AfterDawn logo

Toshibalta joulukuussa lasiton 3D-televisio huimalla resoluutiolla

Matti Robinson Matti Robinson
13 kommenttia

Kauppojen hyllyt alkavat täyttyä pikkuhiljaa 3D-televisiosta, mutta kaikkia niitä rasittaa edelleen katselulasien pakko. Toshiba kertoi tänään IFA-messujen yhteydessä, että kuluttajien ei tarvitse enää odottaa kauan suurten, lasittomien 3D-televisioiden saapumista markkinoille.

Toshiban uutuusmallit ovat yhtiön mukaan ensimmäisiä suuria 3D-televisiota, jotka eivät vaadi katselulaseja. ZL2-mallisarjan alla lanseerataan ainakin 55ZL2-malli, joka on nimensä mukaan 55-tuumainen. Lasittoman 3D:n lisäksi televisio tuo kuluttajamarkkinoille ensimmäisenä maailmassa Quad FullHD -resoluution, joka mahdollistaa neljä kertaa täyttä teräväpiirtoa tarkemman kuvan resoluutiolla 3840 x 2160.

Toshiban useita suorittimia hyväksikäyttävä CEVO-ENGINE-teknologia mahdollistaa yhdeksän yhtäaikaista kuvaa, jotka muodostavat useita laajoja katselukulmia. Tekniikan ansiosta 3D-sisältöä voivat katsoa yhtäaikaa useat ihmiset ilman katselulaseja.

55ZL2:n ominaisuuksiin lukeutuvat lisäksi verkkopalvelu Toshiba Places, televisio-ohjelmien tallennus USB-laitteille sekä mahdollisuus käyttää iPhone-puhelimia kaukosäätimenä.

Toshiba 55ZL2 saapuu Saksassa myyntiin joulukuussa ja hintaa sillä on noin 4000 puntaa eli noin 4500 euroa. Muiden maiden saatavuudesta ei kerrottu.

13 KOMMENTTIA

sidrend1/13

Missäs tuota resoluutiota on tarkoitus käyttää? Ei taida nyky näytönohjaimet tukea eikä varmaan mikään muukaan? Korjatkaa jos olen väärässä.

jkij2/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend:

kyseessä taitaa olla televisio. ei näyttö

KalikoJak3/13

Olisko reso tulevaisuutta varten? Valokuviahan voidaan nykyisin räpsiä tosi valtavilla resoilla, joten niitä kai voi katella tosta telkkarista sillä resolla, mutta muuta en keksi. :) ehkä sillä resolla tässä tv:ssä on ajateltu kuitenkin jotain laajempaakin käyttöä kuin valokuvat mut kuitenkin... :D

marcoboy4/13

Resoluutio on suuri jotta voidaan esittää sekä oikean että vasemman silmän kuvaa samanaikaisesti FullHD:na (esim. tämä vaatii kaksinkertaisen tarkkuuden). jne. jne.

Ozss5/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend:

Missäs tuota resoluutiota on tarkoitus käyttää? Ei taida nyky näytönohjaimet tukea eikä varmaan mikään muukaan? Korjatkaa jos olen väärässä.

Mitä merkitystä näytönohjaimella on tässä tapauksessa? Kyseessä on kuitenkin televisio: :-)

ArttuH5N16/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ozss:

Mitä merkitystä näytönohjaimella on tässä tapauksessa? Kyseessä on kuitenkin televisio: :-)

Mahdollisesti tietokone on kiinni telkussa?

Ja tässä on ainakin resot kohdallaan. Tosin, joko lasiton 3D on onnistuttu toteuttamaan ilman oksennusreaktiota/päänsärkyä?

Eriol7/13

Jos olisi DP-liitännällä niin voisi iskeä tietokoneeseen kiinni ja pelailla kunnon resolla. :)

aj848/13

Perkule tätä voisi jopa kokeilla, harmi vain ettei ole ns.4K resolla :( Koska se tulee olemaan varmaankin seuraava standardi..

mjk9/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ozss:

Mitä merkitystä näytönohjaimella on tässä tapauksessa? Kyseessä on kuitenkin televisio: :-)

Mahdollisesti tietokone on kiinni telkussa?

Ja tässä on ainakin resot kohdallaan. Tosin, joko lasiton 3D on onnistuttu toteuttamaan ilman oksennusreaktiota/päänsärkyä?

Samaa minäkin mietin...

zacksa10/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Ja tässä on ainakin resot kohdallaan. Tosin, joko lasiton 3D on onnistuttu toteuttamaan ilman oksennusreaktiota/päänsärkyä?

Samaa minäkin mietin...

Minä taas mietin mistä oksennus/päänsärkyongelmasta te puhutte? Koskaan ei ole mitään oireita tuntien pelaamisesta tai elokuvien katsomisesta tullut yhdellekkään tutulle.

ArttuH5N111/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zacksa:

AD:ssa uutsioitiin lasittomien 3D-sovellutuksien aiheuttavan luvattoman suurelle osalle päänsärkyä ja pahoinvointia. Eli samaa, mitä monet kokevat "tavallisen" 3D:n takia, lasiton 3D vain tuntuu pahentavan tilannetta.

mjk12/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zacksa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Ja tässä on ainakin resot kohdallaan. Tosin, joko lasiton 3D on onnistuttu toteuttamaan ilman oksennusreaktiota/päänsärkyä?

Samaa minäkin mietin...

Minä taas mietin mistä oksennus/päänsärkyongelmasta te puhutte? Koskaan ei ole mitään oireita tuntien pelaamisesta tai elokuvien katsomisesta tullut yhdellekkään tutulle.

Niin siksi 3d ei ole yleistynyt vauhdilla ko ongelmientakia, eikä taida kovin nopeasti mennäkkään. Normaalissa teatterissakin on puhuttu 3d ongelmista ei yksistään teknisistä vaan juuri yleisön. Jos on ns "putkinäkö" et näe 3d efektiä ja monelle tulee juuri päänsärkyä ja silmien "harotusta" ja epilepstisiä kohtauksia..että silla. Jos kaveri piirissä ei ole näitä ongelmia aika harvinaista porukka..meinaan jossain vaiheessa nämä tulee esille.

itago13/13

Tai sitten laitteiden hinnasta ja sisällön puutteesta johtuen.. kyllä 3D-leffoja käydään leffateattereissa katsomassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT