AfterDawn logo

PSJailBreak pysyy myyntikiellossa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Suurella kohun saattelemana viime kuussa esiin noussut PSJailBreak-laite ei päädy ainakaan virallisesti myyntiin Australiaan, sillä paikallinen oikeusistuin määräsi tuotteen tänään pysyvään myyntikieltoon.

Väliaikainen myyntikielto laitteelle tuli viime viikolla, ja tänään tulleen päätöksen perusteella myös tuotteen maahantuonti ja jakelu ovat kiellettyjä toimia Australiassa. Jo maahantuodut PSJailBreak-laitteet pitää lisäksi luovuttaa viranomaisten haltuun.

Koska oikeuden päätös koskee vain PSJailBreak-nimellä myytäviä laitteita, voi vastaavilla toiminnoilla varustettuja laitteita edelleen myydä Australiassa, kunhan ne vain ovat nimetty uudelleen.

Päätös on jo toinen merkittävä oikeusvoitto Sonylle Australiassa tällä viikolla. Aiemmin oikeus totesi, ettei Sonyn tarvitse maksaa kuluttajille korvauksia PlayStation 3 -pelikonsolin Other OS -toiminnon poistamisesta.


Voitoista huolimatta tämä viikko on ollut Sonylle todella synkkä, sillä hakkerit julkaisivat alkuviikosta ohjelmakoodin, jonka avulla USB-kehityslaitteista (esim. AT90USBkey tai Teensy++ USB Development Board) saa tehtyä PSJailBreak-laitetta vastaavia tuotteita. Koska Sony ei voi estää näiden laitteiden maahantuontia ja käyttöä, voivat kuluttajat edelleen hankkia kyseisiä laitteita omakseen.

PSJailBreakin tai vastaavan USB-laitteen avulla PS3-konsolilla voi ajaa allekirjoittamatonta koodia, kuten kotikutoisia ohjelmia tai pelien varmuuskopioita.

4 KOMMENTTIA

Ilborg1/4

Taitaa voitelu australiassa pelata oikein hyvin. Jos haluaa lisää funktionaalisuutta laitteeseensa, niin sony on onnistunut sen kieltämään. Oman moraalin mukaan laitteen ostaja saa päättää mitä sille tehdään, ja on sitten laitteen valmistajan vaiva tehdä siihen hyvä suojaus. Miksi kuluttajan kuuluisi maksaa se hyvä suojaus oikeustoimien muodossa?

Eli kärjistettynä tuohan tarkoittaa sitä että laitevalmistaja voisi tehdä aivan surkean suojauksen joka kierretään jumpperilla, ja kohta kielletään jumppereiden myyminen jailbreak-tuoteina. ts. suojauksen kehittämiseen ei kannata laittaa mielettömästi rahaa jos oikeuden päätöksien ostaminen on halvempaa.

cpenter832/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ilborg:

Taitaa voitelu australiassa pelata oikein hyvin. Jos haluaa lisää funktionaalisuutta laitteeseensa, niin sony on onnistunut sen kieltämään.


Mitäs muuta hyötyä tuosta kyseisestä USB-tikusta on paitsi että sillä pystyy pelaamaan myös ladatt... siis "varmuuskopioituja" pelejä?

johtaja593/4

OtherOS tuen poistaminen oli virhe, koska se vain yllyttää kuluttajia käyttänään PSJailBreak-laitteita.

robsku4/4

Ohjelmien lisäksi eivät enää omista laitteitakaan joista ovat maksaeet.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT