AfterDawn logo

Googlen Gmail kasvoi maailman isoimmaksi sähköpostipalveluksi

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Googlen Gmail-sähköpostipalvelu on ohittanut Microsoftin Hotmailin käyttäjämäärissä, raportoi GigaOM perustuen ComScore-sivuston mittausdataan.

Google mainosti Gmailin olevan suurin jo kesällä, mutta yhtiön omat numerot olivat merkittävässä ristiriidassa ComScoren tulosten kanssa. Erotusta kuitenkin saattaa osaltaan selittää se, että ComScore ei mittaa mobiilikäyttöä.

Gmail keräsi lokakuussa 287,9 miljoonaa uniikkia kävijää, kun Hotmail ylsi 286,2 miljoonaan kävijään. Heti kahden johtopaikasta kamppailevan kannoilla tulee vielä Yahoo, jonka käyttämääräksi ComScore on mitannut 281,7 miljoonaa.

ComScoren lukujen mukaan kaikkien kolmen palveluntarjoajan liikennemäärät ovat olleet lievästi laskusuuntaisia, minkä epäillään johtuvan esimerkiksi Microsoftin uudesta Outlook-palvelusta ja Yahoon Alto-palvelusta.

6 KOMMENTTIA

himpo1/6

Itsellä on vain 2 gMaili-tiliä ja luulin ettei muita sähköpostipalveluja enää edes ole olemassa.

Saisiko jotain vertailudataa näistä kolmesta tyyliin postilaatikon koko, vastaanotettavan viestin maksimikoko, lähetettävän viestin maksimikoko, kiitos?

remix2/6

@1: Wikipedia tietää jotain.

pedrof3/6

On 2 gmailia, yahoo ja hotmaili (jota en koskaan ole käyttäny, liittyi johonki mikkisoftan pakkosyöttöön). Gmaili ja elisanet on prior/1, jahuu secondary. Sitten on muita roskille ja kirjautumisille yms...
Ja tietty oma zzn.

6630nokia4/6

Itselläni on yksi sähköpostiosoite Gmailissa jota käytän aktiivisesti. Toisesta gmail-osoitteestani olen siirtänyt kaikki viestit tuohon enemmän käyttämääni. Lisäksi omistan monta käyttämätöntä tunnusta. Selvästi paras sähköpostipalvelu.

johtaja595/6

"suurimmaksi" kuulostaa huomattavasti paremmalta.

himpo6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti remix:

@1: Wikipedia tietää jotain.

Eli 25MB maksimi lähtevän viestin koko kaikissa, ja gmailis 10GB laatikko muissa "rajaton", ja omasta gmailista käytössä tällä hetkellä 11% joten se ois sit täynnä 100 vuoden päästä jos google ei sitä siihen mennessä laajenna ;)

Olen tuon 25MB rajan kiertänyt omalla 50GB ftp-palvelimella ja kierrän siis jatkossakin.

Täytyy vielä sanoa että ennen gmailia minulla oli useita sähköpostiosoitteita mutta koska en koskaan kirjoittanut salasanoja muistiin, unohdin ne, ja unohdin myös sähköpostiosoitteet, ensimmäisen gmailin otin kun piti rekisteröytyä torrent sivustoille ja osallistua kilpailuihin, sitä ei voida yhdistää minuun ja sinne kerääntyy kaikki spämmi, toinen on ihmisten kanssa kommunikointiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT