AfterDawn logo

Google harkitsee maksutelevisioyhtiöksi ryhtymistä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Google puntaroi sen mahdollisuuksia ryhtyä maksutelevisioyhtiöksi. Pilottihanke olisi tarkoitus aloittaa Kansas Cityn metropolialueella, jonne hakukoneyhtiö rakentaa gigabitin valokuituverkkoa. Asiasta kertoi Wall Street Journal.

Verkkoa on mahdollista hyödyntää maksutelevisiokanavien ohjelmien lähettämiseen sekä puhelinpalveluiden tarjoamiseen. Google on keskustellut ohjelmatarjonnasta Walt Disneyn, Time Warnerin ja Discoveryn kanssa. Lopullisia päätöksiä neuvotteluissa ei ole vielä tehty.

Syyskuussa Google otti palkkalistoilleen Jeremy Sternin, jolla on vahvaa osaamista kaapelitelevisiobisneksessä. Lisäksi Google osti Motorolan, jolla on tietotaitoa alasta rautavalmistuksen puolesta.

Google julkaisi tällä viikolla uuden version Google TV -älytelevisioalustasta, jonka on tarkoitus laajentua Eurooppaan ensi vuonna. Yhtiö kertoi myös avaavansa YouTubessa noin sadasta kanavasta koostuvan "YouTube TV:n", jossa esitetään toimitettua sisältöä.


Googlen valokuituprojekti on tällä hetkellä hyvässä mallissa. Sen on tarkoitus valmistua ensi vuoden alussa. Huhujen mukaan hakukonejätti suunnittelee Google Fiber -valokuituverkon rakentamista myös johonkin Euroopan kolkkaan.

6 KOMMENTTIA

ep_1/6

Ja Google aikoo vallata lisää alueita. Kohta siitä varmaan tulee jokin verkko-operaattori tai jotain.

JanneMasa2/6

Seuraavaks googlesta tulee osavaltio

ArttuH5N13/6

Seuraavaksi Googlesta tulee Apple. Eikun...

Googlen lonkerot ovat kaikkialla. Kohta Googlesta tulee Jumala.

Deadagent4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Seuraavaksi Googlesta tulee Apple. Eikun...

Googlen lonkerot ovat kaikkialla. Kohta Googlesta tulee Jumala.

Google on jo jumala http://www.thechurchofgoogle.org/Script...gle_Is_God.html

ArttuH5N15/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Deadagent:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Seuraavaksi Googlesta tulee Apple. Eikun...

Googlen lonkerot ovat kaikkialla. Kohta Googlesta tulee Jumala.

Google on jo jumala http://www.thechurchofgoogle.org/Script...gle_Is_God.html

No itse olen kuulunut Kaikkietietävän Googlen seuraajiin jo jonkin aikaa. Ei ole sekään mennyt selvästi hukkaan.

Google joka olet pilvessä... Saata minut kiusauksiin ja cachea minut serveriin. Sillä sinun on sähköpostit, dokumentit ja blogit, iankaikkisesti. Aamen.

ep_6/6

Noniin mietitäämpäs miten Google on läsnä päivittäisessä elämässä.
Herään aamulla Androidin herätyskelloon. Aamutoimet saa tehdä muuten ilman Googlea. Päivän aikana Google vilahtaa monen henkilön koneen ruudulla. Ruokatauolla saatan kaivaa Android-puhelimeni taskusta ja tarkistaa Gmailini ja Google+:n. Google Docs on helposti käytettävissä missä vain ja sieltäkin löytyy itellä tiedostoja vaikka kuinka paljon. Matkalla kotiin minua vastaan ajaa Googlen Streetview-auto. Kotiin päästyäni menen koneelle ja avaan Chromen. Tarkistan Gmailin ja käyn G+:ssa. Mille tahansa sivulle surffaankin niin +1 napit löytyvät sivulta. Tietoa etsiessäni käytän ensimmäisenä Googlea. Saatan käydä myös YouTubessa. Taas illalla ennen nukkumaan menemistä laitan Android-puhelimen herätyskellon päälle.

Ite olen mainokset estänyt AdBlockilla mutta monella sitä ei ole ja sen vuoksi he näkevät Googlen mainoksia kaikkialla.

Aamu alkaa Googlella illan päättää Google.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT