltaan kilpailukykysiä Vertu-puhelimia

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Luksuspuhelimia valmistava Vertu aikoo nostaa puhelintensa tekniset ominaisuudet muiden huippupuhelinten tasolle, kertoi Slush 12 -konferenssissa puhunut Vertun hallituksen puheenjohtaja Anssi Vanjoki.

Vaikka Vertun älypuhelimet ovat huomattavasti tämän päivän huippupuhelimiakin kalliimpia, yhtiön luksuspuhelinten sisuskalut eivät ole pärjänneet kilpailijoille teknisiltä ominaisuuksiltaan. Aiemmin Nokian omistama ja sittemin yksityisille sijoittajille myyty yhtiö on perustanut puhelimensa aiemmin esimerkiksi Nokian C7-malliin. Teknisten yksityiskohtien sijaan puhelimissa on keskitytty ylellisiin materiaaleihin ja ne esimerkiksi valmistetaan käsin.

Entinen Nokia-johtaja Vanjoki siirtyi Vertun hallituksen puheenjohtajaksi lokakuussa. Ylellissyyden merkitystä korostanut Vanjoki uskoo yhtiön menestykseen. Vanjoen mukaan maailmassa on 25 miljoonaa todella rikasta ihmistä, jotka ovat valmiita maksamaan merkittävää premium-hintaa ylellisyydestä.

4 KOMMENTTIA

johtaja591/4

Vertu taisi olla Nokian ainut menestyvä yksikkö ja niillä puhelimen hinnoilla, joten kyllä niitä rikkaita löytyy... varmasti myös tulevaisuudessa.

whiz_e_wig2/4

soultt batt, änd nou allsou batt hat horibul juuser eksperiense.

Ralle_ (vahvistamaton)3/4

Aika turhaa teknisten ominaisuuksien paratelu, näitä ostavat vain ökyrikkaat jupit, jotka ovat kaukana närteistä. Ymmärrän jalometallin käytön koruissa, mutta puhelinten kortistelu on joutavaa, mikä lisää vain painoa ja hintaa.

Mauriland4/4

Harvoinpa taitaa olla mitään kiinnostusta teknisille ominaisuuksille kunhan on vaan tarpeeksi bling blingiä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT