AfterDawn logo

Google julkaisi videon hakukoneensa evoluutiosta

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Hakujätti Google on julkaissut omistamansa YouTube-videopalvelun kautta videon, jota se kutsuu nimellä Evolution of Search. Kuuden minuutin mittaisella videolla Googlen työntekijät kertovat hakupalvelun kehityksestä vuosien varrella.

Vuonna 1997 rekisteröidyn ja vuotta myöhemmin avatun hakukoneen matkan varrelta löytyy paljon uudistuksia, vaikka itse hakukone vaikuttaa edelleenkin hyvin yksinkertaiselta. Tärkeimpiin uudistuksiin lukeutuvat muun muassa kuvien hakeminen, AdWords-mainokset, uutiset sekä Google Instantina tunnettu ennakoiva haku. Uusimmat, tänä vuonna lisätyt ominaisuudet ovat kuvalla ja äänellä toteutettavat haut.

Googlen Amit Singhalin, Ben Gomesin, Marissa Mayerin ja Jack Menzelin kertoma tarina päättyy Singhalin tulevaisuusvisioon, jossa Google toimii eräänlaisena Star Trek -tietokoneena, joka vastaa entistä monimutkaisempiin kysymyksiin.

2 KOMMENTTIA

teppoI1/2

Tuon lopun perusteella Google aikoo tulevaisuudessa kehittyä enemmän kohti WolframAlpha-tyyppistä vastauskonetta, mitä itse olen odotellut heti WA:n julkaisun jälkeen.

ep_2/2

Jep. Tuo wolfram alpha-tyylinen google olisi ihan ok. Kunhan ei vain menetä alkuperäistä tarkoitustaan eli koko netin hakemista. Blekko-hakukoneen slashtag tyylinen ominaisuus olisi hyvä myös googlessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT