AfterDawn logo

Google TV yrittää toista tulemista CES-messuilla

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Googlen hitaasti yleistynyt tv-alusta on saamassa tuulta siipiensä alle ensi viikolla alkavilla CES-messuilla, kun useiden tv-valmistajien odotetaan esittelevän omia Google TV -toteutuksiaan.

Googlen mukaan ainakin LG, Sony ja Vizio tuovat näytteille Google TV -malleja ja aiempien tietojen perusteella myös Samsung esittelee oman Google TV -laitteensa myöhemmin. Google TV:n ensimmäinen sukupolvi floppasi pahasti, mutta alustan päivityksen myötä Googlella on taas vahva usko menestykseen.

Ensimmäisen sukupolven jälkeen tv-alustan käyttöjärjestelmä on päivitetty Android Honeycomb -tasolle ja Android Marketin nimenomaisesti televisiokäyttöön suunniteltujen sovellusten määrä on kasvanut jo noin 150 ohjelmaan.


Erona ensimmäiseen pieleen menneeseen yritykseen on se, että nyt Google TV -palvelua asennetaan pääasiassa tv-laitteisiin eikä erillisiin set-top-boxeihin Logitech Revuen tapaan. Kun Google TV pääsee olohuoneisiin muutoinkin hyvin varustellun television siivellä, sen käyttöönotto on kätevämpää erilliseen laitteeseen verrattuna.

Esimerkiksi LG on esittelemässä messuilla 3D-televisiota, jonka syvyysefekti luodaan elokuvateattereiden tapaan polarisaatiomuutoksilla eikä katseluun tarvita kalliita ja hankalia aktiivilaseja. Lisäksi television mukana toimitetaan QWERTY-versio LG:n omasta Magic Remote -ohjaimesta, mikä helpottaa Google TV -ominaisuuksien käyttöä.

1 KOMMENTTI

Grina1/1

LG:llä on jo useita polarisaatioon perustuvia 3D-telkkareita ja ainakin Suomessa elokuvateattereissakin yleisempi toteutustekniikka vaatii aktiivilasit.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT