AfterDawn logo

iTunes-ostokset pian kaikkiin laitteisiin pilven välityksellä?

Teemu Laitila Teemu Laitila

Apple osti runsas vuosi sitten musiikin suoratoistoa tarjoavan LaLa-palvelun, jonka jälkeen yhtiön on huhuttu suunnittelevan omaa kuukausimaksulista kuuntele-niin-paljon-kuin-jaksat-palveluaan. Nimettömänä pysyttelevät musiikkiteollisuuden edustajat ovat kuitenkin kertoneet Financial Times -lehdelle, että Apple ei ole aikeissa ryhtyä viemään asiakkaita omalta maksullisiin latauksiin perustuvalta iTunes-palvelultaan.

Uusien tietojen mukaan Apple aikoo hyödyntää LaLa:n mukana saamaansa suoratoistotekniikkaa tarjoamalla iTunes-käyttäjille mahdollisuuden varmuuskopioida Applelta ostamansa musiikit yhtiön pilvipalvelimille. Pilveen ladatut musiikkikappaleet olisivat siis kaikkien Internet-yhteydellä varustettujen laitteiden saatavilla ja toistettavissa sekä puhelimella että tietokoneella.


[smartbox:here]Huhujen mukaan palvelu lanseerattaisiin markkinoille iTunes Replay -nimellä joskus tulevaisuudessa. Palvelu olisi mukava lisä nykyisille iTunes-käyttäjille ja Applen laitteiden omistajille sekä hyvä liikeidea Applen kannalta, joka voi tarjota asiakkailleen suoratoistoa, mutta veloittaa kappaleista edelleen yksi kerrallaan.

Applen suunnitelmien selkeytyessä myös huhut Googlen tulevasta musiikkikaupasta kiihtyvät. Viimeisimpien huhujen mukaan Googleltakin on odotettavissa yksittäisiin latauksiin sekä ostettujen sisältöjen pilvisäilytykseen perustuva palvelu.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.