AfterDawn logo

Fi-verkkotunnukset 25 vuoden ikään

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Ensimmäiset fi-loppuiset osoitteet saavuttivat 25 vuoden iän tämän vuoden joulukuussa.

Vuonna 1986 ensimmäiset Suomen omalla maatunnuksella varustetut sivustot olivat silloisen Tampereen teknillisen korkeakoulun tut.fi sekä Espoossa toimineen Teknillisen korkeakoulun hut.fi.

Kahdesta ensimmäisestä osoitteesta varsinaisesti toiminnassa on enää Tampereen teknillisen yliopiston sivuille vievä tut.fi kun TKK:n hut.fi ohjautuu uuden Aalto-yliopiston historiikkisivulle.

Internetin alkuaikoina suomalaisista yliopistoista ei vielä päässyt verkon läpi suoraan maailmalle, vaan ensimmäiset yhteydet Yhdysvaltain yliopistoverkkoihin avattiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Yhteys nopeutti viestintää oleellisesti kun kirjeen edestakainen parin viikon matka lyheni internetin myötä alle minuuttiin, kertoo TTY:n Rajapinta-lehti.

Rajapinta-lehden mukaan heti yhteyksien saamisen jälkeen verkossa tapahtui myös ensimmäinen tietomurtoyritys. Joku suomalaisen verkon käyttäjistä yritti murtautua amerikkalaisen Los Alamosin ydintutkimuskeskuksen palvelimille, mikä johti yhteyksien väliaikaiseen katkaisuun koko Suomesta.

1 KOMMENTTI

Bodomed1/1

heh suomalaiset ne osaa :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT