AfterDawn logo

Axl Rose haluaa 20 miljoonan korvaukset Guitar Hero 3 -vedätyksestä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Vuonna 2007 myyntiin tullut Guitar Hero III: Legends of Rock -peli on ollut kaupallisesti suuri menestys, ja peli oheistuotteineen rikkoi nopeasti miljardin dollarin myyntirajan. Menestys ei ole tullut kuitenkaan ilman ongelmia, joista viimeisin on oikeustaistelu, jossa Guns N' Roses -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu Axl Rose vaatii pelin julkaisseelta Activision Blizzardilta 20 miljoonan dollarin korvauksia.

Rosen ja Activision Blizzardin välejä hiertävät pelin tiimoilta aikanaan tehdyt sopimukset. Rosen mukaan hän antoi yhtyeensä Welcome to the Jungle -kappaleen peliin sillä ehdolla, ettei yhtyeen entinen jäsen Saul Hudson (tunnetaan myös Slashinä) esiintyisi pelissä.

Activision Blizzardin suunnitelmissa Slash oli kuitenkin keskeinen hahmo pelissä, ja virtuaalisen Slash-hahmo soittaa pelissä pelaajan kanssa kyseisen Welcome to the Jungle -kappaleen. Rosen mukaan hänelle valehdeltiin päin naamaa tästä asiasta, jonka takia hän haluaa nyt korvauksia.


Lisäksi Rosea raivostuttaa Sweet Child 'O Mine -kappaleen käyttö kyseisen pelin markkinoinnissa, sillä tämä kappale löytyy vain aiemmasta Guitar Hero II -pelistä, eikä Rose koskaan hyväksynyt kappaleen käyttöä muihin tarkoituksiin.

Activision Blizzard ei ole kommentoinut tilannetta. Yrityksen asianajajat ovat tällä hetkellä erittäin työllistettyjä, sillä oikeudessa käsitellään parhaillaan mm. Infinity Wardiin ja DRM-suojauksiin liittyviä haasteita.

Kyseessä ei ole myöskään ensimmäinen Guitar Hero III -peliin liittyvä oikeustaistelu, vaan aiemmin pelin takia on oltu oikeudessa mono-äänien takia.

9 KOMMENTTIA

Pihlis121/9

Chinese demogracy maksoi n.13-15 miljoonaa dollaria. Saiskohan tolla kuitattua ne?

Sandels122/9

Axl se on aika vittumoine tyyppi aina.

ArttuH5N13/9

No, mitäs menivät valehtelemaan. Ihan oma häpeä.

Themu4/9

kyllä itsekkin vaatisin rahaa jos olisin axlin tilantees. kuka ei?

ramiselin5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sandels12:

Axl se on aika vittumoine tyyppi aina.

Onko se vittumaista, että haluaa sopimuksia noudatettavan? Korvauksen määrästä voi toki olla montaa mieltä. 20 miljoonaa dollaria on toki paljon, mutta ymmärtääkseni Guitar Hero myös tuottanut ihan mukavasti rahaa.

shnigi6/9

jossain haastattelussa slash kertoi olevansa otettu kun pääsi kyseiseen peliin yhdeksi hahmoksi. Kyynel

Mailia7/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

No, mitäs menivät valehtelemaan. Ihan oma häpeä.


Niin, tuohan on vielä erityisen törkeä, kun Slashin kuva piti vielä pistää kansikuvaankin.

Guns4ever8/9

Jotkut ihmettelivät että kestikö aksulla tosiaan 3 vuotta huomata virhe, ei toki. Aksulla on tietenkin bisnesvainua....odotti pari vuotta että miljoonat on tuosta pelistä saatu, sen jälkeen huomaa porsaanreiän ja käyttää sitä armottomasti hyväkseen, hienoa,niin minäkin tekisin

Deadagent9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti shnigi:

jossain haastattelussa slash kertoi olevansa otettu kun pääsi kyseiseen peliin yhdeksi hahmoksi. Kyynel

Jep, taisi olla vielä itse pelissä tuo video jossa slash kertoi kun hänestä tehtiin hahmo.

Aika myöhään kyllä haaste tuli.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT