AfterDawn logo

HDCP-suojauksen purku vahvistettiin

Teemu Laitila Teemu Laitila
12 kommenttia

Intelin edustaja on vahvistanut aiemmin uutisoidun netissä julkaistun HDCP-yleisavaimen aitouden. Niin sanotun master-avaimen perusteella voidaan luoda HDCP-kopiointisuojauksen purkamiseen tarvittava salausavain. Kunhan tekniikka saadaan käyttöön, on mahdollista luoda 1:1 kopio esimerkiksi Blu-ray-levyjen sisällöstä.

"Olemme testanneet julkaistua koodia parin päivän ajan ja sen avulla todella pystyy luomaan toimivia salausavaimia" Intelin puhemies Tom Waldrop kertoo.

Waldrop epäilee, että seuraaksi tullaan näkemään piirejä, johon master-avain on rakennettu sisään. Piirin sisältävällä laitteella pystyttäisiin purkamaan Blu-ray-levyn salaus. Waldrop ei myöskään pidä mahdottomana salauksen purkamiseen pystyvän ohjelmiston ilmestymistä. Edelleenkään ei ole selvillä miten avain on saatu luotua.

HDCP-tekniikkaa hallinnoi ja lisensoi valmistajille Intelin alaisuudessa toimiva Digital Content Protection -yhtiö. Yhtiö on ilmoittanut salauksen murtamisesta asiakkailleen. Intelillä uskotaan kuitenkin HDCP:n olevan edelleen varteenotettava tekniikka sisällön suojaamiseksi.

HDCP tekniikkaa käytetään pääosin salaamaan HDMI- tai DVI-liitännän kautta kulkevaa videokuvaa. Esimerkiksi Blu-ray-soitin lähettää salatun bittivirran liitännän yli ja vasta kuvan näyttävä HD-televisio purkaa salauksen. Tämä on aiemmin estänyt sisällön kopioinnin ja tallentamisen esimerkiksi kovalevylle.

12 KOMMENTTIA

Michelola1/12

sit vois taas haastaa vähä lisää ihmisiä oikeuteen että saadaan rahaa uuteen yhtä turhaan suojaukseen

syrtek662/12

Tämmöiset hdcp-drm tauhkat on olemassa vain siksi että sillä saataisiin kerättyä ilmaista lisenssirahaa suurille amerikkalaisille yrityksille kuten Intel ja M$. Piratismiä nämä hdcp ja css jutut ei estä.

CSS purettu ja nyt HDCP. Tämän jälkimmäisen rikkoutuminen tarkoittaa käytännössä vakavaa iskua DRM:lle. Toki uusia järjestelmiä tulee mutta ajan myötä nekin tulee cräkätyksiä.

HDCP IS DOWN LONG LIVE FREEDOM!

mjk3/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Tämmöiset hdcp-drm tauhkat on olemassa vain siksi että sillä saataisiin kerättyä ilmaista lisenssirahaa suurille amerikkalaisille yrityksille kuten Intel ja M$. Piratismiä nämä hdcp ja css jutut ei estä.

CSS purettu ja nyt HDCP. Tämän jälkimmäisen rikkoutuminen tarkoittaa käytännössä vakavaa iskua DRM:lle. Toki uusia järjestelmiä tulee mutta ajan myötä nekin tulee cräkätyksiä.

HDCP IS DOWN LONG LIVE FREEDOM!

i agreed...

tonttila4/12

Lainaus:

on mahdollista luoda 1:1 kopio esimerkiksi Blu-ray-levyjen sisällöstä.

Kyllähän se on kiva tehdä varmuuskopio kalliista br-elokuvasta. Tosin ensimmäinen googlettamani 50 Gt levy näytti maksavan 19e joten ei niitä ihan aleta kavereille polttelee ja warettaminen noissa kokoluokissa ei vielä muutamaan vuoteen yleisty ku kaistat on mitä on. Pakattuina tosin niitä liikkuu nyt muutenkin. Eli ei tässä kenelläkään hätää ole..?

matso95/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Suurin osa BD leffoista on käsittääkseni 25Gt levyjä. Muutenkin ostamalla useamman paketissa jostain virosta saa varmaan jo siedettävään hintaan.

E: Uudelleen kirjoitettavat 25Gt BD-RE levyt 5kpl 22€ / verkkokauppa.com :p

Fiili6/12

Miten muuten SlySoftin AnyDVD kopioi Blu-ray leffat?

Bluejack7/12

Pian saa jostain idän kioskista jotain fiksattua hdmi piuhaviritelmää jossa on oma piiri purkamiseen.

Tomppa128/12

Kohta voi katsoa Linux-järjestelmilläkin DVD:tä yhtä hyvin kuin DVD:tä. :)

Agent_0079/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Fiili:

Miten muuten SlySoftin AnyDVD kopioi Blu-ray leffat?

Erinomainen huomio.

Eli asian faktat ovat menneet lähes kaikissa nettiuutisissa väärin.
<päteminen>
HDCP:tä ei käytetä Blu-ray-elokuvissa. HDCP on käytössä Blu-ray-soittimissa, koska BD-lisenssi niin vaatii. Jos tuota HDCP:n murtumista haluaa hyödyntää Blu-ray-elokuvaa kopioidessa pitäisi käytössä olla Blu-ray-soitin ja HDMI-kaappauslaite, jolla saa tallennettua 150 MT/s nopeudella raakaa videota (kyseessä kun olisi reaaliaikainen kaappaus). Tällaisia ei kuluttajilta juuri löydy, jonka lisäksi AACS:n ja BD+:n kiertämiset onnistuvat nopeammin ja helpommin.

Lisäksi tuo kaapattu videodata pitäisi pakata uudelleen, jos tuota leffaa meinaa johonkin järkevästi säilöä (joten kuvanlaatu häviää alkuperäiselle Blu-ray-videolle) + kaikki extra, menut, tekstitykset sun muut jäisivät pois kopiosta.

Eli AACS:n ja BD+:n murtamiset olivat Blu-ray-kopioinnin kannalta suurempia asia, joten tämän löydöksen ainoa järkevä hyöty on se, että tavallisen PS3-konsolin pelikuvaa voi sopivan väliboksin avulla kaapata HDMI:n kautta (nykyisellään tämä onnistuu vain dev-konsolien avulla). Tietenkin huonosti toimivien kotiteatterivahvistimien omistajille tällainen palikka voisi olla myös käytännöllinen, kun HDCP-virheistä ei tarvitsisi enää välittää ja sama myös vanhemmille DVI-näytöille, joissa ei ole HDCP-tukea.

HDCP ei myöskään ole mikään teräväpiirron suojaus (HD tarkoittaa tässä yhteydessä High-bandwidth Digital), vaan se suojaa ihan mitä tahansa videota ja audiota.
</päteminen>

kasperus10/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti matso9:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Lainaus:

on mahdollista luoda 1:1 kopio esimerkiksi Blu-ray-levyjen sisällöstä.

Kyllähän se on kiva tehdä varmuuskopio kalliista br-elokuvasta. Tosin ensimmäinen googlettamani 50 Gt levy näytti maksavan 19e joten ei niitä ihan aleta kavereille polttelee ja warettaminen noissa kokoluokissa ei vielä muutamaan vuoteen yleisty ku kaistat on mitä on. Pakattuina tosin niitä liikkuu nyt muutenkin. Eli ei tässä kenelläkään hätää ole..?

Suurin osa BD leffoista on käsittääkseni 25Gt levyjä. Muutenkin ostamalla useamman paketissa jostain virosta saa varmaan jo siedettävään hintaan.

E: Uudelleen kirjoitettavat 25Gt BD-RE levyt 5kpl 22€ / verkkokauppa.com :p

Onhan Bluray elokuvien 1:1 kopiointi ollut mahdollista jo pitkän aikaa ja mitä levyjen hintoihin tulee Nierle myy niitä 25GB levyjä parilla eurolla ja 50GB levyjä saa noin kympillä.

Yli 25GB elokuvan pystyy kyllä kutistamaan/karsimaan niin että se mahtuu tuolle 25GB levylle jos ei omista kalliimpia levyjä.

Mitä taas tulee leffojen kokoihin niin nykyisin suurin osa on jo yli 25GB kokoisia.

AnssiH11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tomppa12:

Kohta voi katsoa Linux-järjestelmilläkin DVD:tä yhtä hyvin kuin DVD:tä. :)

Tällä uutisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. HDCP ei ole käytössä linux-järjestelmissä. Esteenä ovat BluRayn muut suojaukset (AACS/BD+), joihin tämä ei tuo ratkaisua.

Tomppa1212/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AnssiH:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tomppa12:

Kohta voi katsoa Linux-järjestelmilläkin DVD:tä yhtä hyvin kuin DVD:tä. :)

Tällä uutisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. HDCP ei ole käytössä linux-järjestelmissä. Esteenä ovat BluRayn muut suojaukset (AACS/BD+), joihin tämä ei tuo ratkaisua.

Joo. Tuo selvisi minullekin toista kautta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT