AfterDawn logo

ACTA menee Euroopan unionin tuomioistuimen syyniin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht aikoo viedä kyseenalaista mainetta saaneen kansainvälisen ACTA-kauppasopimuksen Euroopan unionin tuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuin selvittää sopimuksen laillisuuden ja sen, että onko ACTA ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.

De Guchtin mukaan hän on keskustellut asiasta aiemmin muiden komissaarien kanssa. He puolsivat ajatusta tarkastuttaa sopimuksen sisältö tuomioistuimessa. Kauppasopimukseksi määritelty ACTA on herättänyt runsaasti huolta sen alkuvaiheista lähtien.

Huolta on aiheuttanut erityisesti se, että sopimus johdattaa maailman kohti valvontayhteiskuntaa. Tätä on perusteltu sillä, että verkkopalveluiden ylläpitäjät voivat joutua vastuuseen käyttäjien lisäämästä sisällöstä.

ACTA:sta löytyy lisätietoa AfterDawnin viime aikoina (2012-2011) julkaisemista uutisista.

Uutisia vuodelta 2010:

2 KOMMENTTIA

Zeitsei1/2

Voi harmi. Suomalainen tekijänoikeus- ja virkamieskoneisto kun olisi halajanut tätä sopimusta niin mielellään ja nopeasti sovellettavaksi. No, onneksi EU-säädösten mukaan ei aina tarvitse mennä.

ArttuH5N12/2

Vaikea uskoa, etteivät torppaisi tätä EU-tuomioistuimessa. Sen verta järkeviä päätöksiä sieltä on tullut.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT