Maatalousministerit liputtivat salamyhkäisen piratismilain puolesta

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 23.12.2011 12:36 Kommentteja (8)

Maatalousministerit liputtivat salamyhkäisen piratismilain puolesta Kunkin EU-maan maatalousministerit kokoontuivat viime viikolla Eurooppa-neuvoston kokoukseen ja päättivät monista tärkeistä asioista. Esityslistalla oli myös paljon tunteita herättänyt ja salassa valmisteltu ACTA-kauppasopimus.
Maatalousministerit hyväksyivät sopimuksen, jonka tavoitteena on yhtenäistää sopimuksen allekirjoittaneiden maiden tekijänoikeuslainsäädäntöä ja tukahduttaa tuoteväärennökset. Mukaan kuuluu myös immateriaalioikeuksien tarkka valvonta ja internet-piratismia vastaan taisteleminen. Sisällöstä löytyy tarkemmin AfterDawnin aiemmasta uutisesta.

Sopimuksen ovat allekirjoittaneet jo mm. Yhdysvallat, Japani, Australia ja Kanada.

Vanhalla mantereella käytiin kovaa kädenvääntöä EU-parlamentin ja EU-komission kesken viime vuoden keväällä, koska parlamentti ei saanut minkäänlaista tietoa sopimuksen sisällöstä neuvotteluja käyneeltä komissiolta. Lopulta tuomioistuimella uhittelu sai komission jakamaan tietoja parlamentin kanssa.



Sopimuksen on vielä saatava parlamentin hyväksyntä ennen kuin se on lainvoimainen.

Edellinen Seuraava  

8 kommenttia

123.12.2011 12:51

Voi vain toivoa että tuo laki ei mene läpi. Sinänsä olisi hyvä jos lakeja saisi hieman yhtenäistettyä mutta kun laki tehdään tuolla tavalla "salaa" niin siitä ei mitään hyvää seuraa.


Tietokone; Emo=Asus PRIME B450-PLUS, Prosessori=AMD Ryzen 7 2700X, Nayttis=Asus GTX 970 turbo, Muisti=16gb 3200Mhz DDR4, Kovalevytila=250gb SSD/15TB normaali.

223.12.2011 13:21

Joo eikö tuo "salaa" jo paljasta kaikille että tehdään jotain jota ei pitäisi. Mitä salaista tuossa muka on että halutaan yhtenäisiä lakeja?

Asia tehdään salaa koska kansa nousisi sitä vastaan jos se tietäisi sen tulevan lain sisällön kokonaisuudessaan. Kun pystytään tekemään seläntakana asioita, niin kukaan ei voi vastustaa mitään ennenkuin on liian myöhäistä.

Tämä on ollut tekijäoikeusjärjestöjen taktiikka jo pitkään. Ei tuoda asioita julkisuuteen koska kansa on heitä vastaan. Kumma vain on että poliitikot eivät tajua että heidän pitäisi ajaa juuri kansan asioita, eikä jonkin tekijäoikeus lopparin.

Jos kansa ei tiedä mitä tehdään ja asiat pidetään salassa kansalta koska se ei ole kansan etujen mukaista, niin miksi sitä tehdään olenkaan jos se ei kerran ole kansan etujen mukaista?

Miksi maatalousministerit ajaa tekijoikeusasioita?

Myydäänkö jossain piratismi perunoita?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.12.2011 @ 13:32

323.12.2011 14:17

Miksi kaurapipoministerit hoitaa juttuja, jotka eivät edes etäisesti liity heidän omimpaan alaansa?

423.12.2011 15:07

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Miksi kaurapipoministerit hoitaa juttuja, jotka eivät edes etäisesti liity heidän omimpaan alaansa?
Samaa kysyin minäkin vaikka oikeastaan arvaan vastauksen.

Tekijäoikeusjärjestöt yrittää väkisin saada asiansa mistä tahansa raosta sisään. Eli kun ei saaneet pääovesta haluttua tulosta, koittavat kaupitella salaa takaovesta.

Tavallaan toimivat kulissien takana myyden ajatusta kuinka heidän asia on köyhien artistien etu, vaikka todellisuudessa vain ajavat tiettyjen suurten mediayritysten etuja. Usein myös niin että kaikki kuluttajat kärsivät heidän toimistaan.

Oikeastaan tämä ei ole uutta, mutta se kertoo paljon noiden järjestöjen "rikollisesta" luonteesta. Eli keinolla millä hyvänsä vaan omat asiat läpi. Röyhkeitä sikoja sikarit suussa, eli rahan ahneita paskiaisia.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.12.2011 @ 15:16

523.12.2011 16:42

Tuttujahan ne on noi jyväjemmareiden aikaansaannokset meilläkin!

623.12.2011 20:39
einoin
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Miksi kaurapipoministerit hoitaa juttuja, jotka eivät edes etäisesti liity heidän omimpaan alaansa?
Samaa kysyin minäkin vaikka oikeastaan arvaan vastauksen.

Tekijäoikeusjärjestöt yrittää väkisin saada asiansa mistä tahansa raosta sisään. Eli kun ei saaneet pääovesta haluttua tulosta, koittavat kaupitella salaa takaovesta.

Tavallaan toimivat kulissien takana myyden ajatusta kuinka heidän asia on köyhien artistien etu, vaikka todellisuudessa vain ajavat tiettyjen suurten mediayritysten etuja. Usein myös niin että kaikki kuluttajat kärsivät heidän toimistaan.

Oikeastaan tämä ei ole uutta, mutta se kertoo paljon noiden järjestöjen "rikollisesta" luonteesta. Eli keinolla millä hyvänsä vaan omat asiat läpi. Röyhkeitä sikoja sikarit suussa, eli rahan ahneita paskiaisia.
Kontrollinhimoisia sadisitisia ja ahneita paskiaisia, tuollaisia tahoja ei kannata tukea, jäin suomennettuna =)

726.12.2011 20:47

Kuluttajien olisi iskettävä lakia vastaan olemalla ostamatta musiikkia, leffoja ymm. niin pitkään jos inhottava laki astuu voimaan.


Michael Knight:"ALLRIGHT!!"

827.12.2011 16:23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Myydäänkö jossain piratismi perunoita?
Perunoista en tiedä, mutta marraskuussa Shanghaissa paljastui, että monissa kaupoissa oli myynnissä piraatti kananmunia. Olivat jotain synteettistä materiaalia...

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kaipaatko kameraa televisioon? Facebook esitteli juuri sellaisen Kaipaatko kameraa televisioon? Facebook esitteli juuri sellaisen (18.9.2019 17:37)
Facebook on tänään esitellyt uuden sukupolven Portal-laitteet, joilla voit olla kotoa käsin yhteydessä ystäviisi tai sukulaisiin milloin tahansa. Portalit ovat käytännössä näyttöpäätteitä, joilla ....
Tällä tempulla vähennät hiilidioksidipäästöjä – Ei tarvitse tehdä mitään ja säästät samalla rahaa Tällä tempulla vähennät hiilidioksidipäästöjä – Ei tarvitse tehdä mitään ja säästät samalla rahaa (18.9.2019 16:58)
Eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen mukaan EU voisi laskea hiilidioksidipäästöjä merkittävästi edistämällä älypuhelimien vaihtosyklin pidentämistä. Pitkittämällä puhelimen vaihtoa vuodelle, ....
HP:ltä kevyt Elite Dragonfly bisneskannettava, josta löytyy käyttäjän tietoturvaa suojaavia ominaisuuksia HP:ltä kevyt Elite Dragonfly bisneskannettava, josta löytyy käyttäjän tietoturvaa suojaavia ominaisuuksia (18.9.2019 14:41)
HP esitteli kevyen kannettavan tietokoneen, joka on tarkoitettu paljon matkustavalle työntekijälle ja jossa panostetaan käyttäjän tietoturvaan. Uutuus kantaa nimeä HP Elite Dragonfly. HP Elite Dragonfly ....
Facebook aikoo syrjäyttää älypuhelimet – Kehittää älykkäitä Ray-Baneitä Facebook aikoo syrjäyttää älypuhelimet – Kehittää älykkäitä Ray-Baneitä (18.9.2019 06:04)
Facebookilla ei ole sen kunnianhimoisempaa suunnitelmaa kuin korvata älypuhelimet älykkäillä Ray-Ban-laseilla. Yhteisöpalvelujätti on nimittäin sopinut silmälasibrändejä hallinnoivan Luxottican ....
iPhone 11:n arvostelut julki – Nämä asiat keräävät kiitosta iPhone 11:n arvostelut julki – Nämä asiat keräävät kiitosta (17.9.2019 18:46)
iPhone 11:n ja iPhone 11 Pro -puhelimien salassapitosopimukset ovat selvästi päättyneet, sillä kansainväliset teknologiablogit ovat kilvan julkaisseet omat arvostelunsa puhelimista. Kolmen uutuuspuhelimen ....

Uutisarkisto