AfterDawn logo

Facebook lokeroi kaverisi automaattisesti

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Yhteisöpalveluiden välinen sota alkoi todenteolla viime kesänä kun Google päätti alkaa kilpailla markkinajohtaja Facebookia vastaan omalla Google+-palvelulla. Ominaisuuskopioinnin alkamisen perusteella kilpailu on lähtenyt hyvin käyntiin.

Facebook on ottanut käyttöön parannetun Friends Lists -ominaisuuden, joka on olennaisesti sama kuin Google+:n käyttämä Piirit. Käyttäjä voi määritellä ennalta kaverinsa erilaisiin ryhmiin, mikä mahdollistaa eri tietojen jakamisen eri ryhmien kesken. Toisin sanoen kaikkein läheisimmiksi määritellyille ihmisille voi kertoa Facebookissa sellaisia asioita, joita ei tuttaviksi luettujen henkilöiden tarvitse tietää.

Tietojen kohdennettu jakaminen on ollut Facebookissa mahdollista jo kauan, mutta nyt sen käytettävyyttä parannetaan reippaasti. Uutena piirteenä on niin sanottu Smart Lists, joka luokittelee Facebook-ystäväsi heidän ilmoittamien tietojen mukaan työ-, koulu-, perhe -ja kaupunkiluetteloihin. Listoja voi jälkikäteen tarkentaa muokkaamalla niitä käsin.


Samaan luetteloon kuuluvat henkilöt pystyvät oletusarvoisesti näkemään toistensa nimet, mikä tuo Facebookin mukaan lisää kontekstia status-päivityksiin. Tässä on kuitenkin omat vaaransa, sillä joku läheinen voi pahoittaa mielensä mikäli hänet on merkattu ainoastaan tuttavaksi eikä läheiseksi ystäväksi. Luetteloiden näkyminen ulkopuolisille voidaan estää asetusten kautta.

5 KOMMENTTIA

ep_1/5

Facebook on nyt tehnyt uudistuksia. Se ilmaisee vähän sitä että FB on huolissaan siitä että on saanut oikean kilpailijan Google+:sta.

ArttuH5N12/5

Vertaus: Google+ on PerusSuomalaiset, Facebook "vanhat puolueet". Vanhat puolueet kokevat PerusSuomalaiset vakavana uhkana ja ehkäistäkseen PS:n suosion kasvua, omaksuvat PS:n ajatuksia.

Sama homma, Facebook "imee" ominaisuuksia Google+:sta estääkseen käyttäjäkadon. Minusta tämä jo pitkälti tarkoittaa Google+:n onnistumista. Mutta toisaalta, Facebook myös ajaa käyttäjiä Google+:n syliin muuttamalla jatkuvasti palvelua erilaiseksi ja monesti huonompaan. Eivätkä peruskäyttäjät osaa ladata FB Purityn-kaltaisia, Facebookin siivoavia palveluita.

Grth3/5

Lainaus:

Luetteloiden näkyminen ulkopuolisille voidaan estää asetusten kautta.


Mistäköhän tätä pystyy säätämään?

Taeco4/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Grth:

Lainaus:

Luetteloiden näkyminen ulkopuolisille voidaan estää asetusten kautta.


Mistäköhän tätä pystyy säätämään?

Eikös se tuolta Profiili->Muokkaa profiilia->Kaverit ja perhe

Anyway, meninpä kattelemaan fb:tä tuossa, ja on kyllä ylärima ainakin muuttunut kovin G+:n yläriman kaltaiseksi :D Enää ei tarvitse kuin tehdä siitä kokoajan ruudulla näkyvä − siis kelattaessa alaspäin − kuten Google sen on toteuttanut. Ja tosiaan nuo ryhmät muutettu piirejä krovaaviksi.

Edit: no nyt näkyy kelluvan yläpalkki Facebookissakin.

Google saisi mahdollistaa automaattisesti chatin, jos kumpikin on toistensa piireissä, ettei tarvitsisi kaikkia aina siihen chattiin erikseen kutsua.

Tore2003z5/5

fb vaihtaa säätöjä koko ajan.. ja sitten yksityisyysasetukset ja listat on niin sekavasti haettavissa eivätkä sittenkään toimi täydellisesti että pperkkele

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT