AfterDawn logo

iPadin markkinaosuudet sulavat vauhdilla

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
14 kommenttia

Jos Pewiä on uskominen, on Applen valta-asema tablettimarkkinoilla viimein uhattuna. Sivuston mukaan iPadin vuoden takainen 81 prosentin markkinaosuus on kutistunut 52 prosenttiin.

Android-tabletit ovat syöneet siis 48 prosenttia markkinoista. Suurin aikaansaaja tällä saralla on Amazonin Kindle Fire -tabletti, joka vastaa yksinään noin puolesta koko Android-kentästä - 21 prosentista koko tablettimyynnistä.

Pewin tutkimus ei sisältänyt vielä esimerkiksi uuden Nexus 7:n vaikutuksia, joten on hyvinkin mahdollista, että prosenttiosuudet markkinoista ovat jo kääntymässä Androidin voitoksi. Tietysti Apple on on yhtenä valmistajana edelleen suurin tekijä.

14 KOMMENTTIA

Halpaa (vahvistamaton)1/14

Androidkäyttäjien ongelma lienee, että ei ole tietoa paremmasta, tai sitten ei vaan ole varaa.
Toki osalle merkitsee syvempi pääsy käyttikseen, mutta se tuo sitten jo nämä kuulut anteron tietoturvaongelmat ja haittaohjelmat. Sitten asennetaan virustorjunta, ja tehot menee windowsin tapaan siihen.

Hiljattain Galaxytabia testanneena ihmettelin, että miten näin lagaava laite voi myydä niinkin paljon.
Sain selityksen termiin androidlagi.

sepposeppo (vahvistamaton)2/14

Viimiset 4 vuotta iOS ollut taskussa ja nyt hommasin Nexus 7 koska Applella ei ole 7" tabeja ainakaan vielä markkinoilla. Täytyy myöntää, että Android alkaa olla erittäin pätevä käyttis 2.* versioihin verrattuna ja olen ostokseeni erittäin tyytyväinen. Mitään lagia ei ainakaan tässä laitteessa esiinny. Galaxyt lagaavat sen niiden oman TouchWiz UIn vuoksi ja siksi en niihin koskisi pitkällä tikullakaan.

JoniS3/14

"Androidkäyttäjien ongelma lienee, että ei ole tietoa paremmasta, tai sitten ei vaan ole varaa."

miten sen nyt ottaa, moni arvostaa ettei pidetä kädestä kiinni laitteen käytössä, vaan voi tehdä juuri niinkuin haluaa.

"Toki osalle merkitsee syvempi pääsy käyttikseen, mutta se tuo sitten jo nämä kuulut anteron tietoturvaongelmat ja haittaohjelmat. Sitten asennetaan virustorjunta, ja tehot menee windowsin tapaan siihen."

yleensä nuo pahimmat tietoturvariskit/softabugit yms on korjattu kun otat kaiken irti laitteesta ja custom romin asennat siihin. esim. cyanogen mod

"Hiljattain Galaxytabia testanneena ihmettelin, että miten näin lagaava laite voi myydä niinkin paljon.
Sain selityksen termiin androidlagi."

en ole kyseistä laitetta käyttänyt mutta väitin että jos lagaa app drawer scrollaus yms. niin sen saa kyllä minimoitua ellei poistettua kokonaan.(edelleen en ole käyttänyt laitetta)

HCT4/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Halpaa:

Androidkäyttäjien ongelma lienee, että ei ole tietoa paremmasta, tai sitten ei vaan ole varaa.
Toki osalle merkitsee syvempi pääsy käyttikseen, mutta se tuo sitten jo nämä kuulut anteron tietoturvaongelmat ja haittaohjelmat. Sitten asennetaan virustorjunta, ja tehot menee windowsin tapaan siihen.

Hiljattain Galaxytabia testanneena ihmettelin, että miten näin lagaava laite voi myydä niinkin paljon.
Sain selityksen termiin androidlagi.

Etusivulla kun näin tämän uutisen otsikon, niin arvasin jotain tällaista i-fanitus kommenttia.
On hienoa että Android menee ohi ja sitähän ei i-fanaatikko sulata.
Paremmasta on tietoa, siksi ei koskaan i-roskaa. Varaakin on riittämiin, joten siitä ei ole kiini i-roskan ostaminen.

Ranvier5/14

Huomaa kyllä, että et ole Androidia juurikaan käyttänyt, tai muutenkaan kunnolla siihen perehtynyt.

Janzor6/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sepposeppo:

Viimiset 4 vuotta iOS ollut taskussa ja nyt hommasin Nexus 7 koska Applella ei ole 7" tabeja ainakaan vielä markkinoilla. Täytyy myöntää, että Android alkaa olla erittäin pätevä käyttis 2.* versioihin verrattuna ja olen ostokseeni erittäin tyytyväinen. Mitään lagia ei ainakaan tässä laitteessa esiinny. Galaxyt lagaavat sen niiden oman TouchWiz UIn vuoksi ja siksi en niihin koskisi pitkällä tikullakaan.

Ei niissä sen suurempaa lagia ole kuin iPadeissakaan. Itse käyttänyt iPad 2:hta vuoden päivät enkä kokenut galaxy tabia yhtään sen huonommaksi kun sitä hetken pääsin testaamaan.

NiceMan727/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Halpaa:

Androidkäyttäjien ongelma lienee, että ei ole tietoa paremmasta, tai sitten ei vaan ole varaa.
Toki osalle merkitsee syvempi pääsy käyttikseen, mutta se tuo sitten jo nämä kuulut anteron tietoturvaongelmat ja haittaohjelmat. Sitten asennetaan virustorjunta, ja tehot menee windowsin tapaan siihen.

Hiljattain Galaxytabia testanneena ihmettelin, että miten näin lagaava laite voi myydä niinkin paljon.
Sain selityksen termiin androidlagi.

Tai sitten ihmiset ovat alkaneet ymmärtää että muilla on parempia laitteita ilman turhia estoja,rajoituksia etc.
Itse tykkään laitteesta mitä voin itse käyttää miten haluan enkä ilaitteesta ijossa ijoku imuu ikertoo imitä ivoit itehdä ija imitä iei.

Lauzi8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti HCT:

Etusivulla kun näin tämän uutisen otsikon, niin arvasin jotain tällaista i-fanitus kommenttia.
On hienoa että Android menee ohi ja sitähän ei i-fanaatikko sulata.
Paremmasta on tietoa, siksi ei koskaan i-roskaa. Varaakin on riittämiin, joten siitä ei ole kiini i-roskan ostaminen.

Samaa arvailin itsekkin, arvasin lisäksi, että seuraavana on joku takakireä ei iMies laukomassa iVitsejä.

Nojoo se suunsoitosta, mutta android yms. käyttäjät voisivat miettiä, vaikuttaako se Applekäyttäjien mollaaminen ja tuhanteen kertaan nähtyjen iSitä ja iTätä juttujen laukominen yhtään sen fiksummalta, kuin pahimpien Applefanien ylistyslaulut.

Uutiseen: Taitaa kertoa siitä, että android tablettien käyttettävyys ja yleinen laatu alkavat päästä iPadin tasolle. Lisäksi tietty tuo jenkeissä ylistetty Fire lisää oman osansa.
Pieni ihme sinäänsä, kun miettii että laitteesta puuttuvat Googlen sovellukset ja Play kauppa, jonka tilalla on toki Amazonin oma huomattavasti pienempi "app store".

pitokokka9/14

Markkinaosuuden kutistuminen johtuu todennäköisesti myös myyntivolyymien kasvusta.

Android vehkeissä pääsee halvalla alkuun ja mm. pelejä on kaupan ilmaiseksi, mm. uusin Bad biggies ja taidetaampa tab 2:sta jakaa mm. tv:n kylkiäisenä. Googlen Hangout toimii myös videokuvan kanssa, toisin valaistus pitää olla hyvä, että toisessa päässä näkisi edes kohtuullista kuvaa. Jostain syystä ad-hoc (mm. Joiku) wifi-tukiasemat on käyttiksessä blokattu pois, saisi käyttöön roottaamalla. Ts. nokian kautta et saa verkkoyhteyttä jaettua ainakaan tab 2:een ilman roottausta.

Ipadeissä lehtisoftat on sitä, mitä androidiin ei saa ja mm. hesarilla on käynnissä kamppanja, missä tabletin ja digilehden saa kohtuullisella hinnalla. Mielummin lukisin päivän lehden tabletilla kuin kannettavan ruudulta.

Uusimmassa MB:ssä oli tablettivertailu. Voiton vei omenakaupan tuote, erityisteti näytön värejä kehuttiin. Vertailusta puuttui mm. Samsungin neliydinprossulla, 5 Mpix kameralla, varustettu uusin malli.

Aika näyttää mikä on tablettien kohtalo. Tab 2 on lähinnä muun perheen käytössä, SIII pyörittää mm. web-sivuja sujuvammin. Jos tabletti pitäisi hommata ja rahat työntään johonkin, niin hommaisin iPadin digilehtien lukuun.

testest (vahvistamaton)10/14

Tutuilla monella on android tabletti ja veljellä on myös ja sitä olen kokeillut enemmänkin tosin ikivanhalla Gingerbreadillä, mutta joka tapauksessa. Olen myös päässyt testaamaan Galaxy tab 2 joka oli ihan mukava peli enkä yhtään ihmettele, että iPadin osuuudet ovat laskussa. Vertailinkin Tab2 ja iPad 3 ja totesin iPadin vievän voiton joskin niukasti, mutta uusi iOS 6 kyllä pilasi osittain hyvän laitteen karttojen myötä. Itse olen kuitenkin jo pitkään käyttänyt Nokian karttoja iPadin kanssa, koska ne ovat yksinkertaisesti paremmat.

pitokokka11/14

Osoitteessa http://www.hs.fi/dev/ pääsee testaamaan, miltä hesari näyttää ensi vuonna tabloid -koossa. Tabloit koko sopii paremmin myös Anteron näytölle, joten odotellaan nyt vähintään vuodenvaihteeseen ennen ipadin tilaamista.

MursuMafia7212/14

Android on ihmisille jotka haluaa muokata ja tehdä käyttöjärjestelmästä henkilö kohtaisen, eli ihmisille jotka haluaa käyttää käyttistä.

Kun, taas iOS on ihmisille jotka haluavat vain tehdä asiat. Eli yksinkertainen ja tylsä, mutta luotettava.

Lumikki13/14

Eli ero on hieman siinä että toisessa kerrotaan että asia tehdään näin kun taas toisessa jätetään asia käytäjälle eli tehköön niin kuin haluaa. Tämä sama ero on oikeastaan myös Windowsin ja Linuxin välillä. Se kumpi tapa sopii kenellekin riippuu jokaisesta henkilöstä itsestään eli miten kukin haluaa käyttää laitteita.

delic14/14

http://static3.businessinsider.com/imag...tember-2012.jpg

Ei toi nyt sulamiselta näytä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT