AfterDawn logo

Huhu: Apple on kiinnostunut Lytron uuden sukupolven kamerateknologiasta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Steve Jobsin elämäkerran kirjoittaja Walter Isaacsonin mukaan Applen entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja halusi keksiä uudelleen kolme asia: television, kirjat ja valokuvauksen. Kahdesta ensimmäisestä tiedetään jo jotakin, mutta viimeinen on jäänyt vähemmälle huomiolle.

9to5mac.comin mukaan valokuvaukseen liittyvä mullistus saattaisi liittyä valokuvausyhtiö Lytron kanssa käytyihin keskusteluihin. Sivusto pohjaa väitteensä Adam Lashinskyn kirjoittamaan kirjaan Inside Apple. Kirjan mukaan Steve Jobs ja Lytron toimitusjohtaja Ren Ng tapasivat viime kesänä. He keskustelivat Lytron uudesta valokenttäkamerasta ja siitä mitä annettavaa yhtiöllä on Applelle.

Valokenttäkameran ansiosta valokuvat voidaan ottaa välittömästi. Kamera ei vaadi erillistä tarkennusta mihinkään pisteeseen, sillä tarkennus voidaan suorittaa jälkikäteen.


Syy Jobsin valokuvaukseen liittyvään kiinnostukseen on edelleen epäselvä, mutta joidenkin mukaan hän haluaisi integroida iPhone-puhelimeen vastaavanlaisen kameran kuin Lytrolla on tarjota. Tässä visiossa on kuitenkin muutamia ongelmia. Ensinnäkin kamera maksaa 399 dollaria ja sen sisällyttäminen puhelimeen ei ole kustannustehokasta. Lisäksi valokenttäkamerat häviävät tavallisille kameroille resoluutiossa ja kuvien manipulointi ei onnistu tavallisilla ohjelmistoilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT