AfterDawn: IT-alan uutiset

iTunes-rahanpesusta epäilty myönsi rikokset

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 16.12.2010 19:52

iTunes-rahanpesusta epäilty myönsi rikokset Viime vuonna Britannian poliisi pidätti ryhmän ihmisiä, joita epäiltiin iTunesin, Amazonin ja Tunecoren avulla tehdystä rahanpesusta. Asian käsittelyn on tarkoitus alkaa oikeudessa ensi kuun lopulla, mutta yhden syytetyn kohdalla peli vihellettiin poikki jo tällä viikolla, sillä hän on myöntänyt syyllisyytensä.
Rikollisten toiminta perustui netin digitaalisten musiikkilataamojen hyödyntämiseen, josta he ostivat itse tekemäänsä musiikkia varastettujen ja kopioitujen luottokorttitietojen avulla. Musiikin tekemiseen he saivat avuksi DJ:n, joten päällisin puolin kyseisten kappaleiden osto vaikutti normaalilta liiketoiminnalta.

Viiden kuukauden aikana rikolliset ehtivät osaa omia kappaleitaan noin 468 750 punnan eli noin 550 000 euron edestä. Syyllisyytensä myöntänyt Lamar Johnson kertoo ostaneensa noin 2 000 musiikkikappaletta.

19-vuotias Johnson on ollut aiemmin muissakin ongelmissa viranomaisten kanssa, ja tällä hetkellä hän suorittaa 5 vuoden vankeustuomiota vakavan ruumiinvamman tuottamisesta.

Kymmenen muun syytetyn kohdalla oikeudenkäynti alkaa 25. päivä tammikuuta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen Maapallon ilmiöitä voi pian seurata livenä – Bill Gates mukaan satelliittihankkeeseen (23.4.2018 10:11)
Bill Gates, Softbank ja Airbus ovat perustaneet uuden EarthNow-nimisen satelliittiyhtiön, jonka päämääränä on rakentaa Maata kiertävälle radalle satelliittimuodostelma, joka kykenee välittämään ....
Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa Applelta maailmanlaajuinen takaisinkutsu: MacBook Pro -mallin akuissa vikaa (22.4.2018 19:09)
Apple on tänään julkistanut maailmanlaajuisen takaisinkutsun yhdelle MacBook Pro -mallilleen. Kyseessä on 13-tuumainen malli, josta ei löyty Touch Bar -ominaisuutta, jonka valmistusaika on lokakuun ....
Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä Google-sovellus päivittyi: Assistant oppii lempinimiä (22.4.2018 18:23)
Google on päivittänyt oman nimikkosovelluksen versioon 8.0. Kyseisen päivityksen myötä Google-sovellukseen on tehty varmasti pienempiä parannuksia ja korjauksia, mutta siitä paljastuu myös yksi ....
Teinille linnaa CIA-pomon ja muiden viranomaispomojen hakkeroinnista Teinille linnaa CIA-pomon ja muiden viranomaispomojen hakkeroinnista (22.4.2018 17:54)
Entisen CIA-pomon presidentti Obaman aikana ollut John Brennan on saanut nyt oikeutusta muutaman vuoden takaiselle sähköpostinsa hakkeroinnille. Hakkeriporukan perustaja Kane Gamble on saanut ....
OnePlus julkaisi trailerin OnePlus 6:lle: Nopeutta, jota tarvitset OnePlus julkaisi trailerin OnePlus 6:lle: "Nopeutta, jota tarvitset" (21.4.2018 23:40)
Kiinalaisvalmistaja OnePlus on muutaman vuoden saatossa noussut yhdeksi suurten Android-valmistajien tärkeimmistä haastajista. Nyt yhtiöltä odotetaan jälleen uutta laitetta, jonka on määrä uudistaa ....
2 kommenttia

Uutisarkisto