Google esitteli uusia 3D-karttoja

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 6.6.2012 21:22 Kommentteja (3)

Google esitteli uusia 3D-karttoja Google kertoi järjestämässään tilaisuudessa uudesta automatisoidusta kuvausmenetelmästä, jonka ansiosta yhtiön karttapalveluissa esittämiin karttoihin saadaan kolmas ulottuvuus.
Internetjätti käyttää kuvauksessa lentokoneita. Googlella karttojen parissa työskentelevän Brian McClendonin mukaan yhtiö on viilannut menetelmää jo pitkään. Ankaran työn ansiosta Google pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan käyttäjilleen aiempaa selvästi tarkempia ja realistisemman näköisiä karttoja. Ensimmäiset kartat tulevat Android- ja iOS-laitteiden ulottuville lähiviikkoina.

Teknologia vaikuttaisi olevan samantyyppinen mitä C3 Technologies käyttää. Viime vuonna uutisoidun tiedon mukaan Apple on C3:n nykyinen omistaja.

AfterDawnin diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Edellinen Seuraava  

3 kommenttia

16.6.2012 23:29

odottelinkin jo tätä.

27.6.2012 18:58

Nyt se virallinen navigointi suomeenkin, aika vähällä käytöllä on karttapalvelu ilman sitä.

38.6.2012 15:21

Itsehän odotan sitä, että muuttavat tuon live kuvaksi ennenkuin moiseen kosken! PYH!

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Uudesta Xboxista tihkuu lisää tietoa – Microsoft kehittää täysin uutta ääniteknologiaa Uudesta Xboxista tihkuu lisää tietoa – Microsoft kehittää täysin uutta ääniteknologiaa (27.2.2020 06:02)
Microsoft vahvisti hiljattain, että Xbox Series X -konsoliin on tulossa erittäin tiukkaa rautaa. Ohjelmistojätillä työskentelevä Larry Hryb eli alias Major Nelson paljastaa uudessa podcast-jaksossa ....
1 kommentti
Google haluaa yhteistyötä Huawein kanssa – Pyytää poikkeuslupaa hallinnolta Google haluaa yhteistyötä Huawein kanssa – Pyytää poikkeuslupaa hallinnolta (26.2.2020 18:18)
Mikäli kaikki menee hyvin, voi Huaweille olla tiedossa ennenaikainen joulu. Google on nimittäin pyytänyt Yhdysvaltain hallinnolta poikkeuslupaa tehdä yhteistyötä Huawein kanssa. Mikäli hallinto ....
Oletko huomannut tätä yksityiskohtaa? Apple ei anna pahisten käyttää iPhonea Oletko huomannut tätä yksityiskohtaa? Apple ei anna pahisten käyttää iPhonea (26.2.2020 16:30)
Apple kiinnittää paljon huomiota tuotekehityksessä olevien laitteiden ja palveluiden yksityiskohtiin, mutta yksityiskohtia voi löytyä myös Applen tuotteiden ulkopuoleltakin. Knives Out- ja ....
Tässä kaikki maaliskuun uudet Netflix-elokuvat ja -stand-upit Tässä kaikki maaliskuun uudet Netflix-elokuvat ja -stand-upit (26.2.2020 16:14)
Maaliskuussa uusia elokuvia tulee liki tulvana, sillä Netflixin Originals-elokuva ja stand-up-tuotanto kasvaa yhteensä yli 20 nimikkeellä. Kenties kuukauden odotetuin Netflix-elokuva on Mark ....
Päivän diili: yhden teratavun Galaxy S10+ tarjouksessa - Hinta nyt 999 euroa Päivän diili: yhden teratavun Galaxy S10+ tarjouksessa - Hinta nyt 999 euroa (26.2.2020 15:34)
Jos kuvaat paljon videoita 4K-laadulla, otat paljon valokuvia, käytät kymmeniä sovelluksia ja pelejä, haluat kantaa mukanasi useita elokuvia ja muuta, tämä tarjous kannattaa katsoa. Yhden ....

Uutisarkisto