AfterDawn logo

3D-pelaamista huhutaan myös Xbox 360:lle

Teemu Laitila Teemu Laitila
8 kommenttia

Microsoftin väitetään olevan aikeissa tuoda Xbox 360:lle tuki stereoskooppista 3D:tä hyödyntäville peleille. Asiasta uutisoivan Eurogamer-sivuston nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan julkistusta voidaan odottaa pelialan E3-tapahtumassa kesäkuun alkupuolella. Sonyn PlayStation 3 sai tuen 3D-peleille jo viime syksynä.

Toteutustavaksi on tulossa Sonynkin käyttämä 1280x1470 pikselin näyttömuisti, josta kummallekin silmälle näytetään omat kuvansa vuorotellen 720p-resoluutiolla. Eurogamerille puhunut asiasta tietävä lähde kertoo, että tehojen puute ei ole ongelma.

Xbox 360 ei pelkästään kykene näyttämään stereoskooppista 3D-kuvaa, se tekee sen jopa PlayStation 3:sta paremmin, jos käytössä on uudempi HDMI-liitännällä varustettu malli.


Microsoft kommentoi Xbox 360:n 3D-tukea jo viime vuonna. Yhtiön mukaan nykyinen konsoli tukee 3D-kuvaa jo tekniikan tasolla ja 3D-tuen odotetaankin hoituvan pelkällä järjestelmäpäivityksellä. Microsoftilla ei omien sanojensa mukaan ole ollut tähän mennessä kiirettä vielä melko pienille 3D-pelien markkinoille, sillä toisin kuin Sonylla, yhtiön ei tarvi myydä televisioita samalla.

Perinteiseen tapaan Microsoft ei ole kommentoinut Eurogamerin huhua.

8 KOMMENTTIA

Bodomed1/8

Oho toi ois kyllä jo jotain ei ois enää kauheesti syytä, ostaa PS3:sta ainakaan viime tapahtumien valossakaan....

exlex2/8

Olenkin pitänyt aina tuota XBOSsia kovana pelikonsolina. :P

Zo3L3/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

Olenkin pitänyt aina tuota XBOSsia kovana pelikonsolina. :P

Niin pidin minäkin kunnes tuli RRoD, ja boxi lähetettiin saksaan kolmeksi viikoksi. Nyt boxi on toiminut normaalisti n. vuoden ja pelit tilttailevat jatkuvasti. Hyvä konsoli mutta vikoja turhan paljon.

ArttuH5N14/8

3D sitä, 3D tätä. En suostu lähtemään mukaan tähän hypeen! Turhaa sk*idaa, sanon minä. ...Vaikka uusi Eurosport 3D lisäsikin mielenkiintoani :D

Uutsivinkki, Elisa Viihteen valikoimiin tuli Eurosport 3D, ellei sitä ole jo mainittu.

MoZar5/8

Vielä kun ne telkkarit toimisivat ilman laseja :P Tuskin tulee tähän talouteen hommattua lasillista töllöä. Mutta kiva, että lisäävät tuen tuollekkin ominaisuudelle niitä varten jotka sitä kaipaavat.

snaketus6/8

Pelikehittäjät saisivat jo tiputtaa tämän paskan pois kehitysalustoistaan. Ärsyttää kun nykyään kaikki, varsinkin PC pelit, kärsivät siitä, että ne on kehitettyä heikoimman lenkin ehdoilla, eli siis xbox 360:nen. Ja sitten ihmetellään kun pelejä waretetaan.

joujoou (vahvistamaton)7/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti snaketus:

Pelikehittäjät saisivat jo tiputtaa tämän paskan pois kehitysalustoistaan. Ärsyttää kun nykyään kaikki, varsinkin PC pelit, kärsivät siitä, että ne on kehitettyä heikoimman lenkin ehdoilla, eli siis xbox 360:nen. Ja sitten ihmetellään kun pelejä waretetaan.

Pätee yhtälailla PS3:een tai mihin tahansa tämän sukupolven konsoliin. Ikä painaa jo.

Grina8/8

On noita 3D:tä tukevia pelejä ollut jo vuodesta 2009... Tuossa listaa: http://www.3dtested.com/3d-xbox-360-games-list/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT