AfterDawn logo

Facebook avaa palvelinkeskuksen FRA-vakoilulain kotimaahan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Facebook kertoi torstaina avaavansa vuoteen 2014 mennessä ison palvelinkeskuksen Ruotsin Luulajaan. Se on yhteisöpalvelun ensimmäinen palvelinkeskus Yhdysvaltojen ulkopuolella. Päätös sai paljon palstatilaa, mutta sen seuraus Ruotsin voimassa olevan lainsäädännön kannalta on jäänyt vähälle huomiolle.

Niin sanotusta FRA-laista käytiin tiivistä debattia Ruotsissa vuosina 2007-2009, mikä sai suomalaisenkin median kiinnostumaan laista. Lain mukaan Ruotsin puolustusministeriön alainen Försvarets radioanstalt -organisaatio saa luvan salakuunnella rajat ylittävää radio- ja dataliikennettä ilman oikeuden määräämää erillistä lupaa. Salakuuntelutoimintaa valvotaan tehostetusti tämän vuoden loppuun asti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsilla on mahdollisuus vakoilla kaikkia Facebookin käyttäjiä, jotka ovat yhteydessä Luulajan palvelimiin. Asiaa on kommentoinut Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja Anna Troberg. Facebookin mukaan se aikoo vastaisuudessakin noudattaa EU:n tietosuojalakeja.


Muun muassa Google ei aio sijoittaa palvelimiaan Ruotsiin, koska FRA-laki ei kunnioita hakukoneyhtiön mielestä sen käyttäjien yksityisyyttä.

3 KOMMENTTIA

ep_1/3

Tämä Ruotsin FRA-laki on ihan syvältä. Google tekee ihan oikein. Facebook kun nyt ei yksityisyydestä muutenkaan mitään piittaa ni se kai on ihan sama.

ArttuH5N12/3

Lainaus:

Google ei aio sijoittaa palvelimiaan Ruotsiin, koska FRA-laki ei kunnioita hakukoneyhtiön mielestä sen käyttäjien yksityisyyttä.


No joo-o...

ep_3/3

Ai niin ja unohdinhan jo senkin että tämäkin viesti matkaa ruotsin läpi eli tämäkin voidaan lukea siellä. (Ainakin näillä korkeuksilla ja kun ad:n palvelimet on alankomaissa.)

Hälsningar från finland!!!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT