AfterDawn logo

Google korjasi kasan Chromen bugeja viikkoa ennen Pwn2Own-kisaa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
2 kommenttia

Google on jälleen julkaissut massiivisen korjauspaketin Chrome-selaimelle, ja tällä kertaa tietoturva-aukkoja on korjattu 19 kappaletta.

Tapansa mukaisesti Google on maksanut tietoturva-aukoista kertoneille henkilöille korvauksia. Tällä kertaa tietoturvaa tutkivat tahot nostivat Googlen kassasta yhteensä 14 000 dollaria. Yhtään kriittistä tietoturva-aukkoa ei tällä kertaa löytynyt, mutta korkean uhkaluokituksen saaneita ongelmia korjattiin 16 kappaletta.

9.0.597.107-versionumerolla varustettu Chrome on ensi viikolla kovan rääkkäyksen edessä, sillä Google on luvannut maksaa Pwn2Own-kisassa 20 000 dollaria sille taholle, joka löytää selaimesta ensimmäisenä kriittiseksi luokiteltavan tietoturva-aukon.


Googlen lisäksi myös Mozilla on viime viikolla tulleiden tietojen perusteella paikkaamassa tällä viikolla Firefox-selaimen 3.5- ja 3.6-versioita, joten Pwn2Own tuntuu tuovan ylimääräistä puhtia selainkehittäjiin.

Pwn2Own-kisassa ovat selainkategoriassa lisäksi mukana Applen Safari 5 - ja Microsoftin Internet Explorer 8 -selaimet.

2 KOMMENTTIA

kane_k1/2

hyvähän se on korjata läjä bugeja juuri ennen kisaa ettei kerkeä löytymään uusia

Bluejack2/2

No,chrome vie taas kisaa miten tahtoo, mutta joko...joko se "turvallinen opera" on mukana? ihmettelenpä vaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT