AfterDawn: IT-alan uutiset

LimeWire varoittaa nimensä luvattomasta käytöstä

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 11.11.2010 16:41 Kommentteja (2)

LimeWire varoittaa nimensä luvattomasta käytöstä LimeWire-ohjelmaa aiemmin kehittänyt yhtiö on julkaissut nettisivuillaan tiedotteen, jossa se kehottaa yhtiön nimeä luvatta käyttäviä tahoja lopettamaan toiminnan. LimeWire määrättiin oikeuden päätöksellä lopettamaan aiemmin kehittämänsä yhtiön nimeä kantavan tiedostonjako-ohjelman kehitys ja jakelu sekä sulkemaan palvelun kokonaan. Sulkemisen jälkeen verkkoon ilmestyi LimeWire Pirate Edition -nimeä käyttävä paranneltu versio ohjelmasta.
Sivuilta löytyvässä tiedotteessa vakuutetaan yhtiön noudattavan oikeuden päätöstä ja tekevän kaikkensa, jotta tekijänoikeuden alaisen sisällön levitys loppuisi.

"Tietoomme on tullut, että internetissä levitettävä ohjelma käyttää luvatta yhtiön nimeä. Vaadimme kaikkia LimeWire-nimeä, tuotemerkkiä tai ohjelmistoa käyttäviä lopettamaan tekijänoikeudella suojatun materiaalin levittämisen ja lataamisen" kertoo tiedote ja muistuttaa lopuksi tekijänoikeudella suojatun materiaalin levityksen laittomuudesta.

Aiempien internethuhujen mukaan LimeWire Pirate Edition -ohjelman taustalla olisi joukko yhtiön vanhoja työntekijöitä, jotka halusivat säästää työnsä tulokset internetyhteisön käyttöön.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

111.11.2010 19:27

vali vali. ei tuosta kukaan rahaa tienaa tai menetä.

211.11.2010 19:42

Lol. Ovat kuitenki samat tyypit siellä kehittelemässä tuota uutta Pirated Edition ohjelmaa ja haluavat vaa kikkailla vastuun pois alkuperäiseltä LimeWireltä :D
Vaatimuksia voi kuka vaa esitellä ^^

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista Netflix järkytti sijoittajia – Tilaajamäärät jäivät pahasti ennusteista (17.7.2018 06:56)
Netflix joutui aiheuttamaan pettymyksen sijoittajille julkaisemalla kasvuluvut, jotka jäivät kuitenkin odotuksista. Osavuosituloksen julkistuksen jälkeen Netflixin kurssi putosi jälkihuutokaupassa ....
Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan Galaxy S10 ottaa mallia iPhoneista – Sisältää myös Applen hylkäämän tekniikan (17.7.2018 06:39)
Korealainen The Bell -julkaisu kertoi viime viikolla tiedoista, joiden mukaan Samsungilta olisi tulossa ensi vuonna peräti kolme Galaxy S10 -mallia. Tähän asti erilaisia kokovariaatioita on ....
Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle Skype uudistui – Saa tuen puheluiden nauhoitukselle (16.7.2018 19:42)
Aikoinaan nettivideopuheluiden ykköseksi muodostunut Skype on saamassa ominaisuuden, jota palvelun käyttäjät ovat jollain tasolla toivoneet ehkä jo 15 vuotta – nimittäin mahdollisuuden nauhoittaa puheluita. ....
Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle Hinnat eivät ole nousussa – Galaxy Note9:n hinta jäämässä tuhannen euron tasolle (16.7.2018 06:53)
Uuden sukupolven teknologiassa ominaisuudet lisääntyvät ja tehostuvat, mutta hinta pysyy usein samalla tasolla kuin aiemminkin. Tästä näkökulmasta katsottuna ei pitäisi olla kovin suuri ihme, ....
3 kommenttia
Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille Koneoppimisen aikakausi – Tarjoukset eivät ole enää samoja kaikille (16.7.2018 06:41)
Supercellin data scientist Jarno Seppälä piti hiljattain esitelmän Games First -tapahtumassa, missä on kertoi miten peliyhtiö hyödyntää koneoppimisen mahdollisuuksien Clash Royale -pelissä. ....

Uutisarkisto