AfterDawn logo

Apple esitteli uutta iOS:ää sekä uudisti iPodit ja Apple TV:n

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Syyskuun ensimmäinen päivä keräsi jälleen suuret yleisömassat kuuntelemaan Steve Jobsia, joka kertoi odotetusti Applen tulevista tuotteista.

Jobs aloitti tilaisuuden kertomalla uusista kuluttajamyymälöistä, jotka löytyvät Ranskasta, Kiinasta ja Lontoosta. Yhteensä Applella on nyt 300 myyntipistettä kymmenessä eri maassa. Parhaina päivinä kaupat houkuttelevat päivittäin yli miljoona ihmistä, joten kuluttajat ovat kiinnostuneita yrityksen tuotteista.

Seuraavan Jobs puhui iOS:n suosiosta, jota mitataan myytyjen laitteiden määrässä. Jobsin mukaan iOS-laitteita on myyty yhteensä 120 miljoonaa ja päivittäin uusia iOS-laitteita otetaan käyttöön 230 000 kappaletta. Laitteiden omistajat ovat ladanneet yhteensä 6,5 miljardia sovellusta ja nykyisellään sovelluksia ladataan 200 per sekunti.

Asiaan liittyen Jobs kertoi tulevasta iOS:n 4.1 -versiosta (julkaistaan ensi viikolla iPhoneille ja iPod toucheille), jossa on mukana bugikorjauksia (mm. läheisyyssensorin ongelmat, Bluetooth ja iPhone 3G:n hidastelut), HDR-kuvaustuki, mahdollisuus lähettää HD-videoita eri videopalveluihin, pelit yhteen paikkaan yhdistävä Game Center ja TV-sarjojen vuokraustuki.


Pelien osalta Epicin Mike Capps esitteli todella näyttävää Project Sword -peliä, joka pyörii ainakin iPhone 4 -puhelimella.

iOS:n mehustaminen jatkui tulevan 4.2-version esittelyllä (tulossa marraskuussa), joka toimii myös iPadeille. iPadeille mukana on luonnollisesti moniajo, langaton tulostaminen ja AirPlay -ominaisuus. AirPlay korvaa nykyisen AirTunesin, ja jatkossa musiikin lisäksi streamauksen kohteeksi voidaan ottaa myös videoita ja kuvia.

Päivän ensimmäinen laitejulkistus koski iPodeja, joiden koko mallisto uusiutuu Classicia lukuun ottamatta (toimitukset alkavat ensi viikolla). Tähän mennessä iPodeja on myyty 275 miljoonaa kappaletta ja ensimmäisenä esiteltiin uutta iPod shufflea, johon paluun ovat tehneet napit. Toistoaikaa uutukaiselle luvataan 15 tuntia ja hintaa Yhdysvalloissa sillä on 49 dollaria

iPad nanon osalta muutoksia ovat mm. monikosketusta tukeva näyttö, pienentynyt koko (46 prosenttia pienempi, 42 prosenttia kevyempi), FM-viritin ja 24 tunnin toistoaika. Hinnat Yhdysvalloissa alkavat 149 dollarista (8 gigan malli).

Viimeisenä uusista iPodeista esiteltiin iPod touch, josta on myös samalla tullut suosituin iPod ja samalla suosituin taskukonsoli maailmassa. Uusi iPod touch sisältää odotetusti lähes samat ominaisuudet kuin iPhone 4 eli mukana on retina-näyttö, A4-suoritin, gyroskooppi, Facetime-tuki (etukameralla) ja takakamera HD-videoiden kuvaamista varten. Akun luvataan kestävän 40 tuntia musiikin kuuntelua. Laitteen metallikuori ei kuitenkaan ole iPhone 4:n tapainen, joten laitteita ei voi sotkea ulkonäön osalta. Uuden laitteen hinnat alkavat Yhdysvalloissa 229 dollarista (8 gigatavun malli).


iTunesin osalta musiikkikappaleita on myyty 11,7 miljardia, 450 miljoonaa TV-sarjan jaksoa, 100 miljoonaa elokuvaa ja 35 miljoonaa e-kirjaa, joiden myötä iTunes on maailman suosituin mediakauppa. Kuluttajia palvellakseen Apple julkaisee iTunesista tänään uuden 10-version, jossa on muuttunut mm. ohjelman logo sekä uutena ominaisuutena musiikkisuosituksia ja infoja yhteen paikkaan keräävä Ping (myös omia kuuntelutottumuksiaan voi jakaa muille).

Illan viimeinen juttu oli uusi Apple TV. Edellinen Apple TV ei ollut Jobsin mukaan koskaan kunnon hittituote, ja käyttäjiltä tulleiden palautteiden perusteella Apple uudisti koko konseptin. Eniten kuluttajat halusivat laadukasta teräväpiirtosisältöä mahdollisimman halvalla ja näitä asioita Apple kuluttajille tarjoaakin uuden pienen, edullisen ja viileänä käyvän Apple TV:n avulla.

Uusi laite on kämmenen kokoinen (neljä kertaa edellistä pienempi) ja siitä löytyvät HDMI- sekä Ethernet-liitännät (WLAN on vakio-ominaisuus).

Kaupanteon puolella muutos on se, että sisältöä ei osteta enää, vaan kaikki katseltava videosisältö vuokrataan jatkossa. Sisältöä ei myöskään tallenneta Apple TV:n muistiin, vaan kaikki streamataan verkon ylitse. HD-elokuvien vuokrahinnat alkavat 4,99 dollarista (uutuudet) ja HD-TV-sarjat ovat 0,99 dollaria. TV-sarjojen osalta mukana ovat ABC ja Fox, mutta Jobs uskoo muidenkin seuraavan pian perässä (katseluaikaa on 48 tuntia). iTunesin lisäksi Apple TV tukee Netflixiä, YouTubea ja myös tietokoneen kiintolevyltä löytyvää sisältöä saa streamattua laitteelle.


Uuden Apple TV:n hinta on Yhdysvalloissa 99 dollaria ja sen toimitukset aloitetaan neljän viikon kuluttua (ennakkotilaukset käynnistyvät tänään).

Lopuksi tilaisuudessa esiintyi Coldplayn Chris Martin, joka soitti paikalla pianoa ja lauloi.

Alla kuvia uusista tuotteista


Apple TV



iPod Nano



iPod touch



iPod shuffle

12 KOMMENTTIA

Jole1881/12

Tuo uusin touchi on varmasti ostoslistallani, kunhan saan vanhan myytyä pois :)

dRD2/12

Ouch, iPod nano ilman clickwheeliä. Taitaapi käydä sama kuin sen neliönmallisen nano-generaation kanssa, että palataan seuraavassa generaatiossa takaisin wanhaan malliin. Meinaan omasta mielestäni iPod nano pätkii iPod touchin ihan satanolla puhtaana mp3-soittimena.

ugge3/12

Kuka tarvii gyroskooppia puhelimessa??
Tuo mädän omenan touhu on ihan hullutta, toki vajaaälyiset noita laitteita taitaa ostaakin.

Paljon palvellut E71 vain jaksaa porskuttaa, voin soittaa puheluita, lähettää viestejä ja tehdä kaikkea mitä puhelimella ei tarvisi edes tehdä. Akkukestoakin on kovassa käytössä reilu viikko ja maksimissaan hieman vajaa 3 viikkoa jos ei yötäpäivää navigoi ja juttele seksilinjoille.

Kaakatus4/12

80Gt Classikin omistajana hieman ihmettelen, että missä on Applen kunnollinen musiikkisoitin? Tuo uusi Nano on hirveän näköinen, enkä todellakaan kaipaa mitään pientä hiplailuruutua. Touch taas on 64Gt mallina liian kallis, enkä tee mitään noilla ylimääräisillä ominaisuuksilla, kun iPod on pääasiassa kiinni autosoittimessa. Muillakaan valmistajilla ei taida enää olla kovalevyllisiä soittimia ja flash on vielä hieman liian kallista... :\

Pihlis125/12

Nanon monikosketusnäyttö kuulostaa kyllä aika turhalta.

exlex6/12

Omasta mielestäni toi uusi nano on ihan loistava. Hullun pieni ja vihdoinki eroon click-wheelistä joka ei ole mielestäni mikään helpoin käyttää. Itse käytä 5 gen nanoa vähintään 5 kertaa viikossa ja se on esim. urheilessa melko ärsyttävä käyttää, kun pitää olla kädessä kiinni oleva armbadi, että laite kulkee helposti mukana. Taskuja ei urheiluvaatteissa nimittäin aina ole.

Myös se, että näytön voi kääntää haluamaansa suuntaan on loistva ominaisuus, niin nanon voi laittaa klipsillä minne tahansa kiinni ja kääntää ikonit vain toisinpäin.

Omasta mielestäni uusi nano on aivan loistava.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ugge:

Kuka tarvii gyroskooppia puhelimessa??
Tuo mädän omenan touhu on ihan hullutta, toki vajaaälyiset noita laitteita taitaa ostaakin.

Mietippä vielä kerran mihin sitä käytetään? Eli esim näytön kallistuksen tunnistus, että näyttö kääntyy sivuttain nettia selattaessa ja pelattaessa. Olet varmaan pelannut nintendon wiillä, niin niiden ohjaimissa on mm. kyskooppi sen tarkkuuden vuoksi. Tosiaan, jos olet käyttänyt ainoastaan Nokian puhelimia, niin se johtuu siitä, ettet ole hoksannut mihin laitteen kääntö-ominaisuutta käytetään, koska Nokioissa se toimii todella huonosti ja hitaasti. Vielä siihen miksi juuri gyroskooppi eikä perinteistä antuaria joka tunnistaa suunnan. Siksi koska gyroskooppi on todella paljon tarkempi. :) Tekniikka menee eteenpäin. Kohta se on kaikkien valmistajien puhelimissa.

EET7/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ugge:

Tuo mädän omenan touhu on ihan hullutta, toki vajaaälyiset noita laitteita taitaa ostaakin.

Pitkälle mietitty kommentti...

Stanner8/12

Riittävän pitkälle mietitty kommentti...

exlex9/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Stanner:

Riittävän pitkälle mietitty kommentti...

Lisää typeriä kommentteja. Hei koitetaampa pitää nämä keskustelut aiheessa, eikä lähetä kirjoittelemaan mitä suuhun tulee. Tuntuu välillä, että niin kuin olisi ylä-asteen opettaja, kun lukee tälläisiä kommentteja. Vois moderaattorit poistaa suoraan tälläiset viestit ja jos ei opi kerralla, niin sitten vaikka bännätä viikoksi tälläiset käyttäjät. Saataisiin pidettyä keskustelualue asiallisena ja asiakeskeisenä.

Yesse10/12

Tuohan apple tv näyttää ihan vitsiltä, mutta kai sekin menee myydyksi.

EET11/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yesse:

Tuohan apple tv näyttää ihan vitsiltä, mutta kai sekin menee myydyksi.

Kyllä siitä ainakin mulle olisi hyötyä.

Näistä afterdawnin Apple-uutisiin postatuista kommenteista saisi koottua paksun vitsikirjan.

Deadagent12/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti EET:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yesse:

Tuohan apple tv näyttää ihan vitsiltä, mutta kai sekin menee myydyksi.

Kyllä siitä ainakin mulle olisi hyötyä.

Näistä afterdawnin Apple-uutisiin postatuista kommenteista saisi koottua paksun vitsikirjan.

Koko Afterdawnin kommenteista saisi hyvän kirjan aikaiseksi, etenkin Apple-fanipoikien suu vaahdossa kirjoitetuista Apple ylistys kommenteista. Ja Applen mokia puolustavista kommenteista, ne vasta hauskoja onkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT