AfterDawn logo

iPlayerin kansainvälinen versio julkaistaan tänä vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

BBC:n suositun suoratoistopalvelun iPlayerin laajentumisesta saarivaltion ulkopuolelle on keskusteltu jo useita kuukausia. Palvelun toimintamallit ja julkaisuaikataulu on ollut hieman epäselvä, mutta BBC:n toiminnanjohtaja Mark Thompson antoi vihdoin virallista tietoa mitä on tulossa.

Kansainvälinen iPlayer tullaan julkaisemaan tämän vuoden aikana, mutta sen parempaa aikataulua Thompson ei edelleenkään antanut hankkeelle. BBC on kuitenkin saanut päätettyä palvelun kansainvälisen version rahoitusmallin. Palvelun käytöstä tullaan perimään alle 10 dollarin kuukausimaksu, mutta tarkkaa summaa ei ole päätetty. Brittiläisessä mediassa tästä ollaan oltu näreissään, koska vuositasolla ulkomaalaiset maksavat sisällöstä puolet vähemmän kuin britit TV-luvan muodossa. Britanniassa toimivan iPlayerin ja sen kansainvälisen version sisällöt eivät kuitenkaan tulemaan olemaan samoja.


Thompsonin mukaan BBC työstää tällä hetkellä iPadille tarkoitettua sovellusta, jonka avulla iPlayerin sisältöä voi katsoa. Apple mahdollisti aiemmin tänä vuonna kuukausimaksuun perustuvan sisällön myymisen App Storen kautta. BBC yrittää myös saada Britannian operaattoreita kiinnostumaan yhteistyöstä, jotta mobiili-TV-toiminta saataisiin kunnolla alkuun.

1 KOMMENTTI

rkan1/1

Jos livelähetykset näkee tollahinnalla, ni maksan mielelläni 10USD.
Näkyy uutisista kyllä aika hyvin läpi, että vain jälkeenpäin muutenkin iPlayerissa nähtävä ohjelmisto tulee saatavaksi.

Noh.. Proxyt toimii ainakin vielä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT