AfterDawn logo

Pirate Bay luopuu kokonaan torrent-tiedostoista

Teemu Laitila Teemu Laitila
21 kommenttia

Maailman suurin torrent-sivusto The Pirate Bay aikoo luopua kokonaan torrent-tiedostoista, uutisoi TorrentFreak. Erillisten tiedostojen sijaan tulevaisuudessa lataukset aloitetaan magneettilinkkien avulla.

Ajatus torrent-tiedostoiden jakelun lopettamisesta ei ole erityisen uusi, sillä siirtyminen hajautetumpaan latausjärjestelmään alkoi jo vuonna 2009, kun The Pirate Bay luopui omasta tracker-palvelimesta ja pääasiallisiksi latausverkoiksi otettiin hajautetut tekniikat DHT ja PEX.

Tästä päivästä lähtien käyttäjiä aletaan totuttaa magneettilinkkeihin, jotka otettiin käyttöön oletusarvoisena latausmenetelmänä. Torrent-tiedoston saa halutessaan ladattua edelleen, mutta TorrentFreakin mukaan niistäkin on tarkoitus luopua kokonaan kuukauden sisään.

Magneettilinkkien etuna perinteisiin torrent-tiedostoihin on niiden vähäisempi kaistankulutus, mikä The Pirate Bayn kaltaisen ison sivuston tapauksessa voi tarkoittaa merkittäviä säästöjä.

Käyttäjän kannalta muutos on lähes näkymätön, sillä suuri osa torrent-ohjelmista on jo pitkään tukenut magneettilinkkien käyttöä. Ainut näkyvä ero saattaa olla latausten hitaampi käynnistyminen, sillä varsinainen torrent-tiedosto ladataan edelleen verkosta.

21 KOMMENTTIA

oxygenol1/21

Onkos piratebay tämän jälkeen laillinen kun ei tarjoa enää .torrent tiedostoja? =D

emagdnim2/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:

Onkos piratebay tämän jälkeen laillinen kun ei tarjoa enää .torrent tiedostoja? =D

Ei ne torrent -tiedostotkaan sen enempää laittomia ole olleet.

Boss933/21

Niin. Kyllähän se torrent tiedostokin kaiketi aluksi luotiin laillista sisältöä varten.

himpo4/21

Ihan sama mitä tekevät kun pääsy sinne on jo estetty, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Ibanez905/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Ihan sama mitä tekevät kun pääsy sinne on jo estetty, eikä mitään ole enää tehtävissä.

wtf? Siis kyllähän tuo suomen päällä oleva esto vähän auttaa mutta ei se nyt mitään todellisuudessa estä ellei ihan kädetön näissä asioissa ole.

Ranvier6/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Ihan sama mitä tekevät kun pääsy sinne on jo estetty, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Pääsy on estetty vain elisan verkossa väliaikaisesti ja sekin on kierrettävissä helposti proxyn avulla. Täällä AfterDawnissa uutisoitiin aiemmin, kuinka tuon eston voi kiertää. http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...aminen_onnistuu

ep_7/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Opera ja Turbo päälle. Helpoin tapa. (Niille jotka eivät tiedä mikä turbo on niin se on sellainen ominaisuus Operassa, että selailu kierrätetään pakattavana Operan palvelimien kautta, jotka siis toimivat proxyna ja kiertävät TPB eston. Turbon idea on siis pakata sivut jolloin ne hitaalla yhteydellä latautuvat nopeammin mutta sitä ovelasti voi käyttää TPB eston kiertoon)

Ranvier8/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Aika jännä. Tuota en tiennytkään, kun en käytä Operaa. Eli tavalliselle tallaajalle tuo taitaa olla se kaikista helpoin tapa. :)

ep_9/21

Empä itekkään käytä Operaa, mutta sattumalta huomasin kun kaveri ihmetteli, että miksi piratebay toimii silti, vaikka on Elisan liittymä puhelimessa. Samalla, kun näin, että kaveri käytti Operaa silloin, niin tuli mieleen, että Turbohan kiertää tuon eston kätevästi. Ja niinhän se oli. Turbo oli päällä ja kun sen kytki pois ei TPB:hen päässyt. Hauskaahan se on, kun kahdella klikkauksella saa TPB-estot kierrettyä (Tietokoneella siis, piti ihan laskea nyt, että montako kertaa pitää klikata että turbon saa päälle). =)

Looneyman10/21

Hmm. kohta kun suomesta ei voi enää piratebay sivustolle kirjautua niin mitenkäs voiko syyte napsahtaa jos torrentit/magnet linkit sieltä jatkossa lataa??? esim elisan asiakkaana? eikö elisa ole velvollinen estämään palvelun sivustoon yhteyden ottoon??

kysymys on nyt tämmöinen karkea esimerkkiä hakeva.

Demus11/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Looneyman:

Hmm. kohta kun suomesta ei voi enää piratebay sivustolle kirjautua niin mitenkäs voiko syyte napsahtaa jos torrentit/magnet linkit sieltä jatkossa lataa??? esim elisan asiakkaana? eikö elisa ole velvollinen estämään palvelun sivustoon yhteyden ottoon??

kysymys on nyt tämmöinen karkea esimerkkiä hakeva.

Toi on muuten hyvä pointti, että jos jää kiinni, esittää tyhmää ja vetoaa siihen etteikö Elisan olisi pitänyt estää tällaisten paheiden käytön!? Mitenköhän oikeudessa katsottaisiin?

coocie9812/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Ihan sama mitä tekevät kun pääsy sinne on jo estetty, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Piraattipuolueen julkaisemat sensuurin kierto-ohjeet.
http://www.piratismi.info/?page_id=11

Potelius13/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Olen ilmeisesti ainoa, joka huomasi pienen sarkasmin vivahteen tuosta himpon viestistä.

point0514/21

Afterdawnilaisilla on sarkasmi mittarit pahasti rikki :D

coocie9815/21

Näin vain sopivan tilanteen pasteta tuon sivun tännekin. Sen enempää ajatellut. Voisivat laittaa nuo magneetit näkymään tekstinä(kin), niin Google Mobile toimisi myös hyvänä kiertotapana.

avthein16/21

I2P käyttää magneetteja mukana tulevassa snark:ssa.

Pirate Bay näkyy I2P:ssäkin mutta hakutulokset löytävät normaalin internetin tiedostojakoja. Toivottavasti Pirate Bay alkaa myös hakemaan ja löytämään I2P verkonkin jaot "I2P träkkeri".

Myös siltaus I2P-verkon ja internetin välillä torrenteille voisi olla hyödyllinen ominaisuus. Nyt kun tiedostojakamisen avaruuksien runsaus ja eristyneisyys vaikeuttaa tarjonnan monipuolisuutta.

TOR taas on sinällään huonosti soveltuva vertaisjakeluun (hidas), mutta torrenttien hakuun (internetin trakkerit) toimiva.

Dwnldz_517/21

Operan Turbo-ominaisuudella pääsee selaamaan sivustoa itseään, mutta tracker on edelleen estetty. Eli tiedostoja ei voi ladata The Pirate Bayn trackerin kautta.

coocie9818/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dwnldz_5:

Hetkinen...

TPB ei ole hostannut seurantapalvelinta vuosiin. Sivusto on pelkkä torrent-indeksi, joka hyödyntään kolmannen osapuolen vapaita seurantapalvelimia, kuten OpenBittorrenttia ja PublicBT:tä. Itse Bittorrent-asiakasohjelmatkin osaavat keskustella keskenään DHT:llä ja PEXillä, joten seurantapalvelin ei ole enää välttämätön osa bittorrent-tiedostoja ladatessa.

Vai tarkoititko, että itse torrent-tiedoston lataaminen ei onnistu?

Finlux19/21

Mitenkä nuo magnet linkit saa toimimaan NAS purkissa?

Dwnldz_520/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dwnldz_5:

Operan Turbo-ominaisuudella pääsee selaamaan sivustoa itseään, mutta tracker on edelleen estetty. Eli tiedostoja ei voi ladata The Pirate Bayn trackerin kautta.

Hetkinen...

TPB ei ole hostannut seurantapalvelinta vuosiin. Sivusto on pelkkä torrent-indeksi, joka hyödyntään kolmannen osapuolen vapaita seurantapalvelimia, kuten OpenBittorrenttia ja PublicBT:tä. Itse Bittorrent-asiakasohjelmatkin osaavat keskustella keskenään DHT:llä ja PEXillä, joten seurantapalvelin ei ole enää välttämätön osa bittorrent-tiedostoja ladatessa.

Vai tarkoititko, että itse torrent-tiedoston lataaminen ei onnistu?

Torrentit kyllä lataantui normisti koneelle .torrent -tiedostona.
Edellistä postausta kirjoitettaessani yhteys ei onnistunut syystä tai toisesta noihin trackereihin joita torrenteissa oli valmiina listattu. Nyt näyttävät taas toimivan.
Olen lisännyt muutamia trackereitä lisää (jos ei lataa ollenkaan) muun muassa Torrentz:in avulla, joka hakee jokaisen torrentteja jakavan sivuston (myös TPB) jossa valittu torrent on jaossa. Ainakin µTorrent kysyy, että "Do you want to load the trackers from it?" jos avattu torrent on jo latauksessa/jonossa.

himpo21/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Potelius:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Ihan sama mitä tekevät kun pääsy sinne on jo estetty, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Piraattipuolueen julkaisemat sensuurin kierto-ohjeet.
http://www.piratismi.info/?page_id=11

Olen ilmeisesti ainoa, joka huomasi pienen sarkasmin vivahteen tuosta himpon viestistä.

Oli pakko purkaa vähän mieltä kun kokeilin magnet linkin kautta ottaa yhden sarjan tokaa kautta ja se ikkuna missä saa valita että mitä ladataan oli tyhjä, ja kun otin koko roskan niin koko oli 0B minuutin ajan ja sitten alkoi vasta ladata, uTorrent 3.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT