AfterDawn logo

download.fi: Suomalaisten suosikkisoftat vuonna 2011

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
22 kommenttia

Päätimme jatkaa viime vuotista "perinnettämme" ja listata vuoden lopun kunniaksi sisarsivustomme, download.fi:n suosituimmat (Windows-)ohjelmat vuodelle 2011.

Vuodessa download.fi:stä ladataan noin 4,3 miljoonaa ohjelmaa eli noin 11'700 latausta vuoden jokaisena päivänä. Koska mobiililaitteiden, työpöytä-Linuxin ja Macin ohjelmien tyypillinen jakelutie on hieman eri kuin Windows-puolella, keskittyy palvelun top 10 - ja myöskin valikoima - pääosin Windows-ohjelmiin.

Suosituimpien ohjelmiemme listaus ei ole mikään kiveen kirjoitettu absoluuttinen totuus, mutta heijastelee kuitenkin aika hyvin erilaisia trendejä ohjelmien "voimasuhteissa". Luonnollisesti latausmääriin vaikuttavat myös monet muut seikat, kuten Googlen tarjoamat hakutulokset ja eri sivustojen sijoittuminen niissä. download.fi on kuitenkin omalla alallaan suurin suomeksi ylläpidetty ohjelmien latauspalvelu, joten lista on sinänsä aika kattava otos Suomen ohjelmien lataustilanteesta.


Mutta tässäpä itse listaus. Poikkeuksena aiempiin vuosiin, olemme paketoineet saman softan eri kieliversiot yhdeksi sijoitukseksi:

Vuoden 2011 suosituimmat ohjelmat, top 10

  1. avast! Free Antivirus (englanniksi | suomeksi)
  2. CCleaner
  3. Firefox (englanniksi | suomeksi)
  4. WinRAR
  5. VLC
  6. Flash for IE
  7. BSPlayer
  8. FFDSHOW
  9. AVG Free
  10. Avira Antivir

Muutoksia vuodesta 2010

Mitään dramaattisia muutoksia ei listalla nähty, vaan perusvarmat ohjelmaryhmät pitivät pintansa tänäkin vuonna. Selaimet, virustorjunnat ja multimediaohjelmat ovat lähes jokaisen Windows-käyttäjän "peruskauraa", ohjelmia jotka asennetaan ensimmäiseksi uuteen tietokoneeseen. Muutamat jo useamman vuoden jatkuneet trendit vahvistuivat entisestään tänä vuonna; erillisestä palomuuriohjelmistosta on tullut valtaosalle käyttäjistä "turhake" Windowsin oman palomuuriohjelmiston kehittymisen myötä. Lisäksi Facebookin ylivalta sosiaalisessa mediassa tuntuu tappavan pikkuhiljaa tarpeen erillisille pikaviestinohjelmille, kuten Skypelle tai Messengerin eri variaatioille.

Pienenä lisähöysteensä softalatausten suosioon on tuonut OpenOfficen ja siitä irronneen LibreOfficen välinen kilpajuoksu, jossa - ainakin toistaiseksi - OOO näyttää selviytyneen voittajaksi.

Myös 64-bittiset versiot ohjelmista sotkivat hieman listoja, emmekä tällä kertaa paketoineet ohjelmien kaikkia eri variaatioita yhden nimikkeen alle, vaan yhdistimme ainoastaan eri kieliversiot samasta "bittisyysversiosta" yhteen. 64-bittisten ohjelmien kysynnän (ja tarjonnan) räjähdysmäinen kasvu viimeisen vuoden aikana kielii ennen muuta Windows 7:n todella nopeasti kasvaneesta suosiosta -- ja siitä, että entistä useampi käyttäjä asentaa käyttöjärjestelmästään nimenomaan 64-bittisen version koneeseensa.

64-bittisten ja 32-bittisten ohjelmien yhteensopivuus eri Windowseissa aiheuttaakin usein kyselyitä palautelaatikkoomme ja tämän vuoksi meiltä löytyykin erikseen opas, joka selventää ohjelmien yhteensopivuuksiin liittyviä ongelmia eri Windows -variaatioissa.


Siinäpä se, kaikessa lyhykäisyydessään. download.fi:n etusivulta löytyvät niin kautta-aikain kuin viikottaisetkin top 10 -listat, joten jos ajantasaisempi suosion seuranta kiinnostaa, tervetuloa tutustumaan.

22 KOMMENTTIA

OneMember1/22

Kuluva vuosi on viuhahtanut läpi sormien todella nopeasti.

ep_2/22

Jep. Vuosi on mennyt nopeaan. Hyvää uutta vuotta kaikille!

FinPhenom3/22

Tämä kertoo juuri siitä, miten hankala käyttöjärjestelmä windows on. Joudut asentelemaan virustentorjunta/puhdistus ohjelmia, sekä asentelemaan vaikeita ja ongelmallisia codekkeja...Huh, onneks sitä tarvitsee käyttää vaan pelatessa. Linux toimiikin sitten surffaus / toimisto / media puolella :)

Ubuntussakin nykyään todella mukava sovelluskauppa, joka saisi jo tulla windowsillekkin. Todella omituista etsiä netistä sovelluksia ja latailla niitä muilta sivuilta, tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta...

peex4/22

Lainaus:

Tämä kertoo juuri siitä, miten hankala käyttöjärjestelmä windows on. Joudut asentelemaan virustentorjunta/puhdistus ohjelmia, sekä asentelemaan vaikeita ja ongelmallisia codekkeja.


Tai sitten ei. Windowsissa on oma hyvä palomuuri ja security essentials on olemassa jos virustorjuntaa tarvitsee. Esimerkiks media player classicissa on build in codecit kaikille tarvittaville tiedostoille. Kyllä ne hankaluudet ja viat on yleensä siinä näytön ja penkin välissä.

Ihmetyttää kyllä tuo avastin sijoitus. Se vasta huono ohjelma onkin.

Ralle_ (vahvistamaton)5/22

Ihmetyttää myös wanhastavan BSPlayerin suosio, vaikka Windowsille löytyy parempi mediatoistosovellus nimeltä The KMPlayer, jonka saa myös suomeksi ja siinä on sisäänrakennetut kodekit.

dRD6/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ralle_:

Ihmetyttää myös wanhastavan BSPlayerin suosio, vaikka Windowsille löytyy parempi mediatoistosovellus nimeltä The KMPlayer, jonka saa myös suomeksi ja siinä on sisäänrakennetut kodekit.

Ihmisillä on sisäänrakennettu muutosvastarinta. Eli jos joku juttu A toimii edes "riittävän hyvin", siinä pysytään. Piste. Tekee esim. verkkosivujen uusimisen aika haasteelliseksi, voin kertoa ;-)

myllis7/22

1-5, 7, 9 ja 10 sijoituksia kattelessa kyllä huomaa, kuinka typeriä suomalaiset on.

dRD kertoikin jo syyn tähän.

PowerToUsers (vahvistamaton)8/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti peex:


...Windowsissa on oma hyvä palomuuri ja security essentials on olemassa jos virustorjuntaa tarvitsee. Esimerkiks media player classicissa on build in codecit kaikille tarvittaville tiedostoille...

Mitähän hyvää siinä Windowsin omassa palomuurissa on?? Sehän päästää oletuksena kaiken Windowsin tiedonkeräily- ja päivitystarkistuspaskan oletuksena kyselemättä läpi ja säätäminen muutenkin törkeän hankalaa. Eikä ole edes 'salli/kiellä kerran' vaihtoehtoa yms. Kaupan päälle yhteyden muodostus nettiinkin osoittautui hitaammaksi kuin vaikka ZA:lla.

Lumikki9/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ihmisillä on sisäänrakennettu muutosvastarinta. Eli jos joku juttu A toimii edes "riittävän hyvin", siinä pysytään. Piste. Tekee esim. verkkosivujen uusimisen aika haasteelliseksi, voin kertoa ;-)


Vaikka olen osittain samaamieltä niin jätän eriävän kommentin. Muutosvastatarinta on aina olemassa, se on totta. Mutta mikä helvetin syy on vaihtaa uuteen jos vanha on RIITTÄVÄ?

Itse sanoisin että muutosvastarintaa, laiskuutta, tietämättömyyttä ja eriäviä mielipiteitä.

Eriävällä mielipiteellä tarkoitan että se mistä joku pitää, sekä on kyseisen henkilön mielestään parempi, niin joku voi olla erimieltä. Koska henkilön tarpeet ja mieltymykset ovat erillaiset. Ei pidä olettaa että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä asioista kuin itse on.

Itselläni oli kaksi softaa tuosta listasta.

dRD10/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ihmisillä on sisäänrakennettu muutosvastarinta. Eli jos joku juttu A toimii edes "riittävän hyvin", siinä pysytään. Piste. Tekee esim. verkkosivujen uusimisen aika haasteelliseksi, voin kertoa ;-)


Vaikka olen osittain samaamieltä niin jätän eriävän kommentin. Muutosvastatarinta on aina olemassa, se on totta. Mutta mikä helvetin syy on vaihtaa uuteen jos vanha on RIITTÄVÄ?

Tottakai, näinhän se on. Mutta lähinnä muutosvastarinta näkyykin siinä, että ihminen on loistava perustelemaan sen, miksi nykyinen ratkaisu on hänelle täysin riittävä / oikea / täydellinen.

Nimimerkillä, vaihdoin kotikoneen käyttiksen Windows 7:aan suoraan Windows 2000:sta. En nähnyt XP:ssä tai Vistassa mitään sellaista, miksi olisin vaihtanut.

Lumikki11/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:


Tottakai, näinhän se on. Mutta lähinnä muutosvastarinta näkyykin siinä, että ihminen on loistava perustelemaan sen, miksi nykyinen ratkaisu on hänelle täysin riittävä / oikea / täydellinen.


Myös toisinpäin eli henkilö kyllä löytää perusteluja miksi se uusi on hänelle se oikea paras vaihtoehto. Tässä on kyse juuri siitä henkilökohtaisista tarpeista ja mieltymyksistä, eli me ihmiset olemme erilaisia.

Lainaus:

Nimimerkillä, vaihdoin kotikoneen käyttiksen Windows 7:aan suoraan Windows 2000:sta. En nähnyt XP:ssä tai Vistassa mitään sellaista, miksi olisin vaihtanut.


Outo kommentti, en näe mitään väärää tuossa mielipiteessä.

Korkeintaa voi olla huolissaan että käyttiksen tietoturvatuki on loppunut, mutta jos se Windows 2000 oli riittävä, niin en näe mitään syytä miksi se olisi pitänyt uusia, jos henkilö tietää mitä tekee.

Se että näkikö syytä mennä Windows 2000:sta Windows XP:hen, niin se on jälleen kerran juuri tuota henkilökohtaista tarvetta ja mieltymyksiä. Näiden käyttisten välillä tapahtui eräänlainen asenne muutos käytötavassa, vaikka tekninenpohja oli hyvin samankaltainen. Se kumpi sopii jollekin parempin riippuu minusta käyttäjän tarpeista.

dRD12/22

Lumikki: Jep, henkilökohtaiset tarpeet juurikin määrittävät tuon. Mutta oma empiirinen havainto on, että status quon säilyttäminen on isompi sisäinen tarve valtaosalle ihmisistä kuin uuden kokeilu. Joka on yksi syy esim. sille, että uskon Nokian brändin ja käyttökokemuksen kantavan "peruskuluttajien" keskuudessa aika kauan, vaikka firma onnistuisi miten pahasti sössimään asiansa. Kunhan vain peruspuhelinten käyttöliittymä pysyy about samana, se riittää :-)

Ja tätä "pysyvyyden säilyttäminen voittaa uuden kokeilun" näyttää pätevän myös jutuissa, kuten softat, joiden kanssa uuden testaaminen on pääosin suht triviaalia eikä vaadi mitenkään vanhan hylkäämistä.

Mutta niin ne vain WinRAR, BSPlayer, jne porskuttavat :-)

udera13/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FinPhenom:

Ubuntussakin nykyään todella mukava sovelluskauppa, joka saisi jo tulla windowsillekkin. Todella omituista etsiä netistä sovelluksia ja latailla niitä muilta sivuilta, tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta...

Windowsille ei ehkä ole (vielä) sovelluskauppaa kuten Ubuntussa, mutta onneksi download.fi sivustolta pystyy keskitetysti lataamaan lähes kaiken tarpeellisen Windowsiin. ;)

Nighteyes14/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ralle_:

Ihmetyttää myös wanhastavan BSPlayerin suosio, vaikka Windowsille löytyy parempi mediatoistosovellus nimeltä The KMPlayer, jonka saa myös suomeksi ja siinä on sisäänrakennetut kodekit.

Ihmisillä on sisäänrakennettu muutosvastarinta. Eli jos joku juttu A toimii edes "riittävän hyvin", siinä pysytään. Piste. Tekee esim. verkkosivujen uusimisen aika haasteelliseksi, voin kertoa ;-)

Juuri näin. Itse kun yrittää suositella jollekin kaverille jotain uutta ohjelmaa jonka tietää paremmaksi, kuin esim. tuo BSPlayer, siinä harvemmin onnistuu.
Itselläni tuosta listasta löytyy 2,3,4 ja 5. CCleanerkin on osoittautunut yllättävän hankalaksi ohjemaksi joillekin, pelätään että sillä saadaan kone sekaisin, vaikka ei edes rekisteriin koskettaisi.
Yhtään musasoitinta ei ihme kyllä tuolla näkynyt, taitavat löytyä helpommin niiden omilta sivuilta?

samik8315/22

Mikähän tuossa BSPlayerissä sitten mättää?
Itse olen ainakin mieltynyt siihen tekstitys ominaisuuksen takia -> Yksinkertainen tekstityksen aikakorjaus ja tekstien automaattinen haku. Tarvi laittaa kun leffa päälle ja BSPlayer ehdottaa mitkä teksist ladataan.
Vaikka tuossa ne codekit pitääkin ladata se tapahtuu automaattisesti ensimmäisen käynnistyksen aikana, joten ei nyt niin suuri vaiva ole.

dRD16/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nighteyes:

Yhtään musasoitinta ei ihme kyllä tuolla näkynyt, taitavat löytyä helpommin niiden omilta sivuilta?

Oma mutu-fiilis on, että Spotify on alkanut hikkupiljaa tappamaan erilliset musasoittimet. WinAMPin ja kumppaneiden latausmäärät laskevat kokoajan.

perhana17/22

Tuo download.fi lataustilasto on kuitenkin ehkä huono mittari siitä mitä keskiverto tietokoneen käyttäjät lataavat, sehän kertoo ainoastaan sen mitä sieltä on ladattu, ja itse en ole sivuston olemassaolon aikana ladannut sieltä ensimäistäkään ohjelmaa.
Muutaman ohjelman olen joskus sieltä kautta etsinyt, mutta sitten ladannut kuitenkin ohjelman omilta kotisivuilta, varmistaakseni että lataamani ohjelma on viimeisin ohjelman kehittäjän suosittelema versio.
Muuten luulisin että hyvin moni tekee kuten minä, eli kun tarvitsen jonkin ohjelman, kirjoitan joko ohjelman nimen tai jotain vastaavaa hakuruutuun, ja lataan ohjelman suoraan sen tekijältä, esimerkiksi skype, yahoo messenger, media player classic sun muut löytyy nopeimmin bingillä tai googlella, ja tässä on todennäköinen syy sille miksi esimerkiksi skype ei tuolla listalla näy, eikä myöskään windows live messenger, vaikka ne todennäköisesti ladataan lähes jokaiselle windows-koneelle.

Lumikki18/22

Olet todennäköisesti oikeassa. Itsekin pyrin lataamaan ohjelmat aina alkuperäisestä paikasta. Eli hakukone, tunnista alkuperäinen latauspaikka ja lataa sieltä.

dRD19/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

luulisin että hyvin moni tekee kuten minä, eli kun tarvitsen jonkin ohjelman, kirjoitan joko ohjelman nimen tai jotain vastaavaa hakuruutuun, ja lataan ohjelman suoraan sen tekijältä, esimerkiksi skype, yahoo messenger, media player classic sun muut löytyy nopeimmin bingillä tai googlella, ja tässä on todennäköinen syy sille miksi esimerkiksi skype ei tuolla listalla näy, eikä myöskään windows live messenger, vaikka ne todennäköisesti ladataan lähes jokaiselle windows-koneelle.

Osalle käyttäjistä, kyllä, juurikin näin. Sen takia yritinkin tuossa artikkelin alussa selventää hieman taustaa. Toisaalta, download.fi:ssä käy Suomen mittakaavassa varsin merkittävä määrä jengiä, joten tilastomme eivät nyt ihan puutaheinääkään ole, vaan IMO kertovat aika paljon kuitenkin lataustrendeistä.

Eli "absoluuttista totuutta" siitä, mitkä softat ovat suosituimpia, tuskin saadaan mitenkään selville, kun hakukoneiden antamat tulokset vaikuttavat paljon lopputulokseen. download.fi nykii itsensä aika hyvin esiin kuitenkin siinä mielessä, että moni käyttäjä valitsee mieluimmin sen ensimmäisen suomenkielisen hakutuloksen esim. virallisten kotisivujen sijaan.

Ja tietty se, että kun reilu 12 vuotta olemme softia jaelleet, on pikkuhiljaa rakentanut myös tietyntyyppistä luottamusta käyttäjien keskuudessa, eli porukka alkaa uskomaan, että meillä olevat softat on ajettu virustarkastusten läpi -- ja käyttäjäarviot ovat sensuroimattomat, joten ne antavat myös paljon apua softaa valittaessa.

perhana20/22

Juu en tarkoittanut mitenkään kyseenalaistaa download.fi sivuston luotettavuutta enkä tarpeellisuutta, tarkoitus oli lähinnä tuoda esille se että sieltä lataa ohjelmia pääasiassa kuitenkin tietyn tyyppinen porukka, eli enimmäkseen sama porukka joka harrastaa afterdawnin ja muiden tämänkaltaisten sivustojen seuraamista, eli alan harrastajat.
Keskiverto internetinkäyttäjät eli hyvin suuri osa ohjelmien lataajista kuitenkin ehkä käyttävät muita reittejä ohjelmien etsimiseen ja lataamiseen, tästä vahvana esimerkkinä on juuri Skype, jota ei näy download.fi top10:ssä, vaikka se hyvin tdennäköisesti on ladattu lähes jokaisen internetkäyttäjän koneelle.

ichihaifu21/22

Äärimmäisen huvittavia osa näistä kommenteista, itsehän en ole täältä ladannut mitään sitten sen kerran kun softan mukana tuli haittaohjelmia(en muista milloin, enkä mikä softa). Luottamus kuitenkin meni aika pitkälti ja sitemmin olen ladannut suoraan valmistajien sivuilta.

Enivei, hyvää uuttavuotta vaan itse kullekin.

Sakarias22/22

Top 10 kertoo myös Windowssin kehitymisestä. Moni tulee toimeen jo Windowssin mukana tulevalla mediasoittimella, mistä johtunee että ei yhtään soitinta ole listassa. Levyjen poltokin on kai vähentynyt kun ei yhtään polttosoftaa listassa ja polttava asema on kai joka koneessa. Virussoftia oli useita, mutta ei yhtään palomuuria tai haittaohjelmien etsintätyökalua. Valokuvatkin kai pysyy Windowssissa hanskassa kun ei yhtään kuvankäsittely softaa listassa. Tuossa äsken tappelin Amarokin kanssa kun se tahtoo sekoittaa kansia.. Paras soitin Windowsille taitaa olla vielä Foobar2000. Tai sitten käyttää sitä kunnon CD-soitinta joka pukkaa äänen ulos ilman vääristelyä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT