AfterDawn logo

Suomalaispiraateilta vaaditaan korvauksia Amerikan malliin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
15 kommenttia

Suomessa käsiteltiin eilen espoolaisen piraatin tapausta, jossa häneltä vaaditaan oikeusteitse noin kolmen miljoonan euron vahingonkorvauksia. Samanlaisesta korvaussummasta puhutaan toisessa, tänään alkavassa oikeudenkäynnissä. Yhteensä syytettynä olevilta penätään kuutta miljoonaa euroa.

Tietokoneen mukaan tapaukset liittyvät poliisin vuonna 2007 tekemiin DC-hubien ratsioihin. Osa ratsioiden kohteena olleista tapauksista on jo käsitelty ja niistä on tullut maksettavaksi satojen tuhansien eurojen korvaukset. Kaksi helsinkiläistä miestä tuomittiin maksamaan tämän vuoden alussa yli 800.000 euroa aiheuttamistaan vahingoista.

Espoolaiset piraatit kuulevat tuomion ehkä jo ensi kuussa. Edellisten tapausten perusteella he saattavat saada lisäksi ehdollista vankeutta, mikäli he ovat syyllisiä.

15 KOMMENTTIA

mjk1/15

Niin sitä pitää.... mennään yhä hölmömpään ja idioottimaiseen suuntaan. Ihan oikeasti kuka suomessa tienaa 3 milliä artistista Kikkako? Matti ja Teppo?. Onneksi en ole enää ostanut suomalaista musiikkia aikoihin ,enkä ostakkaan jos touhu menee tälläiseen pelleilyyn.

*edit:Quiote / kielenkäyttö*

syrtek662/15

Yksiselitteisesti törkeää antipiraateilta.

xbkrypt0n3/15

Jos tämä menee läpi ja joku näistä herroista kykenee jopa tuon summan maksamaan, kuinkahan suuri osuus tuosta menee itse artisteille? :)

syrtek664/15

Ei tässä artistit ole muussa osassa kuin että heitä käytetään keppihevosina taistelussa. Artistien etujen mukaista olisi lievät ja joustavat tekijäinoikeuslait, nämä lait on tarkoitettu vain kustannus toiminnan mahdollistamaksi aikoinaan.

Kustannus toiminta on nyt helppoa ja halpaa joten myös to-lakien myös pitäisi joustaa alaspäin jotta nämä vastaisivat nykyisiä kustannuksia mitkä aiheutuu kustannustoiminnasta.

Zeitsei5/15

Pitäisi tehdä joukkohanke, jossa 1000 ihmistä tekee yhdessä tuumin samanlaisen "rikoksen" kuin nämä DC-hubi ylläpitäjät. Sen jälkeen ilmiantaa itsensä virkavallalle. 1000 x 3 miljoonaa = 3 miljardia! Jackpot. Siinähän jää jo vakuusmaksut Kreikalle kakkoseksi.

Wilkkis756/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Pitäisi tehdä joukkohanke, jossa 1000 ihmistä tekee yhdessä tuumin samanlaisen "rikoksen" kuin nämä DC-hubi ylläpitäjät. Sen jälkeen ilmiantaa itsensä virkavallalle. 1000 x 3 miljoonaa = 3 miljardia! Jackpot. Siinähän jää jo vakuusmaksut Kreikalle kakkoseksi.

Ilmottaudun ensimmäiseksi vapaaehtoiseksi, tulevan hubin "ylläpitäjäksi"

Anestic7/15

Ja sitten pitää muistaa, että mehän kaikki yhdessä tuokin maksetaan, kun kaverit jää työttömiksi/vankilaan...

harlikka8/15

no sen tietää ainakin varmaksi että, tuomitut tuskin tekevät enään verotettavaa työtä

khandaras9/15

Haluasinpa tietää miten hän on tehnyt vahinkoa kolmen miljoonan edestä. Jos poltat kymmenen omakotitaloa irtaimistoineen, aiheutat saman verran vahinkoa? Ovatko nämä rikokset rinnastettavissa korvaussummaltaan?

Olisko kaveri sit ostanut levyjä, elokuvia ja pelejä kolmella miljoonalla, jos ei olisi warettanut? Koska vain näin hän olisi aiheuttanut noin suuret tappiot jollekulle.

Taas nähdään mikä asia tässä maassa kiinnostaa. Raha. Ja sen vieminen kansalaisilta kaikin keinoin. Nyt järki käteen tässä touhussa.

nRT10/15

***Se pakollinen aiheeseen liittyvissä keskusteluissa esille tuleva kommentti, jossa verrataan raiskauksista/pahoinpitelyistä yms. määrättäviä korvaiksia näihin lukuihin ja mietitään kummassa kärsimykset ovat olleet suuremmat.***

Whiitzer11/15

Mitä enemmän tiedät, sen parempi ja mikäli joku yrittää saattaa tietoa vapaaseen levitykseen voit olla varma ettei sitä katsota suopeasti.

horgh12/15

Tällaisia korvauksia haetaan ja niitä myös tullaan tuomitsemaan. Eri juttu tietty se, että pystyykö kukaan niitä koskaan maksamaan. Läpimätä oikeuslaitoksemme tuntuu antavan tuomioita sen mukaan mitä mafia sanelee. Esimerkiksi tuo perustuslain turvaamaa sananvapautta loukkaava TPB:n sensurointitapaus.

Olen pyytänyt lukuisia kertoja erinäisiä tekijänoikeustahoja perustelemaan väitteensä noiden korvaussummien suuruuden suhteen. Ei ole perusteita näkynyt. Revitään hatusta jokin aivan järjetön summa ja "oikeus"laitoksemme lyö sitten vaan leiman päälle. Näin meillä ja valitettavasti muuallakin. Riippumaton oikeuslaitos on historiaa.

avthein13/15

Tekijänoikeustotalitarismin sairasmielisyyttä jälleen.

Sama kuin haastettaisiin kaupungin puiston penkille iltapäivälehtensä unohtanut oikeuteen ja vaadittaisiin korvauksia asukasmäärä*irtomyyntihinta*korko+oikeudenkäyntikulut!

rekale14/15

Tässähän on takana nimenomaan lakimies mafia joka lobbaa oikeusasteet puolelleen. Rangaistukset eivät todellakaan ole tästä maailmasta.
Hyvä esimerkki "laki"miehen otteista. Ostin Tokmanniketjun liikkestä sähkötyökalun ja lähetin tuotetta kehuvan kirjeen heidän myyntiinsä. Kirjeessä mainitsin kehuneeni laatua myös kavereilleni. Meni muutama päivä ja aamu-uneni keskeytti v-mainen lakimies ja sanoi että jos nuo arvostelut eivät lopu joudun edesvastuuseen. Myös laadusta ei saa kommentoida kavereille. Kun sain unet silmistäni niin sain kysyttyä tältä lakimieheltä että oletko nyt ihan järjissäsi. Kiellät kertomasta että päämieltäsi saa ostettua laatutavaraa. Pyysin häntä kohteliaasti antamaan viestin sihteerilleen joka vääntää sisällön hänelle rautalangasta.

Eli: teet niin tai näin, olet vaarassa joutua maksumieheksi. Älä avaa suutasi hyvässä tai pahassa.

zya15/15

Täytyy muistaa, että nuo isot korvaukset, jotka tuomitaan oikeudessa korvattavaksi to-mafialle, jäävät aina maksamatta esim. Finreactor tuomitut, kukaan ei ole maksanut yhtään mitään, eikä maksa. Ei to-mafia tule näkemään, eikä saamaan noita summia ikinä. Valitettavasti valtio joutuu aina maksamaan nuo korvaukset mutta onneksi valtio maksaa vain 50 000 euroon asti maksimi. Kaikki, jotka ovat tuomittu suuriin korvauksiin eivät edes yritä maksaa niitä takaisin. Valtiolle nettipiraattien oikeuteen haastaminen on erittäin kallista. Valtio joutuu maksamaan nettipiraatin oikeudenkäyntikulut, sekä to-mafian ja kaikki muut kulut. Eli veronmaksajat maksavat kaiken ja to-mafia on tyytyväinen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT