AfterDawn logo

Sony: Anonymous on vastuussa PSN-hyökkäyksistä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

Jo pari viikkoa kestäneestä PSN-verkkopalvelun alasajosta saatiin jälleen tänään uusia tietoja, kun Sony kertoi tilanteesta Yhdysvaltain edustajainhuoneelle. Sonyn mukaan hyökkäyksistä on vastuussa Anonymous-aktivistiryhmä.

Sonyn mukaan tunkeutujat jättivät yhdelle palvelimelle Anonymous-nimisen tiedoston, jonka sisältä löytyi "We are Legion." -teksti. Ensimmäinen tunkeutuminen ajoittui tiettävästi myös samalle ajanjaksolle, jolloin Sony puolustautui Anonymousin suorittamaa palvelunestohyökkäystä vastaan.

Sony ei tiedä vielä olivatko palvelunestohyökkäystä ja tietomurtoa suorittaneet tahot samoja. Asian selvittäminen on Yhdysvalloissa FBI:n ja oikeusministeriön vastuulla.

Eniten naurua Sonyn antamissa vastauksissa herätti kohta, jonka mukaan hyökkäys oli erittäin tarkkaan suunniteltu, ammattimainen ja hienostunut, sillä Anonymousin toimia kuvataan harvoin näillä sanoilla.

Luottokorttiyhtiöiltä tulleiden tietojen perusteella tunkeutumisen yhteydessä mahdollisesti vietyjä luottokorttitietoja ei ole toistaiseksi väärinkäytetty, joten PSN-käyttäjät ovat ainakin vielä selvinneet pelkällä säikähdyksellä.

Tarkemmat tiedot PSN-verkkopalvelun aukeamisesta Sony kertonee huomenna tai perjantaina.

15 KOMMENTTIA

AkQ1/15

Tämä oli arvattavissa, ellei jopa tiedossa.

Siitäs sait, ilkeä Sony. Ääliöillä on paskainen loppu!

Ranvier2/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Tämä oli arvattavissa, ellei jopa tiedossa.

Siitäs sait, ilkeä Sony. Ääliöillä on paskainen loppu!

Kyllä ne tietomurron tehneet krakkerit on ollu vieläkin enemmän ääliöitä. Vaikka on paska tietoturva, niin se ei silti anna lupaa murtautumiseen. Että mees ny trollaileen vaan muualle.

AkQ3/15

Tiedätkö

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Tiedätkö edes minkä takia Anonymous suoritti ko. hyökkäyksen?

Pihlis124/15

Onko sillä mitään väliä? Loppupeleissä PSN käyttäjät siitä kärsivät. Sonyllä tulee ehkä pieni kupru maineeseen, jota kukaan ei muista vähän ajan kuluttua.

hassishof5/15

Minkä tiedon perusteella Sonyn mukaan hyökkäyksistä vastuussa on Anonyymit?

FuFa7/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Tiedätkö

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ranvier:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AkQ:

Tämä oli arvattavissa, ellei jopa tiedossa.

Siitäs sait, ilkeä Sony. Ääliöillä on paskainen loppu!

Kyllä ne tietomurron tehneet krakkerit on ollu vieläkin enemmän ääliöitä. Vaikka on paska tietoturva, niin se ei silti anna lupaa murtautumiseen. Että mees ny trollaileen vaan muualle.

Tiedätkö edes minkä takia Anonymous suoritti ko. hyökkäyksen?

Siks ko ne on xbox fanipoikia

JussiFX8/15

Porukka löytää anonymous-tekstitiedoston ja he ovat heti syyllisiä? Aika heikkoa päättelyä. Ettei vaan todelliset tekijät yritä viedä huomiota muualle? Tai oikeastaan vahvistaa sitä missä se jo on. En ole mikään Anonymous-fani mutta en usko että he ovat tästä nyt vastuussa.

Michelola9/15

ahaha samat 14v scriptkiddiet siis asialla :DD semisti noloa sonylle

Mynthon10/15

Toivottavasti Sony saa aivan poskettomat sanktiot jenkeissä ja eu:ssa. Noin onnettomalla tasolla oleva tietoturva isolla maailmanlaajuisella kaupallisella toimijalla ei ole hyväksyttävää.

Bodomed11/15

Noh tuskin on oikea Anonymous jos oisi, eikö se ois ehkä selvinnyt vähän eritavalla? Noh sonyllä on paska tietoruva, mutta koitappa itte rakentaa parempi.

ArttuH5N112/15

Voi ei... Taas nämä... Siellä taas 15-v nörtit joilla on liikaa vapaa-aikaa vauhdissa. Hankkisivat jotain järkevää tekemistä!

E: Tsot tsot, minä! Siis JOS tämä ryhmä on vastuussa "iskusta". Kun siitä ei ole varmuutta.

pelce13/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Toivottavasti Sony saa aivan poskettomat sanktiot jenkeissä ja eu:ssa. Noin onnettomalla tasolla oleva tietoturva isolla maailmanlaajuisella kaupallisella toimijalla ei ole hyväksyttävää.

Toivottavasti, sen verran v*tuttaa.

petska14/15

Anonymousilla ei ole mitään organisaatiota eikä varsinaisia jäseniä. Kuka tahansa voi esiintyä Anonymousin nimissä.

Moilane15/15

Jokainen, jolla raksuttaa yhtään pääkopassa, tajuaa että ei Anonymous -ryhmää voi tästä syyttää pelkästään sillä perusteella, että palvelimelle on jätetty ryhmän nimisssä viesti.
Voisinhan minäkin suttailla herjauksen jonkun rakennuksen seinään ja laittaa ärsyttävän naapurini nimen allekirjoitukseksi, ilman että naapurini raahattaisi raudoissa asemalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT