AfterDawn logo

Sergey Glazunov tienasi tuhansia Chromen bugeilla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Googlen Chrome-selain sai tällä viikolla päivityspaketin, jossa korjattiin useita selaimesta löydettyjä bugeja ja tietoturva-aukkoja.

Näiden korjauksien mukana on myös yksi kriittiseksi luokiteltu ongelma, jonka löytämisestä tutkija Sergey Glazunov palkittiin 3133,7 dollarin summalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Google on maksanut tämän suurimman korvaussumman Chrome-selaimesta löydetystä bugista.

Glazunov on ollut ahkera bugien etsijä, sillä pelkästään tässä päivityspaketissa on korjattu viisi bugia, jotka Glazunov on löytänyt. Yhteensä Google maksoi hänelle näiden ongelmien kertomisesta 7470,7 dollaria. Yhteensä Google pulitti nyt korjatuista bugeista ihmisille yli 14 000 dollaria.


Glazunov on löytänyt bugeja myös aiemmin Chromesta, ja viimeisen vuoden aikana hän tienannut melkein 20 000 dollaria näillä löydöksillään.

Chromen automaattisen päivitystoiminnon myötä selain päivittyy suoraan uusimpaan versioon, joten surffaajien ei tarvitse itse päivittää selaintaan.

Kaikki selainvalmistajat eivät maksa bugien löytäjille korvauksia, jolloin jotkin tahot saattavat ennemmin myydä tietonsa rikollisille kuin luovuttaa ne selaimen kehittäjille.

1 KOMMENTTI

pelce (vahvistamaton)1/1

Ihmettelin ensin että mikäs helvetin summa tuo 3133,7d on, kunnes loksahti palaset aivoissa kohdalleen.. ;)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT