AfterDawn logo

Google haastaa Facebookin ja Instagramin liiton ostamalla iOS:n Snapseedin

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Google on ilmoittanut ostavansa saksalaisen Nik Softwaren. Nik on erikoistunut kuvasovelluksiin, ja yhtenä sen tähänastisista helmistä pidetään iOS:n suosituimpiin sovelluksiin kuuluvaa Snapseedia.

Snapseedin erikoisuus on useampaa samanaikaista kosketusta tukeva innovatiivinen käyttöliittymä, ja erittäin monipuolisina ja tehokkaina pidetyt kuvanmuokkausominaisuudet. Snapseed voitti "Vuoden iPad-sovellus" -palkinnon vuonna 2011, ja "Paras kuvasovellus mobiililaitteelle" -palkinnon vuonna 2012. Silti, vaikka Snapseed onkin suosittu, ei sen käyttäjäkunta ole yhtä suuri ja aktiivinen kuin Instagramilla.

Googlen tavoitteena on kaupalla selkeästi haastaa Facebookin ja Instagramin yhdistyminen. Google +:aa on pidetty suuressa suosiossa valokuvaajien kesken jo aiemmin, ja mikäli Snapseed saadaan integroitua mukaan palveluun, tulee suosio varmasti vielä lisääntymään. Yksi Googlen yhteisöpalvelun suosion syy on ollut se, että Facebook on rajoittanut enemmän ladattavien kuvien kokoa. Sittemmin Facebook on lisännyt tuen aina 2048 x 2048 kuville asti.

Molemmat yhteisöpalvelut ovat selkeästi menossa samaan suuntaan, ainakin mitä valokuvaamiseen tulee. Kuvaajille tullaan tarjoamaan paljon ominaisuuksia palvelun sisällä liittyen esimerkiksi kuvien muokkaamiseen ja esillepanoon.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT