AfterDawn logo

Nettipalveluihin luvassa 30 dollarin elokuvavuokrauksia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Yhdysvalloissa elokuvastudiot ovat keksineet jälleen uuden hinnakkaan tavan katsella elokuvia, sillä tässä kuussa DirecTV:n on tarkoitus avata uusi elokuvavuokrauksia tarjoava VOD-palvelu, jossa yksittäisen elokuvan vuokraaminen maksaa 29,99 dollaria eli noin 21,20 euroa.

Home Premiere -nimellä kulkeva uusi palvelu tarjoaa kuluttajille tuoreita elokuvia, joiden ensiesitys elokuvateattereissa on tapahtunut pari kuukautta aiemmin. Suurten elokuvastudioiden mukaan kuluttajat ovat kiinnostuneita tällaisesta palvelusta, jossa elokuvat päätyvät valikoimiin aiempaa nopeammin.

DirecTV kaavaili alkuun 4-6 viikon odotteluaikaa, mutta elokuvastudiot halusivat pitää rajan 60 päivässä.

Katseluaikaa saa elokuvavuokraukselle 48 tuntia, ja ensimmäiset palveluun tulevat elokuvat ovat tiettävästi Just Go With It, Cedar Rapids ja Unknown.

DirecTV:n ohella samanlainen palvelu on tulossa tiettävästi Comcastin ja VUDU:n valikoimiin, joten myös netin kautta on mahdollista vuokrata jatkossa tuoreempia elokuvia.


Suurista elokuvastudioista ainoastaan Paramount ei ole mukana projektissa. Studion syynä kieltäytymiselle on piratismin pelko, sillä nämä elokuvat päätyisivät kuluttajien katseltaviksi ennen Blu-ray- ja DVD-levityksen alkua, jolloin VOD-versiosta tehty luvaton kopio voisi tuoda suuret taloudelliset tappiot studiolle.

12 KOMMENTTIA

trooper781/12

Kyllä, tuo idea lisää piratismia mutta ei siitä syystä mitä Paramountin väki pelkää. Vain täysi uuno (noh, Yhdysvalloissahan noita kyllä riittää) tilaa "bittivirta-leffan" tuohon hintaan. Itse en ostaisi edes fyysistä kopiota tuolla hinnalla.

Eli yhä on vaan ihmeteltävä tuota hinnoittelua. Aina kun tulee uusi levitys formaatti niin aina teko/kuljetus/varastointi kulut pienenee entisestään. Mutta myynti/vuokraus hinnat kasvaa. Ja sitten ihmettelevät miksei tuotteet käy kaupaksi.

Thor19932/12

Noitten ideat ei oo vielä ihan loppuun asti mietittyjä, mutta eiköhän (toivottavasti) joku "älykkö" keksi, että hintoja pienentämällä myynti nousee räjähdysmäisesti.

e: epic..

maugetus3/12

Ensin vähän silmät meinas puota kuopistaan ku luin muutaman eka riviä ennenkö muistin, tais olla tähän mennessä paras ;)

trooper784/12

Lainaus:

...luin muutaman eka riviä ennenkö muistin...


Ai niiiiiiiiiiiiin.

MQe5/12

No huh huh mitä hintoja repivät, on melkein kaliimpaa kuin ostaa se fyysinen läpyskä kaupasta omaksi. Kuka helvetti (jenkit, oikeesti?) haluaa maksaa noin suolaista hintaa tilauspalvelusta vain sillä että saa leffan katsottua vähän nopeammin.
Ei ehkä taida kovin laajaa menekkiä löytyä noilla hinnoilla. Noh, ehkäpä se kysynnän ja tarjonnan laki tulee noille vielä vastaan. Huh...:D

JokinPaha6/12

No tätä olikin odottelinkin jo vuorokauden vaihteessa... ;)

Kuveerty7/12

Ei tää oo mikään aprillipila.. Kattokaa millon originaali uutinen on tullut (eilen).

Varpomaa8/12

Ei jumalauta kun on kallista! Halvempaa on jopa ärrältä hakea vuokraleffa, tai joku Blu-Ray leffa kaupasta omaksi... Tollanen on kiskontaa..

ramiselin9/12

Eihän tämä ole ollenkaan huono asia. Elokuvalippu on Amerikassa kallis (no, ei se halpa ole täälläkään), joten porukalla vuokratessa tuo voisi olla varsin kelpo vaihtoehto.

KalikoJak10/12

En tiiä onko sitten aprillipilaa, mutta kuka oikeasti lähtee tollaseen? Ei tule ikinä olemaan kanattavaa.

Ensinnäkin elokuvateatterissa elokuva katseleminen on paljon halvempaa ja takuulla laadukkaampaa.

Toisekseen jos menee ensi-iltaan tai edes johonkin muuhun näytökseen niin näkee sen elokuvan 2kk aikaisemmin kuin tuon palvelun kautta.

Kolmannekseen piraattikopiot ilmestyvät aiemmin.

Neljännekseen, jos on ihan pakko saada sitä fyysistä levyä hipelöidä käsissä niin malttaa oottaa vielä vähän niin voi ostaa sen omakseen samalla hinnalla. :)

Nyt kun nää kirjotin niin tuli mieleen ettei tää voi olla muuta kuin pilaa. :)

Guarded11/12

Ai helvetti :D hetken jo ehdin ragettaa, hyvin tehty :D

kheetor12/12

BTW tämä ei ollut aprillipila. Sadly.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT