AfterDawn logo

Elokuvasäätiö syyllistyi itse nettipiratismiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Ruotsalainen Svenska Filminstitutet on säätiö, joka kertoo ensisijaiseksi tehtäväkseen Ruotsin elokuva-alan tukemisen ja kehittämisen. Tämä tavoite ei ole tuoreen tiedon mukaan toteutunut aivan alan edustajien toivomalla tavalla. Asiasta kertoi TorrentFreak.

Ohjelmistotalo DoubleTrace alkoi tutkia tapausta, jossa The Pirate Bayhin ilmestyi useita elokuvia jakoon. IP-osoitteiden selvittämisen myötä ilmeni, että tiedostoja jaettiin Svenska Filminstitutetin palvelimilta. Asiasta nousi Ruotsissa iso meteli ja elokuvateollisuus on ollut näreissään säätiölle.

Säätiön johtaja Bengt Toll piti elokuun lopulla hätäkokouksen, jossa henkilöstöä neuvottiin olemaan vaiti asiaan liittyen. Kaikki ulkopuolisille kerrottava tieto piti ohjeistuksen mukaan kulkea Tollin korvien kautta. Toll kielsi kaikki syytökset Aftonbladetille maanantaina.

Tiistaina hän vakuutti, että kaikki on tutkittu läpikotaisin, mutta mitään ei ole löytynyt. Asia on kuitenkin saatettu kulttuuriministerin tietoon. Vuotoa tutkitaan parhaillaan ja tällä hetkellä kaksi säätiön työnekijää on epäiltyjen listalla.

4 KOMMENTTIA

taku1/4

busted!

cpenter832/4

Mites se nuppi asian ilmaisikaan, ai niin kaikki laitteet kahvinkeittimistä tietokoneisiin tuhottaviksi kuten myös kaikki tallennusmediat. Niin ja eikös se nettiyhteyden omistaja joka pelkällä ip-osoittella ollut syyllinen eikä se sitä käyttänyt. Meneeköhän se Ruotsissakin noin

repino3/4

Tämä taitaa vaan osoittaa, kuinka toivotonta on taistella tuulimyyjä vastaan. Kautta historian aina ihminen on kekseliäämpi kuin joku byrokraatti, ja mikäli tuo juttu on totta, niin itse syyllistyvät asiaan.
Vanhastaan kovimpia syntien tuomitsijoita ovat ne, jotka ovat itse niitä tehneet.

avthein4/4

"IP-osoite ei ole riittävä yksilöivä tieto..."

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT