AfterDawn logo

Googlen musiikkikauppa antaa jakaa myös kavereille

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Googlen suunnittelema musiikin kauppapaikka ja suoratoistopalvelu sisältää uusimpien tietojen mukaan mahdollisuuden jakaa ostettua musiikkia myös kavereille. Googlen Android-pomo Andy Rubin vihjasi jo aiemmin, että tuleva musiikkikauppa ei pelkästään myy 99 sentin musiikkikappaleita, vaan kaupasta löytyy Googlemainen juju.

Venture Beat -sivuston lähteiden mukaan Googlen juju ja erottautumiskeino muista palveluista tulee olemaan mahdollisuus jakaa ostamansa musiikkikappaleet myös kavereille kuunneltaviksi. Musiikin jakaminen on oikeudet omistavien levy-yhtiöiden mielestä perinteisesti pahin mahdollinen toimintamalli, eikä Googlenkaan jakotoiminto ole rajaton. Kaverilta saaduissa kappaleissa on rajallinen määrä toistokertoja, mikä pitää levy-yhtiötkin tyytyväisenä.

Sosiaalinen musiikkikauppa muistuttaa osittain Facebookin ja Spotifyn äskettäin esittelemää yhteistyötä, jonka kautta kaverin kuuntelemaa kappaletta voi kuunnella yhdellä klikkauksella. Facebookin toimintamallissa kuitenkin kaveriltakin vaaditaan tunnukset johonkin yhteistyökumppanin musiikkipalveluun.


Googlen mukaan musiikkipalvelu on tarkoitus lanseerata "pian", mikä saattaa tarkoittaa lähes mitä vain. Ei ole myöskään selvillä, voiko palvelua käyttää myös muualla kuin Yhdysvalloissa.

3 KOMMENTTIA

questo1/3

Jotenkin tuntuu että Google pistää parastaan ja tietää mitä ihmiset haluavat. Toivottavasti ei korruptoidu pahasti tuo noitten tsydeemi.

Velele2/3

Iha hyvä idea vaihteeks. Sit ku ton sais jotenki toimimaan maailmanlaajusesti esim jollain kummitoiminnalla niin ihan oikeesti vois rikastaa ihmisten musiikkitietämystä. Tarkotan siis, että sais noita eri maiden helmiä esiin tuolta geneerisen nykypopin alta ja paras tapa varmaan ois vaihtaa kuulumisia eri näkösten ihmisten kanssa joil on samantyylinen tai täysin erilainen maku.

repino3/3

Oikeassa ootte!
Minä käytän musan kuunteluun enempi Youtubea, vaikka on mulla avoin spotify.
Tarina siitä, että et voi kuunnella kuin jonkun kerran biisiä... On kyllä aika naivi, kun tietyillä ohjelmilla voit ladata vaikka kuinka paljon koneelles ja heti eka kuuntelukerralla. Laskevat kai niin, että kun suurin osa porukasta ei tiedä systeemeistä, niin antaa mennä vaan. Kuulostaa ihan jenkkimarkkinonnilta, ei me nyt niin hölmöjä olla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT