AfterDawn logo

Nettipiratismi laski neljänneksellä Ruotsissa Spotifyn ansiosta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Ruotsalainen musiikkipalvelu Spotify on osoittautunut erittäin tehokkaaksi työkaluksi verkkopiratismin torjunnassa. Palvelun olemassaolon aikana (avattiin vuonna 2009) musiikin nettipiratismi on laskenut länsinaapurissa jopa 25 prosenttia.

Ruotsalaiset mediayhtiöt ovat myöntäneet uusien musiikkipalveluiden, erityisesti Spotifyn, tärkeyden viihteen laittoman jakelun kitkemisessä. Suoratoistopalvelut ovat muita jakelukanavia tärkeämpiä, sillä hiljattain julkaistun online-musiikkipalveluiden kulutusta käsittelevän raportin mukaan haastatelluista ruotsalaisista vain 10 prosenttia oli ladannut musiikkia laillisesti. Suoratoistopalveluita oli sen sijaan käyttänyt 40 prosenttia.

Ruotsin musiikkiteollisuuden toimitusjohtaja Elizabet Widlundin mukaan näyttäisi siltä, että suoratoistopalvelut vähentävät olennaisesti laitonta tiedostojen jakamista ja lataamista pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tästä huolimatta noin 23 prosenttia kertoi pitäytyvänsä edelleen laittomissa palveluissa.


Tutkimus tarjoaa myös mielenkiintoisen yksityiskohdan viime keväältä, jolloin Spotify päätti asettaa ilmaiseen käyttöön kuukausirajoituksia. Pieni osa päätti siirtyä maksulliseen versioon, mutta lähes joka kolmas kertoi lopettaneensa Spotifyn käytön ja siirtyneen muiden muassa tiedostonjakopalveluihin.

Suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt ovat valittaneet julkisuudessa, että verkkopiratismi pitää kitkeä lainvoimalla koska laillisten palveluiden on mahdotonta kilpailla niiden kanssa. Tutkimus osoittaa osaltaan tämän väitteen perättömäksi.

7 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/7

Oltaisiin pitkällä, kun mm. TO-järjestöjen ja musiikkialan toimijat ymmärtäisivät ja sisäistäisivät tämän uutisen viestin. Hyvillä laillisilla palveluilla poistetaan se piratismi, mikä on poistettavissa. (Osa ihmisistä lataa laittomasti, vaikka kuinka hyvät palvelut olisivat. Pieni osa.) Piratismia ei kaadeta älyttömillä rajoituksilla ja elämän hankaloittamisella.

...vaikka Spotify-palvelua en enää Facebook-uutisen jälkeen käytäkään.

nRT2/7

Monta kertaa on tämä video tullut tänne postattua ja varmaan tulee postattua jatkossakin:

Good Game Interview with Gabe Newell Part 2 3:30-7:10
'nuff said

Lumikki3/7

Siis toisin sanoen hyville, HALVOILLE ja helpoille media jakelu tavoille on tarvetta. Jos media maksaa liikaa ja sitä on hankala saada, niin tuo luo tarpeen piratismille. Eli piratismi vain täyttää puutuvan tarpeen.

Piratismi on ihan tullut ahneudesta, eli media yhtiöt haluaa enemmän raha kuin ihmiset ovat valmiit maksamaan. Kuka täälläkin ostaa kaupasta jotain puoletoista tunnin elokuvia yli 20€ hintaan?

Eli uudet tuoteet ovat kalliita mutta ne eivät maksa mitään piratismin puolella. Eli ahneus saada mahdollisimman paljon rahaa luo piratismin tarpeen eli ajaa ihmiset sinne missä heidän tarve täytetään.

friis4/7

Lainaus:

Siis toisin sanoen hyville, HALVOILLE ja helpoille media jakelu tavoille on tarvetta. Jos media maksaa liikaa ja sitä on hankala saada, niin tuo luo tarpeen piratismille. Eli piratismi vain täyttää puutuvan tarpeen.


Niin no, en pidä tuota spotifyn 5€ kuukausimaksua mitenkään pahana ja silti, uutisen mukaan, lähes joka kolmas käyttäjä lopetti spotifyn käytön.
Perusteluksi ei oikein käy se että käyttää spotifyitä vähän, silloinhan rajoituksien ei pitäisi haitata. Jos taas käyttää palvelua paljon ei 5€ ole siitä paha hinta.
Kymmenen vuotta itketty että pitää saada edullisia laillisia palveluita, sitten kun niitä tulee, niin niitä ei käytetä...

Lainaus:

Kuka täälläkin ostaa kaupasta jotain puoletoista tunnin elokuvia yli 20€ hintaan?


Odota muutama kuukausi julkaisusta niin saat elokuvan 5-10€ hintaan.


Lumikki5/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

Kuka täälläkin ostaa kaupasta jotain puoletoista tunnin elokuvia yli 20€ hintaan?


Odota muutama kuukausi julkaisusta niin saat elokuvan 5-10€ hintaan.


Siis kuka ODOTTAA uutta leffaa sen muutaman kuukauden, jos sen saa NETISTÄ ILMAISEKSI jopa ennen kuin se on kaupoissa. Itse ostan suurimman osan elokuvistani, mutta vasta kun sen hinta on tippunut, mutta ei kaikki ihmiset jaksa odottaa montaa kuukautta, joskus jopa vuoden.

Pointi on että jos ihminen ei jaksa odottaa sitä uutuus leffaa kuukausia, niin mistä sen sitten hankkii, koska ei ihmiset maksa noita järjettömiä hintoja niistä. Eli uutuuksien ylihinnoitus vie ihmiset nettiin latailemaan niitä, eli hinnoittelu luo piratismia.

Ei siihen vaikuta se että sen uutuuden saisi ladattua jostain Spotifyn tapaisesta paikasta netissä, jos siitä joutuu maksamaan sen ylihinnan.

Samalla sivulla uutinen tuosta Applen iStoresta ja uuden elokuvan lähes 17 euron hinnasta.
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikk...omen_itunesissa

Liian kallis on liian kallis, ei se muuta asiaa. Jos hinta on kohdalaan, on riittävä valikoima, laatu on hyvä ja saatavuus helppoa, niin piratismi vähenee. Siitä tuossa on lopulta kyse.

Velele6/7

Hieno homma, että tämmönen huomattiin.

himpo7/7

En paljoa musiikkia lataillut ennen Spotyfya, kun ei ollut helppoa tapaa löytää uutta musiikkia JA KUUNNELLA SITÄ ennen lataus päätöstä, kiitos Spotify, 8GB vuodessa jo ladattu.

Piti ostaa isompi MP3-soitinkin, jonnekkin ne rahat aina menee! ;)

Mutta aloin pitää spotifysta myös niin paljon että rajoitusten tullessa laitan nyt sen vitosen kuussa hyvään palveluun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT