AfterDawn logo

HS: Verkkokauppa.com valitti kovalevyjen hyvitysmaksusta

Matti Robinson Matti Robinson
14 kommenttia

Joulukuun 16. päivä Valtioneuvosto sääti kopioinnin hyvitysmaksun koskemaan myös ulkoisia kovalevyjä. Kyseenalaistettu asetus tuli voimaan vuoden alusta, joka saikin liikkeelle teostomaksuista kärsiviä osapuolia. Yksi Suomen suurimmista elektroniikkajälleenmyyjistä Verkkokauppa.com on nyt valittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle päätöksestä, kertoo Helsingin Sanomat.

Verkkokauppa.comin mukaan päätös ulkoisten kovalevyjen hyvitysmaksusta on sekä tekijänoikeuslain että hallintolain vastainen. Yhtiön mukaan päätös ei ole laillinen, sillä kaikkia lain edellyttämiä osapuolia ei kuultu ennen päätöstä.

Yhtiön kanta on, ettei ulkoisista kiintolevyistä tule maksaa kopioinnin hyvitysmaksua, sillä kyseinen maksu on tallenteille jo maksettu. Verkkokauppa.com sekä muut maahantuojat ja valmistajat maksavat tallennusmedioille kohdistetut hyvitysmaksut, jotka usein siirtyvät suoraan jälleenmyyntihintoihin.

Verkkokauppa.comin lisäksi EFFI ry (Electronic Frontier Finland) on selvästi tuominnut niin kutsutun kasettimaksun laajentamisen ulkoisiin kiintolevyihin.

14 KOMMENTTIA

Taitsikka1/14

On hyvä että joku on kuluttajan asialla. On hyvä pistää stoppi teostoverolle ja tekijänoikeusjärjestöjen laittomalle ahneudelle. Olli Valkama saa nyt sitä mitä halusi.

syrtek662/14

Kireässä kilpailussa kukaan ei halua ylimääräisiä kuluja niskoilleen, oikeudenhaltijat haluavat rahaa itselleen ja tässä tapauksessa kaupalle tulee kuluja kun pitää hallinnoida ja maksaa näitä maksuja.

wipe20003/14

Mukavaa, että joku firmakin jaksaa potkia tutkainta vastaan, eivätkä vain yksittäiset kuluttajat. Tuohon saisivat muutkin alan firmat yhtyä ja mm. esittää laskelmia maksun myötä menetettävistä työpaikoista - niinhän to-järjestötkin maksujen laajentamista ja korottamista perustelevat.

Arzgahhh4/14

Melkein osasin odottaa että tää ei mee ihan villasella painaen läpi! Ihan hyvä vain. Törkeää tollainen päätös vaan ilmoitetaan että nyt se sitten on päätetty! Eikä ole edes kuultu kaikkia osapuolia... Haisee kyllä pahasti vispiläkauppa.

ekso5/14

Propsit Verkkokaupalle!

jere756/14

Verkkokaupasta jäännyt pari kertaa aika vahva paskamaku suuhun, mutta nyt sain hieman glysterineä. Kiitos ja hyvä VK.

jartar7/14

Nyt on verkkokauppa hyvällä asialla. Todella hieno juttu.

4Rayden28/14

Hyvä tosiaan että edes joku valittaa, kun tuo laki potkii kaikkia päähän, kuluttajia ja jälleenmyyjiä. Joskin jos se nyt väkipakolla läpi silti
vedetään niin mulla on idea: Koska laki koskee ulkoisia kovoja, voi verkkokauppa alkaa myymään settiä, missä tulee kovo, ulkoinen kotelo ja kasaus samaan hintaan. Ja kun se kasaus on verrattaen hyvin nopea toimitus, ei hinta ole läheskään yhtä korkea kuin "oikeasti" ulkoisilla kovoilla.

Viljis9/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 4Rayden2:

Koska laki koskee ulkoisia kovoja, voi verkkokauppa alkaa myymään settiä, missä tulee kovo, ulkoinen kotelo ja kasaus samaan hintaan. Ja kun se kasaus on verrattaen hyvin nopea toimitus, ei hinta ole läheskään yhtä korkea kuin "oikeasti" ulkoisilla kovoilla.

Tähän tämä varmaan menee, kunhan ei tule sisäisten kovalevyjenveroa ja kovalevykoteloveroa . :D

4Rayden210/14

Sellanen vero jos tulee ni rakennan vanhoista kovoista jonkilaisen lekan ja meen hutkimaan näitä meidän rakkaita lainsäätäjiä... :D

hjunnola111/14

Joo ja mä oon mukana...;)

Meizuman12/14

Myyjien katteet pienenee uuden hyvitysmaksun takia entisestään? Ei ihme että joku valittaa.

pernite13/14

Kaiken lisäksi tällainen lisää piratismia enevämässä määrin eli summa summarum, suo siellä vetelä täällä, ahneus koska tekijänkorvauksien määrä ei ole toteutunut tyhjien ns. kasettimaksujen muodossa lisää piratismia ja lisäksi tämä antaa oikeuden tehdä sitä koska olet jo maksanut tekijänoikeuskorvaukset tallennettavan median muodossa.. Onko näin?? Miettikääpä kaikki, jos maksat tekijänoikeusmaksua niin silloin sinulla on oikeus tallentaa vaikka bryan adamsin kappaleita koska olet jo maksanut siita ja teoston velvollisuus on välittää maksu oikeaan osoitteeseen eikä säilöä sitä itselleen eli piratismioikeudenkäynnit ovat siis lainvastaisia ja lisäksi sinulla on oikeus välittää tietoja perustuslain mukaan koska tieto on ykkösiä ja nollia.. meneekö se näin?? Tuppi voisi alkaa vähän kommentoimaan koska on töissä teostolla ja seuraa tätä palstaa jatkuvasti myös kotonaan..

pernite14/14

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT