AfterDawn logo

eBay, maailman suurin huutokauppasivusto, avattiin Suomessa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
32 kommenttia

Maailman suurin huutokauppasivusto, amerikkalainen eBay on laajentanut toimintaansa Suomeen.

Alussa tarjolla on lähinnä sellaisten brittiläisten myyjien tuotteita, jotka lähettävät ostokset myös Suomeen. Tietoviikon mukaan suomalaiset myyjät voivat tulla mukaan palveluun, mutta tässä vaiheessa ainoastaan kiinteillä hinnoilla, eli perinteinen huutokauppamalli tulee suomalaisten myyjien saataville vasta myöhemmin. Lisäksi myyjien pitää tarjota PayPal-maksupalvelua ostajilleen ensisijaisena maksuvaihtoehtona.

eBayn tuloa Suomen markkinoille on varsin mielenkiintoista seurata, sillä Sanoman omistama Huuto.net on hallinnut Suomen huutokauppamarkkinoita lähes monopoliasemassa ja sen suosiota eivät ole - ainakaan toistaiseksi - keikauttaneet edes kilpailevien mediatalojen (todennäköisesti suht isolla rahalla) lanseeraamat palvelut, kuten Alman omistama Mikko.fi.

32 KOMMENTTIA

ypthemc1/32

Hyvin käytettyä rahaa kun en ollu edes kuullut tuosta Mikko.fi:stä.

jehu802/32

Eipä ollut Mikko tuttu minullekaan, en ole ikinä kuullut...

Ebayn tulo Suomeen on tietysti ihan hyvä juttu, mutta paypal-pakko ei innosta. Minulla ei ole tiliä, enkä aio avata myöskään jatkossa.

peex3/32

@jehu80

No mitä hittoa. Paypal tekee maksamisesta huomattavasti riskittömämpää jos joku koittaa sua kusettaa.

Vai eikö sulla sit ole luottokorttia ollenkaan?

mjk4/32

Minäkin olen ollut ebay asiakas jo kauan ja käytän paypal-järjestelmää juuri sen riskittömyyden takia...hieno homma että sadaan ebay myös tänne...suomeksi :p

Porgis5/32

Onhan sitä viimeviikolla tullu vilkastua mutta, silti on jotenkin mukavampi käyttää enkku versioita. Ja mitä tohon mikko.fi juttuun tulee nuun se on ihan suolesta.

Pihlis126/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti peex:

Vai eikö sulla sit ole luottokorttia ollenkaan?

PayPaliin riittää ihan electronikin.

Insomniu7/32

eBay & Paypal electronilla. Ostoksia melko hyvään tahtiin sieltä tehny vuoden mittaam ja vielä olen huijareilta säilyny. Sieltä kun olen saanut tarvitsemani halvemmalla kuin Suomesta, tottakai huomioiden toim.kulut.

Kaikissa näissähän tottakai tarvii sitä pientä maalaisjärkeä ostaessa.

Anestic8/32

Ja itse tykkään Paypalista. En kyllä tiedä mikä olisi turvallisempi ja parempi tapa maksaa ulkomaille...

Froober9/32

Ikään en minäkään ole kuullut tuosta mikko.fi sivustosta. Kyllähän tämä eBayn avautuminen on kaikin puolin positiivinen juttu. Kai.

toope10/32

Mistä päin maailmaa valikosta ei kuitenkaan Suomea löydy.

apek11/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti toope:

Mistä päin maailmaa valikosta ei kuitenkaan Suomea löydy.

Tuossahan se linkki uutisessa kerrotaan.
http://www.eim.ebay.fi/

Muitten kielisistä Ebaysta ei taida vielä suomen linkkiä olla. Eiköhän se niihin joskus tule.

jehu8012/32

PayPal ei innosta siksi, koska en ylipäätään halua maksaa netin yli mitään luottokortilla, enkä halua antaa korttini tietoja edes PayPalille. Joskus jos on pakko maksaa kortilla, niin olen maksanut; esimerkiksi lentolippuja tai hotellimaksuja ennakkoon. Ebaystä voin ostaa tavaraa, mutta tuolloin haluan käyttää tilisiirtoa.

apek13/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80:

PayPal ei innosta siksi, koska en ylipäätään halua maksaa netin yli mitään luottokortilla, enkä halua antaa korttini tietoja edes PayPalille. Joskus jos on pakko maksaa kortilla, niin olen maksanut; esimerkiksi lentolippuja tai hotellimaksuja ennakkoon. Ebaystä voin ostaa tavaraa, mutta tuolloin haluan käyttää tilisiirtoa.

Paypalia voi käyttää ilman luottokorttia. Paypal käyttäjätilille voi siirtää rahaa tilisiirrolla ja maksaa ostokset sitten normaalisti Paypalin kautta.

Pihlis1214/32

jehu80 tilisiirto on turvattomin tapa maksaa, silloin maksaja kantaa kaiken riskin itse.

jehu8015/32

Jahas, kerran PayPalissa ei ollutkaan luottokorttitietojen luovuttamispakkoa voin tarvittaessa tehdä tilin.

Tilisiirron riskit ovat myös tiedossa. Siksi esim. Huudossa tulee katsottua palautteet ennen maksuja, eipähän ainakaan vielä ole reisille mennyt sieltä kautta mikään. Mitään kallista ei tule Huudosta ostettuakaan, tuskin myöskään Ebaystä.

ripajaska16/32

eBay on totaalisen paska lafka verrattuna esim. Amazoniin. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Ok Amazon ei ole huutokauppapaikka, mutta on eBayssäkin suoraan myyviä kauppoja.

eBay ja PayPal on säädetty täydellisesti myyjän toiveiden mukaan. Jos tulee vaikeuksia myyjän kanssa niin eBaystä tai PayPalista ei kovin hyvää tukea löydy. Ja tuo PayPal kuppaa ylimääräistä rahaa sen kun kerkiää jos häslää syntyy. Kumpikin toimii tapauksessa jossa myyjäosapuoli on ok, mutta jos tulee häslinkiä niin voi voi.

Jos jotain pitää ostaa niin Amazon toimii kuin Buick. Oikeastaan vähän turhankin ostajaystävällisesti.

JPQ17/32

Mikko minusta jotenkin kömpelö huuto.nettiin nähden ja sekin vielä silti ebayhyn vaikka sieltä en olekkaan mitään ostanut.

necq18/32

PayPal on aivan järjettömän loistava palvelu. En ole kyllä paremmasta systeemistä kuullutkaan, jos rahat menisikin huijarille niin jonkin ajan päästä PayPal maksaa ne tarvittaessa takaisin. Loistava liikeidea ja erittäin toimiva sellainen. Itselläkin Visa Electron on kytkyssä tuohon PayPal-tiliini, ja toimii kuin unelma. Raha liikkuu molemminpäin ja suoraan tililtä. En tiedä vielä tuosta suomenkielisestä Ebay:stä kun englanninkielinenkin sujuu täysin hyvin mutta luultavasti siellä voisi alkaa jotain itselleni turhaa tavaraa myymäänkin.

Ja jos joku Amazonia kehuu, niin olenpa itse Amazonista viimeksi tänäään yrittänyt tilata mm. 1 Gb SD-muistikorttia koska tarpeeseen tulisi. Olen yrittänyt paljon muutakin tilata, mutta osoitteen kirjoittamisen jälkeen ja tilauksen eteenpäin laittamisen jälkeen on AINA tullut viesti ettei tavaraa voida toimittaa ko. osoitteeseen. Että se siitä Amazonista... :)

ripajaska19/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti necq:

Siellä on usein monta myyjää, joista osa ei toimita esim. Suomeen. Usein kumminkin löytyy joku joka sen tekee. Lisäksi myyjänä voi olla itse Amazon, jolloin oikeastaan voi tilata turvallisesti ihan mitä vaan. Itse tilasin Amazon.de:stä espressokeittimen. Hinta toimituskuluineen 670 ekeä. Suomessa vastaava 900 ekeä. Meinasi tulla pientä ongelmaa laitteen kanssa ja pistin Amazonille kyselyn että mitäs nyt. Sieltä oltiin toimittamassa samantein uutta härveliä. No keittimessä ollutkaan mitään vikaa ja jouduin perumaan tuotteen vaihdon.

Olen ostanut Amazonista kameraa, objektiivia yms. kallista tavaraa ja no problems. eBayssa ja PayPalin kanssa ei ole oikeastaan muuta ollutkaan kuin ongelmia jos jotain häslää tulee. Siis PayPal toimii hyvin jos kaikki on ok, mutta kun aina ei näin ole. Tällä hetkellä on yksi kauppa mennyt Claim-asteelle ja katsotaan kuinka käy.

eBay ei valvo myyjiä kovinkaan tehokkaasti.

Deru20/32

-

Sokar8021/32

Lainaus:

Kaikissa näissähän tottakai tarvii sitä pientä maalaisjärkeä ostaessa.

Samoin

PayPal on yks mailman turvallisin maksu tapa ehkä turvallisin netin masku tapa

Ebay on kuin huuto.net ainut ero on asiakas määrä eli suomen pari myyjää vs lähes koko maailma

Huudosta ja Ebaysta ostanut monesti ja kummassakin on niitä hyviä ja huonoja myyjiä

Croft22/32

Hienoa eBay, pysyn nyt silti kuitenkin Huuto.net:ssä (helppo, yksinkertainen). :)

PayPal ei kiinnosta etenkään kun eivät jaksa vieläkään kääntää sitä suomeksi, olen sinne jotenkin tilin säheltänyt (ilmaista rahaa varten) mutta enpä sitä osaa käyttää... :|

EDIT: Ja mitä tuohon Mikko.fi-sivustoon tulee, niin olen kyllä siitä kuullut ja kerran vieraillut sivustolla, mutta yksinkertaisesti se palvelu ei kiinnosta ollenkaan ja myös siksi koska sitä ei kuten huomaa useat tunne... :)

kak323/32

@22

Eipä se paypalin käyttö nyt niin vaikeata ole. Ihan hyviäkin ohjeita (suomenkielisiäkin) löytyy googlella. Esim: tämä

Derwatt24/32

Olen eBayn asiakas sinisen tähden arvoisesti ja syytä on varoittaa eBayn softakusettajista. Sivustoilla myydään freeware-kamaa, joka kuvataan harhaanjohtavasta. Itse ostin "MindMap Software-Busine​ss Planning Project Management" -softan hintaan UKL 5.99 + postikulut UKL 1.99 joka paljastui täysin ilmaiseksi netistä ladattavaksi ohjelmaksi nimeltä FreeMind 0.8.1. Samanlaista harhaanjohtavaa myyntiä on Office-tuotteissa ja kielikursseissa, jotka kaikki ovat ilmaista kamaa.

Pihlis1225/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Derwatt:

Olen eBayn asiakas sinisen tähden arvoisesti ja syytä on varoittaa eBayn softakusettajista. Sivustoilla myydään freeware-kamaa, joka kuvataan harhaanjohtavasta. Itse ostin "MindMap Software-Busine​ss Planning Project Management" -softan hintaan UKL 5.99 + postikulut UKL 1.99 joka paljastui täysin ilmaiseksi netistä ladattavaksi ohjelmaksi nimeltä FreeMind 0.8.1. Samanlaista harhaanjohtavaa myyntiä on Office-tuotteissa ja kielikursseissa, jotka kaikki ovat ilmaista kamaa.

Niin siellä on paljon kaikenlaisia kauppamiehiä ja itse ainakin otan hyvin paljon selvää siitä mitä olen ostamassa. Vastaavia tekijöitä on tullut mm. huuto.netissä vastaan, esimerkiksi tuotteen pakkausta ja manuaalia kaupataan samaan hintaan mitä oikea tuote pakkauksineen maksaa.

necq26/32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ripajaska:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti necq:

PayPal on aivan järjettömän loistava palvelu. En ole kyllä paremmasta systeemistä kuullutkaan, jos rahat menisikin huijarille niin jonkin ajan päästä PayPal maksaa ne tarvittaessa takaisin. Loistava liikeidea ja erittäin toimiva sellainen. Itselläkin Visa Electron on kytkyssä tuohon PayPal-tiliini, ja toimii kuin unelma. Raha liikkuu molemminpäin ja suoraan tililtä. En tiedä vielä tuosta suomenkielisestä Ebay:stä kun englanninkielinenkin sujuu täysin hyvin mutta luultavasti siellä voisi alkaa jotain itselleni turhaa tavaraa myymäänkin.

Ja jos joku Amazonia kehuu, niin olenpa itse Amazonista viimeksi tänäään yrittänyt tilata mm. 1 Gb SD-muistikorttia koska tarpeeseen tulisi. Olen yrittänyt paljon muutakin tilata, mutta osoitteen kirjoittamisen jälkeen ja tilauksen eteenpäin laittamisen jälkeen on AINA tullut viesti ettei tavaraa voida toimittaa ko. osoitteeseen. Että se siitä Amazonista... :)

Siellä on usein monta myyjää, joista osa ei toimita esim. Suomeen. Usein kumminkin löytyy joku joka sen tekee. Lisäksi myyjänä voi olla itse Amazon, jolloin oikeastaan voi tilata turvallisesti ihan mitä vaan. Itse tilasin Amazon.de:stä espressokeittimen. Hinta toimituskuluineen 670 ekeä. Suomessa vastaava 900 ekeä. Meinasi tulla pientä ongelmaa laitteen kanssa ja pistin Amazonille kyselyn että mitäs nyt. Sieltä oltiin toimittamassa samantein uutta härveliä. No keittimessä ollutkaan mitään vikaa ja jouduin perumaan tuotteen vaihdon.

Olen ostanut Amazonista kameraa, objektiivia yms. kallista tavaraa ja no problems. eBayssa ja PayPalin kanssa ei ole oikeastaan muuta ollutkaan kuin ongelmia jos jotain häslää tulee. Siis PayPal toimii hyvin jos kaikki on ok, mutta kun aina ei näin ole. Tällä hetkellä on yksi kauppa mennyt Claim-asteelle ja katsotaan kuinka käy.

eBay ei valvo myyjiä kovinkaan tehokkaasti.

Kerrotko kuinka saa tavaran tulemaan Suomeenkin asti? Ei näes tosiaan itselläni osoitteen kirjoituksen jälkeen saa etenemään tilausta mihinkään. Hyvä paikka voisi varmasti olla mutten ole mitään haluamaani saanut tilattua koska olevinaan mitään tilaamistani tuotteista ei voi toimittaa heille ilmoittamaansa osoitteeseen.

ripajaska27/32

Tuotteen pääsivulla esitetty tuote on halvimman hinnan pyytävän myyjän tarjous. Sen alapuolella on kohta esim. 10 new from ... paina siitä niin pääset näkemään ketkä muut myy tuotetta. Todennäköisesti siellä on myös itse Amazon. Amazon ainakin toimittaa melkein mihin osoitteeseen vaan ja halvalla.

Esimerkkinä tuote

http://www.amazon.co.uk/gp/product/B003O852XK/ref=s9_simh_gw_p23_d0_i1?pf_rd_m=A3P5ROKL5A1OLE&pf_rd_s=center-2&pf_rd_r=1T2AX1RJ62D9HTQZACHF&pf_rd_t=101&pf_rd_p=467128533&pf_rd_i=468294

Eli
"10 new from £16.95"-kohdasta pääsee näkemään muut myyjät.

necq28/32

Jöh, selkis.

KBH505029/32

Pariin päivään ei ole ollut suomenkielinen versio käytössä!
Loppuiko jo.
Pärjään kyllä enkullakin ja yleensä olen ostellut Englantilaisen sivuston kautta ja tarkistanut vielä suomenkieliseltä hinnat.
Suomenkieliseltä kylläkin joutui hakemaan englanninkielisillä nimikkeillä, että sai edes jonkunlaisen tuloksen...

jarkko_h530/32

Eikö kellään tietoa mitä tapahtui ebay.fi
Enkku ebay:ssä ei näy minun ostokset jonka tein ennen kuin fin ebay hävisi.

KBH505031/32

Tuo

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarkko_h5:

Eikö kellään tietoa mitä tapahtui ebay.fi
Enkku ebay:ssä ei näy minun ostokset jonka tein ennen kuin fin ebay hävisi.

Tuohon en osaa vastata, kokeilitko kirjautua USA:n tai Enkkusivuston kautta. Minulla näkyy ok., mutta olenkin liittynyt aikoinaan Enkkusivuston kautta, eilen viimeksi olin ostoksilla Suomisivustolla ja hyvin näkyi ostos.

halleluujaa32/32

Jotain outoa tossa kyllä on, toissapäivänä oli sekä suomea että lontoota sekasin. No, kai se on työn alla vähän vielä. Ja aika hidas oli, en tiedä onko mun päässä vai ebayssä vikaa...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT