AfterDawn: IT-alan uutiset

Homopornoa levittäneelle piraatille maksimirangaistus

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 2.11.2012 17:22 Kommentteja (11)

Homopornoa levittäneelle piraatille maksimirangaistus Aikuisviihdeyhtiö Flava Worksin oikeuteen haastama amerikkalaismies on määrätty maksamaan 150 000 dollaria jokaisesta BitTorrent-verkossa jakamastaan aikuisviihde-elokuvasta. Yhteensä miehelle kertyy maksettavaa 1,5 miljoonaa dollaria kymmenestä elokuvasta. 150 000 dollaria on Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain mukainen maksimirangaistus yhdestä elokuvatiedoston jakamisesta.
BBC:n mukaan 1,5 miljoonan dollarin rangaistus on luultavasti suurin rangaistus koskaan tiedostojen jakamisesta. Syytettynä ollut Kywan Fisher ei ole esittänyt tuomiosta vastalauseita tai puolustusta. Tapauksen tuomarina toimineen John Leen mukaan hänellä ei ollut puolustuksen uupuessa kokonaan muuta vaihtoehtoa kuin tuomita tapaus Flava Worksin hyväksi.

Homopornoon keskittyvä aikuisviihdeyhtiö Flava Works esitti oikeudessa todisteita, jotka heidän mukaansa osoittivat Fisherin syylliseksi. Laittomasti jaettuihin vidoihin oli sisällytetty uniikki koodi, jonka perusteella alkuperäisen jakajan identiteetin pystyi jäljittämään Fisheriin. Flava Worksin mukaan Fisherin jaettua tiedostot BitTorrent-verkossa tiedostoja katseltiin tai ladattiin 3449 kertaa. Yhtiön mukaan Fisherin toiminta oli tahallista ja rikkoi selvästi ehtoja, jotka hänen täytyi hyväksyä käyttäessään Flava Worksin palveluja.

On vielä epäselvää aikooko Fisher valittaa tuomiosta tai pystyykö hän maksamaan määrättyä rangaistusta.

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

12.11.2012 18:15

$434.90 per lataus, makes perfect sense.

22.11.2012 18:44

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:
$434.90 per lataus, makes perfect sense.
Kallista koska homoilu on...siksi en harrasta, mutta hyväksyn sen hiljaa mielessäni ;)

Enemmän varmaan harmittaa tuomittua jos on/oli vaimo ja lapset ja muuten kaapissa, voi olla vaikeaa saada työpaikkaa tämän jälkeen kun pomot yleensä aina googlettavat! ;)

32.11.2012 20:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Ai harrastaisit jos olisi halvempaa? ;) Vitsi vitsi. Lisäksi löytyyhän sitäkin matskua yhtä helposti kuin heteropornoa ilman että täytyy erikseen warettaa tai maksaa mitään.

i5-3570k @3.4GHz | Asrock z77 Pro4 | Thermalright HR-02 Macho | Corsair Low Profile 8GB 1600MHz | Powercolor HD 7850 PCS+ | Samsung 830 128GB | Super Flower Golden Green Pro 500w | Rosewill Blackhawk | Win 7 x64

42.11.2012 21:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Weakpoint:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:
$434.90 per lataus, makes perfect sense.
Kallista koska homoilu on...siksi en harrasta, mutta hyväksyn sen hiljaa mielessäni ;)

Enemmän varmaan harmittaa tuomittua jos on/oli vaimo ja lapset ja muuten kaapissa, voi olla vaikeaa saada työpaikkaa tämän jälkeen kun pomot yleensä aina googlettavat! ;)
Ai harrastaisit jos olisi halvempaa? ;) Vitsi vitsi. Lisäksi löytyyhän sitäkin matskua yhtä helposti kuin heteropornoa ilman että täytyy erikseen warettaa tai maksaa mitään.
No en kyllä harraastaisi, mutta eka kommentti mikä päähäni tuli oli niin homovastainen että päätin tehdä kaikille palveluksen ja kirjoittaa täysin päinvastaisessa sävyssä ;)

Mutta koska en tiedä yhtään paikkaa koko internetissä mistä kyseistä materiaalia saisi laillisesti/laittomasti niin pidän sitä siksi harvinaisena, iseä kiinnostaa eniten lesbot...

53.11.2012 4:52

Ei tuossa ekassa kommentissa ole mitään homo vastaisuutta. Se toteaa tuon oikeuden päätöksen eli kuinka paljon se lataus tuli maksamaan sen jakelijalle. Kommentin tarkoitus on ilmaista että elokuvan hinta $434,90 ei ole suhteessa pornon todelliseen hintaan kuluttajille.

63.11.2012 5:45
chmod
Inactive

"Homopornoa levittäneelle piraatille maksimirangaistus"
Homoilu on kuulemma muotia. Pitäähän tätäkin ryhmää tietenkin ihan tasa-arvon nimissä vähän rangaista ,notta ihan valvomatta jää ns.vähemmistötkään.

73.11.2012 9:40

Lainaus:
Tapauksen tuomarina toimineen John Leen mukaan hänellä ei ollut puolustuksen uupuessa kokonaan muuta vaihtoehtoa kuin tuomita tapaus Flava Worksin hyväksi.
Mikäs helvetin syy se on tuomita, jos ei joku itseään puolusta?

83.11.2012 10:43

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tarmo78:

Mikäs helvetin syy se on tuomita, jos ei joku itseään puolusta?

Jossain maissahan tuo ei onnistu lain puolesta. Yhdysvalloissa tuo onnistuu siviilioikeuden puolella käsittääkseni hyvin helposti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/In_absentia

Jos oikeudelle on esitetty todisteet, joiden mukaan syytetty on syyllistynyt lakia rikkovaan toimeen, ei oikeudella ole muuta mahdollisuutta kuin todeta hänet syylliseksi.

Taloudellisesti tuo voi olla ihan hyvä veto, koska tapaus kuitenkin käsitellään seuraavassa oikeusasteessa, jos tuomiosta vain valittaa. Tällöin säästää jonkin verran rahaa oikeudenkäyntikuluissa.

93.11.2012 16:27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

No en kyllä harraastaisi, mutta eka kommentti mikä päähäni tuli oli niin homovastainen että päätin tehdä kaikille palveluksen ja kirjoittaa täysin päinvastaisessa sävyssä ;)

Mutta koska en tiedä yhtään paikkaa koko internetissä mistä kyseistä materiaalia saisi laillisesti/laittomasti niin pidän sitä siksi harvinaisena, iseä kiinnostaa eniten lesbot...
Leikilläni kysyinkin, tosin huomautan vaan että lesbiaanipornokin on homopornoa. ;) Lisäksi viittasin Redtuben kaltaisiin stream-sivustoihin, joita käyttäessä ei ole samanlaista riskiä kuin torrenteilla (joka on niissäkin pieni). Korkeintaan viruksen saa koneelleen jos on ihan varomaton.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.11.2012 @ 16:28

i5-3570k @3.4GHz | Asrock z77 Pro4 | Thermalright HR-02 Macho | Corsair Low Profile 8GB 1600MHz | Powercolor HD 7850 PCS+ | Samsung 830 128GB | Super Flower Golden Green Pro 500w | Rosewill Blackhawk | Win 7 x64

103.11.2012 19:37

Tässä se taas nähdään että homoja pidetään jotenkin poikkeavina vaikka ne ei eroa kun seksuaalisessalla suuntautumisella heteroista. Ymmärän myös että on muutaman leffan warettanu, koska ei mtn halpoja noi leffat.

114.11.2012 17:24

Levittäjä taisi olla bii-utelias :o

Odin

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla Nokia X5 julki – iPhone X:stä tuttua designia pikkurahalla (19.7.2018 18:25)
HMD Global on esitellyt Kiinan markkinoille Nokia X5 -älypuhelimen, jolla pyritään vetoamaan tyylikästä ja edullista puhelinta etsivään kansanosaan. Nokai X5:n muotoilussa noudatetaan aiemmin ....
3 kommenttia
Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi Google vihjailee – Android ei välttämättä pysy ilmaisena jos EU:n tahto menee läpi (19.7.2018 18:13)
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai tuntuu olevan hyvin järkyttynyt Euroopan komission eilen julkistamasta 4,3 miljardin euron sakosta. Komission mukaan Google on käyttänyt määräävää markkina-asemaa ....
8 kommenttia
Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä Älypuhelimen näyttö rikki? Uusi lasi kestää entistä kovempaakin käsittelyä (19.7.2018 18:08)
Yhdysvaltalainen lasivalmistaja Corning on ottanut uuden harppauksen älypuhelimien näyttöjen suojana käytettävissä Gorilla Glass -lasien kehityksessä. Yhtiö on esitellyt seuraajan nykyisissä ....
Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
5 kommenttia
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
2 kommenttia

Uutisarkisto