AfterDawn logo

Lähes unholaan painunut MySpace kaavailee kilpailua Spotifyn kanssa

Teemu Laitila Teemu Laitila

Facebookin myötä unholaan painunut sosiaalinen verkosto MySpace aikoo luoda uutta menestystä ryhtymällä kilpailemaan Spotifyn kanssa nettimusiikkimarkkinoilla. Musiikki on ollut jo pitkään MySpacen pääasiallinen kilpailuvaltti muihin sosiaalisiin verkostoihin nähden.

MySpacen uudet suunnitelmat käyvät ilmi Business Insider -sivuston julkaisemista dokumenteista, joilla MySpace on pyrkinyt keräämään rahoittajia uudistukselleen. Yhtiö yrittää kerätä rahoittajilta yhteensä 50 miljoonaa dollaria, joista 10 miljoonaa käytettäisiin markkinointiin, 15 – 25 miljoonaa musiikin lisensointiin ja loput 15 – 25 miljoonaa varattaisiin käyttöpääomaksi.

Rahoilla pystytettäisiin erityisesti mobiilikäyttäjille suunnattu kuukausimaksullinen musiikkipalvelu. Rahoittajille suunnatuista esittelymateriaaleista käy ilmi, että yhtiö pitää suurimpina kilpailijoinaan Spotifya ja Pandoraa. Kilpailuedukseen MySpace kuitenkin laskee sivustolla musiikkiaan julkaisseet pienemmät artistit, joiden osuus koko palvelusta on noin puolet.

MySpace oli sosiaalisen median alkuaikoina alan johtava sivusto etenkin Yhdysvalloissa, mutta menetti merkitystään Facebookin vallatessa alaa 2000-luvun puolivälin jälkeen. News Corp osti yhtiön vuonna 2005 noin 450 miljoonan euron hintaan ja myi sen Spesific Media -yhtiölle vuonna 2011 noin 27 miljoonalla. Uusimman sivu-uudistuksensa myötä MySpacen liikennemäärät ovat kasvaneet 36 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna. Silti yhtiön liikevaihto yltänee vain noin 15 miljoonaan dollariin tämän vuoden aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT