AfterDawn logo

Kateissa olevan Pirate Bay -perustajan vankeustuomio varmistui

Teemu Laitila Teemu Laitila
11 kommenttia

Tukholman hovioikeus vahvisti viime perjantaina Pirate Bay -palvelun perustajajäseniin kuuluvan Gottfrid Svartholmin vuonna 2009 käräjäoikeudessa saaman vankeus- ja sakkotuomion. Svartholm ei kuitenkaan itse ollut paikalla, vaan tuomio annettiin syytetyn poissaollessa. Svartholm on ollut kadoksissa viime vuodesta saakka.

Svartholm oli viimeinen alkuperäisistä ylläpitäjistä, jonka käräjäoikeudessa saama tuomio tuomittiin pidettäväksi ennallaan myös hovioikeudessa. Muiden osalta asia käsiteltiin jo viime vuonna, mutta Svartholm ei pystynyt saapumaan käsittelyyn oltuaan sairaalahoidossa jossain päin Kambodzaa.

Koska edes Svartholmin asianajajalla ei ole tietoa asiakkaansa olinpaikasta, käsittelypäivämäärä määrättiin pidettäväksi ilman syytetyn paikallaoloa. Viime kuun loppupuolella asia käsiteltiin hovikoikeudessa ja Svartholmille jäi kolmen viikon määräaika tuomiosta valittamiseen. Määräaika loppui viime viikolla, joten käräjäoikeuden tuomio määrättiin pysyväksi ilman oikeutta valittamiseen.

TorrentFreakille puhunut entinen Pirate Bay -ylläpitäjä Peter Sunde pitää tuomiota erikoisena ja on hämmästynyt oikeuden tavasta käsitellä asiaa. Sunden mukaan kukaan ei tiedä Svartholmin olinpaikkaa eikä kenelläkään ole tietoa onko Svartholm edes elossa.


Sunde sekä kaksi muuta tuomion saanutta ovat jo valittaneet hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, josta syytetyt uskovat saavansa vapauttavan tuomion.

11 KOMMENTTIA

ep_1/11

Miksi tuon TNS gallupin kyselyjutun pitää kokoajan pomppia esiin? Olen sen jo kerran tehnyt niin miksi se pitäisi vielä tehdä? Luulisi että ikkunaa ei näytettäisi sen kyselyn jo tehneille, sillä tuloksethan vääristyvät jos sama vastaaja vastaa useasti. :)

Sanoin nyt täällä, kun täällä sattui taas vaihteeksi silmille pomppaamaan. Sori offtopicci.

himpo2/11

Eikö olisi oikein että syytetyn kuoltua ennen tuomiota korvaukset perittäisiin hänen sukulaisiltaan???

Sove923/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Eikö olisi oikein että syytetyn kuoltua ennen tuomiota korvaukset perittäisiin hänen sukulaisiltaan???

Älä anna TO-mafialle uusia ideoita.

ep_4/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sove92:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Eikö olisi oikein että syytetyn kuoltua ennen tuomiota korvaukset perittäisiin hänen sukulaisiltaan???

Älä anna TO-mafialle uusia ideoita.

Eipä tuo auta kun velat ja sakot yms. korvaukset eivät periydy Ruotsissa. Silloinhan Ruotsin valtio syyllistyisi itse rikokseen jos tekisi noin. Voisihan tuon kadonneen tyypin potin kipata noille muille TPB perustajakavereille.

ArttuH5N15/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Voisihan tuon kadonneen tyypin potin kipata noille muille TPB perustajakavereille.

No sehän vasta olisikin reilua :D

odin566/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Voisihan tuon kadonneen tyypin potin kipata noille muille TPB perustajakavereille.

No sehän vasta olisikin reilua :D

Mielestäni olisi vielä reilumpaa että suomi maksaisi kaikki korvaukset ja sakot, koska sehän suostuu muutenkin kaikkeen mitä joku keksii vaan ehdottaa.

Guarded7/11

Taitaa meidän karkulainen piilotella jossain rannikolla ja poltella mainosrahoja kuubalaisiin siggeihin.

Bluejack8/11

sairasta se on mutta arvostan näitä herroja suhteellisen korkeelle. ei voi mitään. Vuodet on näyttänyt että ei ole ylläpito sitä ihan tylsintä settiä veitsistä.

ichihaifu9/11

"...oltuaan sairaalahoidossa jossain päin Kambodzaa."
Ei nyt kyllä on oikein rojaali tason rölläystä menossa, ei varmasti ole herra aikeissa viettää vankeustuomiotaan. :D

trooper7810/11

Ettei vaan olisi niin, että Svartholm on saanut kyydin "mustassa kopterissa" ison meren toiselle puolelle ja tutustuu tälläkin hetkellä USA:n uusimpiin "kuulustelu menetelmiin" maan alle rekennetussa bunkkerissa TO-järjestön isoimpien pamppujen istuessa vieressä, popkornia naatiskellen.... =D

ArttuH5N111/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Ettei vaan olisi niin, että Svartholm on saanut kyydin "mustassa kopterissa" ison meren toiselle puolelle ja tutustuu tälläkin hetkellä USA:n uusimpiin "kuulustelu menetelmiin" maan alle rekennetussa bunkkerissa TO-järjestön isoimpien pamppujen istuessa vieressä, popkornia naatiskellen.... =D

Mutta mitäs iloa tuosta olisi TO-järjestöille, kun ei se toimisi edes varoituksena... (Paitsi tietysti alkukantainen koston himo tyydyttyisi.)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT