AfterDawn: IT-alan uutiset

IE6:n suosio hälvenee hiljalleen

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 2.12.2010 14:46 Kommentteja (6)

IE6:n suosio hälvenee hiljalleen Microsoftin kehittämän Internet Explorer 6 -selaimen suosio taantuu hiljalleen, mutta se on edelleen maailman kolmanneksi suosituin verkkoselain. Verkkosurffaajista 13,72 prosenttia käyttää edelleen vanhaa ja verkkosivujen suunnittelijoita kiusaavaa selainta. Suosituin selain on vajaan 33 prosentin osuudella IE8 ja toisiksi suosituin on Mozillan kehittämä Firefox 3.6.
Käyttäjiä on yritetty houkutella IE6:sta muihin selaimiin erilaisin kampanjoin. Monet yritykset ovat jo lopettaneet sivujensa kehittämisen IE6:lle yhteensopiviksi. Internet Explorer 6:n suhteellisen korkeaa osuutta selittää se, että kiinalaiset eivät ole suostuneet jättämään sitä. Lähes puolet Kiinan verkkoliikenteestä tapahtuu Internet Explorer 6:lla. Muualla maailmassa selaimen osuus on enää 7,62 prosenttia.

Internet Explorer 8:n suosiota ja toisaalta IE6:n suosion laskua selittää se, että yritykset ovat alkaneet hiljalleen päivittämään nettiselaimiaan uudempiin. Valtaosa yrityksistä jatkaa Microsoftin selainten käyttöä.

Marraskuun aikana eniteen osuuttaan kasvatti Googlen Chrome 7, jonka osuus kasvoi marraskuussa 5,64 prosentilla 8,02 prosenttiin. Kasvu on NetMarketSharen tilastojen mukaan historian toisiksi voimakkainta, Chromen edellä on ainoastaan Firefox 3.6:n osuuden kasvu helmi-maaliskuulta (6,09 prosenttia).

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

13.12.2010 11:53

Itse olemme yrityksessä luopuneet devaamisesta IE kutoselle koska ainakin suomessa tuo prosenttiosuus ei ole noin iso vaan keskimäärin 2% luokkaa(google analyticsistä keskiarvo 15 sivustolla). Tuo seiskakin on vähän niin ja näin(n. 18% osuus explorer versioista) mutta koitetaan saada silläkin toimimaan kaikki sivustot/ohjelmat :) Seiskassakin on niitä ihme kummallisuuksia jonka vuoksi jonkin näköistä tunkkausta joutuu välillä harrastamaan..

25.12.2010 19:43

Lainaus:
Verkkosurffaajista 13,72 prosenttia käyttää edelleen vanhaa ja verkkosivujen suunnittelijoita kiusaavaa selainta.

Eikös "ongelma" korjaannu helpoiten sillä että jätetään huomiotta se, miltä sivut näyttää IE6:lla. Luulisi että alkaa selaimen päivitys maittaa viimeistään siinä vaiheessa kun sivut näyttää miltä sattuu.

Kokeilinpa muuten, miten ad käyttäytyy IE5:llä ja vielä vanhemmalla IE4.4:llä.




Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 5.12.2010 @ 19:48

36.12.2010 17:22
Croft
Inactive

Minä en ymmärrä miksi sielläkin missä uudempaan päivittämisestä ei ole haittaa, pitää vielä käyttää vanhaa välilehditöntä 6-versiota. Meillä päin esimerkiksi koulujen/opistojen käytävillä tietokoneissa on Internet Explorer 6, ne tosin on Windows XP tietokoneita mutta silti viimeiseen versioon 8 olisi mahdollista päivittää. Hah, menisin ja päivittäisin vaikka itse kaikki jos olisi oikeudet kun Tietohallinnon tekniset tukihenkilöt / pääkäyttäjät ei itse osaa sitä tehdä, laittaisivat edes version 7 niin tulisi välilehdet sinnekin...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 6.12.2010 @ 17:32

46.12.2010 17:48
SAAATANA
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Croft:
Minä en ymmärrä miksi sielläkin missä uudempaan päivittämisestä ei ole haittaa, pitää vielä käyttää vanhaa välilehditöntä 6-versiota. Meillä päin esimerkiksi koulujen/opistojen käytävillä tietokoneissa on Internet Explorer 6, ne tosin on Windows XP tietokoneita mutta silti viimeiseen versioon 8 olisi mahdollista päivittää. Hah, menisin ja päivittäisin vaikka itse kaikki jos olisi oikeudet kun Tietohallinnon tekniset tukihenkilöt / pääkäyttäjät ei itse osaa sitä tehdä, laittaisivat edes version 7 niin tulisi välilehdet sinnekin...
Kannattaisiko asentaa joku muu?
Tai jos ei ole mitään oikeuksia (kuten luultavaa), käytä mieleistäsi portable selainta.

Vaikka tästä
http://portableapps.com/apps/internet/firefox_portable

56.12.2010 18:01

tuki on syytä vaihtaa pikaisesti mikäli "Group Policy" mahdollistaa suorittamisen ulkoiselta asemalta :)

66.12.2010 22:21
Croft
Inactive

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SAAATANA:
Kannattaisiko asentaa joku muu?
Tai jos ei ole mitään oikeuksia (kuten luultavaa), käytä mieleistäsi portable selainta.

Vaikka tästä
http://portableapps.com/apps/internet/firefox_portable

-En minä ole mistään vaihtamisesta puhunut, enkä mitään Fairya käytä, kiitos silti viestistäsi. :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen WhatsAppin jättänyt perustaja sijoitti kymmeniä miljoonia kilpailevaan viestisovellukseen (22.2.2018 22:20)
WhatsApp on maailman suosituin viestisovellus, jonka käyttäjämäärissä lähelle pääsee vain toinen yli miljardin käyttäjän viestin, Facebook Messenger. Molemmat omistaa tietysti Facebook, joka ....
Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella Bloomberg: Apple uudistaa AirPods-kuulokkeita parilla tärkeällä ominaisuudella (22.2.2018 21:15)
Applen viime vuoden iPhone-julkaisut toivat merkittäviä uudistuksia yhtiön älypuhelinlinjastoon. Monille iPhone X:n näyttö ja käyttöliittymäuudistukset olivat merkittävin uudistus vuosikausiin, ....
1 kommentti
Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää Amazon kasvattaa kassattomien Amazon Go -kauppojen määrää (22.2.2018 20:10)
Amazon kertoi pari vuotta sitten visiosta, jossa elintarvikekaupassa käyvän asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa kassalla lainkaan, vaan voisi kävellä tuotteet valittuaan suoraan ovesta ulos. Amazon ....
Android Oreo -päivitykset lähtivät käyntiin Galaxy S8:lle Android Oreo -päivitykset lähtivät käyntiin Galaxy S8:lle (22.2.2018 18:56)
Samsung sai aiemmin tässä kuussa vihdoin julkaistua Android 8.0 Oreo -päivityksen viime vuoden Galaxy S -lippulaivapuhelimelleen. Galaxy S8:n omistajat joutuivat kuitenkin pian pettymään, sillä ....
uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä uTorrentista löytyi vakava haavoittuvuus – Lataa päivitys täältä (22.2.2018 15:38)
BitTorrentin kehittämästä suositusta uTorrent-asiakasohjelmasta on löytynyt vakavia haavoittuvuuksia. Googlella työskentelevä tietoturvatutkija Tavis Ormandy havaitsi ohjelmissa olevien ....

Uutisarkisto