AfterDawn logo

Kehitteillä sadan dollarin Android-pelikonsoli OUYA

Matti Robinson Matti Robinson
7 kommenttia

Miltä kuulostaa avoin, Androidiin perustuva, sadan taalan hintainen pelikonsoli, jolla pelaaminen on ilmaista? Liian hyvältä ollakseen totta kenties? No itseasiassa näin se vielä toistaiseksi onkin. Tosin, mikäli Los Angelesistä kotoisin olevan yrityksen OUYA-projektiin uskoo, niin ennen pitkää tästä tulee totta.

OUYA on televisioon liittettävä pelikonsoli, jonka tarkoituksena on tuoda edullinen pelaaminen kaiken kansan TV-ruuduille. Tärkeää on, että kehittäminen on helppoa ja halpaa ja että kaikki pelit ovat ainakin testattavissa ilmaiseksi. Kehittäjät voivat tarjota perinteisen ilmaisen demon tai vaikkapa koko pelin ja rahastaa pelin sisäisillä ostoilla.

Konsolin tekniikka voisi olla vaikkapa tabletista peräisin. Tarjolla on Tegra 3 -järjestelmäpiiri, gigatavu RAM-muistia, HDMI-, USB-, WiFi- ja Bluetooth-yhteydet sekä Android 4.0 -käyttöjärjestelmä. OUYAlta kerrotaan, että kaikki on kiinni tavallisilla ruuveilla ja laitteistovelhot voivat tehdä vaikkapa omia USB- tai Bluetooth-lisälaitteita. Laitteen roottaaminenkin on helppoa eikä edes katkaise takuuta.


Projekti sai kovasti tuulta purjeisiin kun se lisättiin Kickstarter-rahoitussivustolle. Hetkessä suosio kasvoi niin suureksi, että Kickstarterin ennätykset paukkuivat. Kahdessatoista tunnissa meni rikki haettu 950 000 dollaria ja nyt vajaan kahden päivän jälkeen ollaan jo yli 2,5 miljoonassa. Pebble-älykellon 10 miljoonan ennätyslukemat ovat enemmän kuin vaarassa kun OUYAn rahoitusaikaa on jäljellä vielä 28 päivää.

Lisätietoja projektista ja tietysti eri rahoitustavoista löydät Kickstarterin OUYA-sivulta.

7 KOMMENTTIA

ariru1/7

Päivällä juuri katsoin android tvtä e-villestä.
voisko siihen lisätä usb ohjaimen?
1.2GHZ Rockchip RK2918 prosessori
-512Mt DDR2 keskusmuistia
-Android 2.3 käyttöjärjestelmä

hinta sillä 80 tietämillä

Mut uutiseen. Ei paha, kunhan kuvan sais hyväksi min. 32" töllöön

arcanix2/7

Hmm, ei yhtään paha hinta, 97€ toimitettuna. Alvit ja tullit tietty päälle ja toimitus vasta 03/2013.

Sakke883/7

http://www.dealextreme.com/p/mini-andro...b-141171?item=4

50 dollaria maksava android 4.0 usb,wi-fi ja hdmi.

Eiköhän tuollaiseen laitteeseen saisi 50 dollarilla lisättyä tegra-3 piirin, niin siinähän olisi jo valmis pelikonsoli. Peliohjain pitäisi tietty vielä hankkia.

Android 3.0:sta lähtien usb-hosting ominaisuuden ansiosta pystyy lisäämään lähes minkätahansa usb-lisälaitteen.

Maluska4/7

Ideahan kuulostaa todella hyvältä, rautaa saa halvalla ja turha rahastus jää pois. Mutta mietitäänpä hetki...

Pelkään aina pahinta näiden suhteen. Ongelmahan liittyy käyttöjärjestelmään ja saatavilla olevaan sisältöön. Tietysti sisältöä tulee saataville runsaasti, jos kokoonpanoa ostetaan riittävästi eli potentiaalisia asiakkaita löytyy.

Kuitenkin muistettakoon, että kyseessä on linux. Montako peliä loppujen lopuksi linukkaan löytyy, mitä on julkaistu sonyn ja microsoftin alustoille sekä winukkaa jauhaville tietokoneille? Sisällöstä murto-osa, ja se johtuu varmasti linuxia viihdekoneena käyttävien vähyydestä. Noidankehä on valmis: Ei ole riittävästi viihdekäyttäjiä (vielä). Pelejä ei tehdä, koska pelitaloissa ei lasketa saavan riittävästi voittoa. Koska pelejä ei ole, maksettua pelialustaa (yleensä winukka, joskus osx) ei haluta vaihtaa pois.

Ympyrä sulkeutuu.


Toivon kuitenkin parasta, että tämä saa riittävästi tuulta alleen, eli myytyjä kokoonpanoja, jotta kiinnostavatkin pelit saataisiin laitteelle. Ja suhteellisen ajoissa mielellään. Angrybirdsit eivät riitä. Konseptihan on loistava, jos kiinnostavaa softaa saadaan. Täytyypä vakavasti harkita sijoitusta tuohon suuntaan.

min5sevaan5/7

4,399,704 o_O

ariru6/7

eikös tohon sit saa homebrew pelejä.

Boss937/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ariru:

eikös tohon sit saa homebrew pelejä.

Eiköhän ainakin jossain vaiheessa joku jonkinlaista keinoa löydä, jos kerran perustuu avoimeen lähdekoodiin ja Roottaaminen on helppoa eikä vie takuuta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT