AfterDawn logo

LimeWire ei luovuta helpolla

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Aiemmin syksyllä oikeuden päätöksellä suljettu P2P-verkko LimeWire ei alistu kohtaloonsa ilman taistelua. LimeWire on hakenut oikeudelta päätöksiä, joilla levy-yhtiöiden kanssa tekemisissä olleiden kolmansien osapuolten sekä levy-yhtiöiden välisiä neuvotteluja ja sopimuksia saataisiin julki. LimeWiren hakemukset koskevat myös kolmannen osapuolen yhtiöiden sisäistä viestintää, joka liittyy musiikkibisneksiin ja sopimuksiin.

LimeWiren vaatimukset sopimusten julkaisemisesta liittyvät levy-yhtiöiden väitteisiin, jonka mukaan LimeWiren mahdollistama laiton tiedostonjako on aiheuttanut yli miljardin dollarin vahingot. Levy-yhtiöt aikovat vaatia LimeWireltä täysiä korvauksia myöhemmin keväällä alkavassa oikeudenkäynnissä.

LimeWire vaatii kuitenkin syytteet nostaneita levy-yhtiöitä todistamaan aiheutuneiden vahinkojen määrän pitävällä tavalla. LimeWire-yhtiön asianajajien mukaan korvausvaatimukset eivät voi perustua pelkästään levyteollisuuden yksipuoliseen ilmoitukseen aiheutuneista vahingoista ja yhtiö onkin vaatinut julkaistavaksi muun muassa musiikkia levittävien yhtiöiden ja musiikkiteollisuuden välisiä rojaltisopimuksia, yhtiöiden tilikirjoja ja jopa yhtiöiden sisäistä viestintää aiheeseen liittyen.


Vaatimusten kohteena on ollut tähän saakka ainakin Amazon.com. Sama koskenee kuitenkin myös Applea, johtuen sen hallitsevasta asemasta musiikin nettimyynnissä. Jos oikeus suostuu LimeWiren vaatimuksiin dokumenttien julkaisusta, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miltä musiikkibisneksessä liikkuvat rahamäärät todellisuudessa näyttävät.

10 KOMMENTTIA

Zo3L1/10

doooodih nii sitä pitää :D

jupste2/10

LimeWire on aika surkea keksintö. Vieläkö jotkut sitä käyttävät, vaikka olisi parempiakin tarjolla?

friis3/10

Lainaus:

LimeWire on aika surkea keksintö. Vieläkö jotkut sitä käyttävät, vaikka olisi parempiakin tarjolla?

No joo, käyttäväthän monet torrenttejakin, vaikka parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla.

Machcone4/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

LimeWire on aika surkea keksintö. Vieläkö jotkut sitä käyttävät, vaikka olisi parempiakin tarjolla?

No joo, käyttäväthän monet torrenttejakin, vaikka parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla.

Kuten esimerkiksi.....?

J-lalli5/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Machcone:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Lainaus:

LimeWire on aika surkea keksintö. Vieläkö jotkut sitä käyttävät, vaikka olisi parempiakin tarjolla?

No joo, käyttäväthän monet torrenttejakin, vaikka parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla.

Kuten esimerkiksi.....?

Juu, mikähän ois parempi?
Ainii, ostaa kaupasta.

Machcone6/10

Just just, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kuukauden parhaisiin kommentteihin alkaa touhu mennä...

syrtek667/10

Hyökkäys on paras puolustus... Toimii ainakin Usa:ssa jossa tosiaankin vastaaviin vaatimuksiin voidaan myös suostua oikeuden toimesta.

Saa nähdä aloittaako tämä uudenlaisen kauden oikeustaistelujen suhteen ja aloittaa niin mitä tästä seuraa.


friis8/10

Lainaus:

Kuten esimerkiksi.....?


Lainaus:

Juu, mikähän ois parempi?
Ainii, ostaa kaupasta.

usenet. ftp dumpit. Siinä nyt pari parempaa ainakin.

Hauska kyllä nähdä saako limewire koskaan noita papereita ja selviääkö oikeasti koskaan mikä on se oikea vahinko. Tuo yli miljardi kun kuulostaa melko suurelta summalta.

coocie989/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:


usenet. ftp dumpit. Siinä nyt pari parempaa ainakin.

Parempi ja parempi. Torrentit ovat kyllä teknologiana tuhat kertaa parempia kuin nuo, mutta ymmärrän mitä haet takaa. xdcc-botit ovat myös aika tykkejä ja toimivat edelleen.

Arzgahhh10/10

No kerrankin joku uskaltaa kanssa puolustautua kunnolla! Ihan oikein että saataisiin näitä julki. Niin näkisivät tavallisetki tallajat. Että minkälainen mafia siellä taustalla pyörii...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT