AfterDawn: IT-alan uutiset

Foxconn korvaa työntekijät miljoonalla robotilla

Kirjoittaja Panu Roivas (Google+) @ 1.8.2011 11:52 Kommentteja (4)

Foxconn korvaa työntekijät miljoonalla robotilla Xinhuanet-sivuston tietojen mukaan Foxconn pyrkii korvaamaan osan työntekijöistään hankkimalla miljoona robottia kolmen vuoden sisään leikatakseen nousevia palkkakustannuksia ja parantaakseen tuotantolaitostensa tehokkuutta.
Taiwanilainen Foxconn on maailman suurin elektroniikkakomponenttien valmistaja ja mannerkiinan suurin työnantaja yli miljoonalla työntekijällään. Se kokoaa tuotteita muun muassa Applelle, Sonylle ja Nokialle. Viime aikoina Foxconn on ollut uutisissa lähinnä sen työntekijöiden tekemien itsemurhien takia, mutta tulevaisuudessa ne tulevat luultavasti vähentymään robottien syrjäyttäessä ihmiskädet.

Foxconnilla on tällä hetkellä käytössään noin 10 000 robottia, mutta yritys kertoo luvun nousevan 300 000:een ensi vuonna ja miljoonaan kolmen vuoden sisällä. Uutinen ei kuitenkaan kerro kuinka moni 1,2 miljoonasta työntekijästä korvautuu miljoonalla robotilla.



FRIDA-robotin odotetaan olevan Foxconnin tulevaisuuden työntekijä

Tägit: Foxconn
Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

11.8.2011 13:30

Uutisesta ja kuvasta tuli heti mieleen leffa I ROBOT


21.8.2011 17:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Reuters, 2015:
Foxconn suunnittelee ihmiskunnan alasajoa. John Connor ei kommentoinut tuoreita uutisia.

32.8.2011 15:08

Foxconnin robottityöntekijöiden itsemurha-aaltoa odotellessa :)

45.8.2011 14:27

"skynet" on toiminnassa ja foxconn korvaa duunarit roboilla. Selkeä linja tulevaisuudelle.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin Samsung yllättää – Taipuva puhelin tulee jo ensi vuonna myyntiin (18.7.2018 20:02)
Samsung kehittää seitsemän tuumaista mobiililaitetta, jonka voisi taittaa keskeltä pienemmäksi – samaan tapaan kuin lompakon. Suunnitelmista uutisoi Wall Street Journal. Kyseessä olisi yksi ....
1 kommentti
Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää Honor 10:n suorituskyky ja kamera paranee – Akkukestoakin luvassa lisää (18.7.2018 17:27)
Toukokuussa Suomessa myyntiin tulleelle Honor 10 -älypuhelimelle on luvassa kaksi mainittavaa muutosta elokuun 3. päivä ilmestyvän päivityksen mukana. Honor 10:n omistajien saataville on ....
1 kommentti
Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä Googlelle valtavat sakot – EU vaatii Googlea purkamaan Android-sääntelyä (18.7.2018 16:33)
Euroopan komission on määrännyt Googlelle 4,34 miljardin euron sakon yhtiön hakukoneen määräävää markkina-asemaa vahvistavien laittomien käytäntöjen vuoksi. Käytännössä kyse on siitä, että Google ....
2 kommenttia
Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita Spotify muutti välimuistin tyhjentämistä – Ei pakota poistamaan ladattuja musiikkikappaleita (18.7.2018 06:48)
Spotify on tehnyt Android- ja iOS-sovelluksiinsa viimeisten viikkojen aikana pienen muutoksen, mutta se helpottaa monen kuuntelijan elämää ratkaisevasti. Ainakin arjessa on yksi ensimmäisen ....
1 kommentti
Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää (18.7.2018 06:30)
Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa ....

Uutisarkisto