AfterDawn logo

HS: Ruotsi ja USA laajentaisivat ihmisoikeuksia internetjulkaisuun

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Helsingin Sanomien mukaan Ruotsi ja Yhdysvallat ovat esittämässä YK:lle, että oikeus julkaista tietoa internetissä kirjattaisiin ihmisoikeudeksi. Ehdotus tultaisiin esittelemään YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa kesäkuussa.

Maiden kannanoton mielestä internetissä pitää saada vapaasti julkaista, levittää sekä vastaanottaa mielipiteitä. Sanamuodolla ei kuitenkaan taata täyttä viestinnän vapautta internetissä, vaan vapaus koskisi pelkästään mielipiteiden vaihtoa eikä kaikkea mahdollista internetviestintää. Muotoilu jättää hallituksille takaoven netin sensurointiin esimerkiksi piratismin vastaisen taistelun nimissä.

Asiasta keskustelivat Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja ulkoministeri Carl Bildt Ruotsissa vierailleen Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin kanssa.

Netin käytön rajoittaminen on muodostunut tavaksi pyrkiä hallitsemaan tiedonkulkua esimerkiksi konfliktitilanteissa. Nettiliikennettä on estetty monissa niin kutsutuissa arabikevään kansannousuissa kuten esimerkiksi Egyptissä. Myös Kiina rajoittaa voimakkaasti kansalaistensa vapautta tietoverkoissa ja tietyistä aiheista puhuminen on usein estetty jopa teknisin keinoin.

4 KOMMENTTIA

syrtek661/4

Nämä kaksi maata on kaksi suurinta sananvapauden rajoittajia netissä ja omassa maassa. Varsinkin kun tietää että USA on menossa kohti poliisivaltiota tuntuu oudolta tämmöisten julistukset.

Ketun häntä kainalossa on kuitenkin.

edit1: Ruotsi ja USA siis haluaa että kaikki maailman valtiot hyväkyisivät sen että netin sananvapautta rajoitettaisiin ainakin silloin kun mediajättien voitot olisivat vaarassa.

Astro2472/4

hienon vitsin heitit... ei uskoisi että USA antaisi mitään oikeuksia lisää

Lumikki3/4

"Muotoilu jättää hallituksille takaoven netin sensurointiin esimerkiksi piratismin vastaisen taistelun nimissä."

Miksi "hyvän" hallituksen pitää sensuroida nettiä?

Taataan sanavapaus kansalaisille internetissä, kunhan se ei ole hallitusta vastaan tai muuten haittaa yritysten taloudellisia voittoja. Eli saamme ilmaista mielipiteemme kunhan se sopii valtaa pitäville. Mielenkiintoista tämä vapaan sanan demokratia maailmassa.

coocie984/4

Molemmat maat tunnettuja nettiliikenteen vakoilijoita ja kummallakaan ei ole lakia netin neutraaliudesta. Amerikalla internetin kill switch, sensuroi nimipalvelimia, haluaa levittää dragonista lainsääntöään fasistisesti ympäri maailmaa ja ei todellakaan salli vapaata tiedonlevitystä, kuten näimme Wikileaksin tapauksessa - missä Ruotsillakin on näppinsä pelissä. Jotenkin ei voi olla ajattelematta, että tässä halutaan vain esittää hyvää kuvaa ilman oikeita toimia tai esimerkkiä.

Ei se Kiinakaan estä hallituksen kritisointia pahuuttaan vaan turvallisuuden, rauhan, yhtenäisyyden ja talouden nimissä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT