AfterDawn logo

Analogisten ulostulojen alasajo alkaa Blu-ray-soittimissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Analogisten videoulostulojen elinkaari Blu-ray-soittimissa on hiljalleen lähenemässä loppuaan, sillä vuodenvaihteessa voimaan tulleiden uusien AACS-säädösten myötä tulevat Blu-ray-soittimet eivät voi enää tarjota komponenttiliitännän kautta teräväpiirtovideota.

Uusissa Blu-ray-soittimissa teräväpiirtovideota saa siis toistaiseksi ulos vain HDMI:n kautta, koska laitevalmistajat eivät ole sisällyttäneet soittimiinsa esim. DisplayPort-liitäntöjä.

Viime vuonna julkaistut Blu-ray-soittimet, joissa komponentin kautta saa vielä ulos teräväpiirtoa, saavat olla myynnissä vielä tämän vuoden ajan. Ensi vuonna niitä ei kuitenkaan saa enää myydä, vaikka valmistajilla olisi kyseisiä soittimia varastoissaan.


Lisäksi elokuvastudiot voivat nyt ottaa elokuvissaan käyttöön Blu-ray-soittimien tukemat ICT- ja DOT-rajoitukset, joilla voi estää analogisten videoulostulojen käytön kokonaan uusissa elokuvajulkaisuissa tai tiputtaa teräväpiirtovideon resoluution analogisessa ulostulossa 960x540-tilaan.

Seuraava kuolinisku on luvassa vuoden 2014 alussa, jolloin Blu-ray-soittimiin ei saa enää sisällyttää analogisia videoulostuloja.

5 KOMMENTTIA

windown1/5

Ihan oikeesti. Päivityshelvettiä ja bugeja luvassa soitinten omistajille. Kuluttaja, olet syyllinen, kunnes toisin todistetaan. HDCP on jo murrettu.

Lumikki2/5

En oikeasti näe ongelmana että siirrytään pikku hiljaa digitaali aikakauteen. Sen sijaan näen ongelmana sen miksi sinne siirrytään tässä asiassa. Eli taustalla olevat mediayhtiöt sanelevat minkälaista tekniikkaa on käytettävä kuluttajien laitteissa.

Tämä on huono juttu jos joku taho alkaa sanelemaan mitä tekniikoita saa käyttää. Näin syntyy monopoleita ja kartelleja jotka kontrollivat tekniikoita, valmistajia, kuluttajia ja hintakehityksiä. Joten esimerkiksi kilpailevilla tekniikoilla ei ole mitään mahdollisuuksia, jos tämä kartelli ei hyväksy sitä. Miksi hyväksyisi jos heillä on jo tekniikka ja monopoli asiaan.

Tällöin teknisen laitteiden tekeminen rajoittuu vain ja ainoastaan hyväksyttyjen valmistajien harteille, jotka joutuvat vielä maksamaan näille karteillelle siitä että saavat käyttää heidän tekniikoita asioissaan. Loppujen lopuksi kuluttaja maksaa kaikesta, sekä kärsii rajoitetuista ja kontrolloidusta teknisistä laitteista. Eli ne mediayhtiöt sanelevat mitä laitteita kuluttajalla on ja mitä niillä saa tehdä.

Koko toimintamalli on kontrollointia, ei sitä että siirrytään uudempaan tekniikkaan.

avthein3/5

Juuri tuosta syystä olenkin pitänyt Blu-ray:n pannassa ja boikotissa. Vain HD-tallenteet ilman DRM-invalidisointeja kelpaavat...

tonttila4/5

Jos jätetään nippu liittimiä ja niihin liittyvää elektroniikkaa pois, hintojen pitäisi tippua??

bfr5/5

Kaikesta sitä täälläkin kyynelehditään, kuka oikeasti kaipaa jotain komponenttiletkuviidakkoa kun ääni ja kuva siirtyvät nätisti yhtäkin piuhaa pitkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT