AfterDawn logo

Megauploadin seuraaja on Me.ga -- pysyttelee poissa Yhdysvaltain maaperältä

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Kim Dotcom on paljastanut Megauploadin seuraajan, joka tulee sijaitsemaan osoitteessa Me.ga. Aikaisempien tietojen mukaisesti uusi palvelu nojaa vahvasti salaukseen, jonka pitäisi siirtää vastuun palveluun ladatusta materiaalista ylläpidolta käyttäjille. Mega on tarkoitus julkaista tammikuussa edellisen palvelun ratsian vuosipäivänä.

Salauksen lisäksi Mega suojautuu Yhdysvaltain viranomaisten kiinnostukselta pyörittämällä palvelua pelkästään Yhdysvaltain ulkopuolella sijaitsevilla palvelimilla, Kim Dotcom kertoo Reutersin haastattelussa.

Megan uusilla sivuilla kerrotaan, että palvelun vahva salaus on rakennettu toimimaan suoraan selaimessa. Lisäksi tiedostojen hallinta hoidetaan nettipohjaisella tiedostohallintajärjestelmällä, joka tukee muun muassa tiedostojen latauksen keskeyttämistä ja jatkamista samasta kohdasta myöhemmin.

Vaikka uuden palvelun tiedostot salataan, Kim Dotcom kertoo Reutersille, että oikeuksien omistajille voidaan antaa pääsy laittomiksi kopioiksi epäiltyihin tiedostoihin sekä jopa oikeus niiden poistamiseen. Pääsy myönnetään kuitenkin vain sillä ehdolla, että oikeuksien haltijat myöntävät ylläpidolle vastuuvapautuksen palvelun mahdollisesta piraattisisällöstä.

3 KOMMENTTIA

MoZar1/3

Melkoinen liero tämä Kim Dotcom :D

Huvittavaa seurailla sen toilailuja. Toivottavasti saa palvelun pian pystyyn. Myös jonkun me.ga/video tms palvelun myös.

johtaja592/3

Tämän projektin etenemistä on mielenkiintoista seurata.

chmod3/3

Onhan .com aivan omaa luokkaansa. Voisi luulla kaverin vaipuneen epätoivon suohon tuossa tilanteessa sattuneiden johdosta,mutta mitä vielä. Lisää pöhöttään isommalla voluumilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT